Katsoin eilen kuninkaallisia häitä viisi tuntia. Sairaslomapäiväni kului rattoisasti. Odotus huipentui tietenkin morsiamen näkemiseen. Kaikilla on mielipide puvusta, ja mielipiteitä saa ollakin.
Catherine keräsi tyylipisteet kotiin, ainoa pukua kritisoinut on stylisti Teri Niitti. Hänen mukaansa puvun pitsi näytti vanhanaikaiselta ja puku tavanomaiselta.
Kokonaisuushan oli klassisista klassisin, ja minusta hyvin morsiamen näköinen: perinteille omistautunut, ujohko, yllätyksetön. Catherine ei ole räväyttäjä, ainakaan tähän mennessä ei mitään sellaista ole nähty. Kummastutti myös, että Alexander McQueenin (ja siis juuri sen muotitalon!!!) pääsuunnittelija Burton oli loihtinut jotain niin jo nähtyä, Christian Diorin new lookia.
Toki olen sitä mieltä, että morsian oli jumalaisen kaunis. Hän on sen näköinen, että näyttää vetävältä vaikka jätesäkissä.
Kokonaisuudessa vaan ei ollut mitään jujua. Puku oli simppelin kaunis, kimppu pieni ja valkoinen, huntu pitkin päätä auki olevien hiusten päällä. Missään ei ollut mitään clueta. Eikä ylistettu ”rohkea” kaula-aukko erityisen rohkea ollut. Vai oliko teistä? Catherinen kauneus olisi sietänyt upeammankin kokonaisuuden, enkä tarkoita tällä pitsejä tai röyhelöitä. Vaan hänpä halusi juuri näyttää tältä.
Prinsessa Victoria hän se oli tyylikäs. Puku oli moderni, hiukset ylhäällä, diadeemi näyttävä koriste muuten niin yksinkertaisessa lookissa. Ruotsin hovi on vähemmän jäykkä, joten oli ilahduttavaa nähdä lyhythihainen puku Victorian päällä. Ja heidän onneaan seurasi tippa silmässä koko lähetyksen ajan.
Myös Tanskan prinsessa Mary näytti kauniilta puvussa, joka oli perinteinen, mutta samalla moderni kauniine leikkauksineen. Tummaa Marya olisi mielestäni paremmin pukenut puhtaanvalkoinen. Mutta se mikä todella juhlistaa, on kampaus!
Arkipäivää piristää joka tapauksessa kunnon prinsessahäät. Parantumattomana romantikkona uskon Williamin ja Catherinen elävän onnellisen elämän ja pitkän avioliiton yhdessä. Molemmilla on jalat maassa, molemmat ovat aikuisia.
Seuraavia häitä juhlitaan sitten Monacossa 22.7. ja sitä morsiuslookia odotan innolla, kauniilla Charlenella on upea tyyli.
Seuraavia häitä juhlitaan sitten Monacossa 22.7. ja sitä morsiuslookia odotan innolla, kauniilla Charlenella on upea tyyli.














