Tunnustan olevani jossain määrin (toipumassa oleva) himoshoppaaja , fiilisostaja ja jossain määrin lohtushoppailija. Joskus säntäilin kaupassa katsomassa ihanuuksia miettimättä kahta tärkeää kysymystä:
A: Tarvitsenko tätä todella?
B: Sopiiko tämä jo olemassa olevaan garderoobiini?
Siitä on jo jonkin aika, kun lempiohjelmani Tim Gunn stailaa muodin huipulle tuli teeveestä. Sarja oli ihan loistava, ahmin sitä kuin lapsi jäätelöä. Tim opetti, että klassikkoihin kannattaa satsata. Muutamaa vaatekappaletta yhdistelemällä saa vaatekaapin toimivaksi, ja revitellä voi vähän pienemmillä hankinnoilla kuten huiveilla tai koruilla. Ammattitaidollaan hän loihti kaikenikäisistä ja -kokoisista naisista tyylikkäitä.
Juttu kolahti minuun. Sen sijaan, että pitäisin suurinpiirtein tasaisesti kaikesta näkemästäni, minun pitäisi valita se omimmilta tuntuva tyyli ja pysyä siinä. Ongelma oli vain se, että pidin monesta tyylistä: minimalistisesta Jil Sanderin ja Calvin Kleinin tapaan, romanttisesta, preppystä, ja varsinkin maalaistyylistä Ralph Laurenin, Mulberryn ja Barbourin henkeen.
Tilanne oli vähän samanlainen kun nuorena ammattiopintoihin suuntautuessa. Olin taiteellinen: musisoin, piirsin, kirjoitin ja tein valokuvia isän vanhoilla laitteilla. Sen sijaan matematiikka, fysiikka, kemia, biologia ja maantieto olivat ihan poissuljetut vaihtoehdot, eli kaikki alat, missä niitä tarvittiin – no way! Aloitin opiskelemaan ihan muuta alaa kuin missä nykyään toimin. Valitseminen oli vaikeaa, ja lopulta ala valitsi minut eikä päinvastoin.
Niin kävi tyylinikin valinnassa, vaikka ihania vaatteita ja asusteita oli niin paljon, että halusin ne kaikki. Kuitenkin viihdyn parhaiten yksinkertaisissa, kapeissa silueteissa. Kaiken kukkien ja röyhelöiden keskellä kaunis harmaa neule, valkoinen paitis ja oranssisävyinen huivi tummien farkkujen kanssa näyttää vain niin freesiltä ja ikituoreelta.
Raha on tietysti yksi tärkeä tekijä. Sitä on käytössä rajallisesti, niin kuin varmaan useimmilla. Siksikin haluan nykyään tehdä ostoksia, jotka kestävät aikaa ja käyttöä.
Miten sitten pysyä tiukkana, kun kiusaus yllättää?
Toinen muodin huipulle- sarjan tunnettu kasvo on Nina Garcia, muotitoimittaja. Hän neuvoo kirjassaan The Style Strategy - A Less-Is-More Approach To Staying Chic And Shopping Smart näin:
“Do I already own something like it?
Can I alter something I already own to look like it?
Where will I wear it?
Do I really need it?
Of course I want this dress now – but what did I Want before I left the house?
What will I have to forgo later because I spent money on this?”
Oma ratkaisuni on käydä harvemmin kaupoilla. Muutama säästökohde on tiedossa, joten Ninan viimeisin neuvo on erityisen osuva.
Ranskattaret kuulemma ostavat sesongin alussa setin vaatteita, joita he sitten vaihtelevat ja yhdistelevät jo olemassa oleviin. Hienoa! Ranskalaisnaiset ovat muutenkin tyylikkäitä, kekseliäitä ja kaikin puolin chíc. Eräässä haastattelussa taasen Kaarina Kivilahdelta kysyttiin, että jos hänen pitäisi viettää loppuelämänsä yhdessä vaatekerrassa, mikä se olisi. Hän vastasi, että mustassa kashmirvillaneulepoolossa ja mustissa suorissa housuissa. Eläköön minimalismi!Mitä sitten hankkia, jotta vaatekaappini olisi mahdollisimman toimiva?
Timin mukaan jokanaisen vaatekaapista tulisi löytyä mm. trenssi, pikkumusta, suorat, tummat farkut, valkoinen paitapusero, siistit suorat housut ja muunneltava mekko. Nina Garcian mukaan kannattaa edellisten lisäksi myös satsata kenkiin, sillä – no, niitä vaan ei voi olla liikaa!
Vähemmän on enemmän-mantra sotii nyky-yhteiskunnan kulutusjuhlamentaliteettia vastaan, sillä sesongin sisälläkin trendit vaihtuvat hurjaa tahtia. Kuka pysyy enää tahdissa mukana?
Nykyään kaupoissa yllätän itsenikin. Minulla on vuosilista, mitä hankin, ja olen päättänyt pysyä siinä. Kokeilen monia ihania juttuja ylleni ja mietin, miten vaatetan asiakkaitani, mutta pankkikortti laulaa harvemmin kuin koskaan ennen. Ja yllätyksekseni saan päättäväisyydestäni ihan mielihyvää!Tulevalta Pariisin-matkalta aion hankkia yhden ihanan ostoksen. Mikä se on ja mihin sitä yhdistelen jää salaisuudeksi huhtikuun loppuun…
Kuvat heräteostoksistani, joita kuvien yhdistelmissä ovat:
mustavalkoinen silkkipaita ja mustat housut Zara, puolihame Tiger Of Sweden, oranssi silkkipaita Mango
Muut vaatteet: mustat ja ruskeat korkkarit Unisa, vyö Abro, musta poolotoppi ja puuhelmet InWear, huivi Portugalin matkalta