Kun aloitin tämän bloggailun, olin tosi jännittynyt siitä, löydettäisiinkö blogini kymmenien tuhansien joukosta. Halusin kirjoittaa nelkyt ja risat-naisille, mutta ilokseni täällä on vieraillut nuorempiakin. KIITOS kaikille lukijoilleni tähän asti! Olen nauttinut kommenteistanne ja kävijämääristä - lukijamäärä on kasvanut huikeaa vauhtia. Kolmessa kuukaudessa käyntejä on noin 15 000, mikä on minusta mahtavaa! Toivon, että olen voinut antaa teille, rakkaat lukijat, ideoita ja inspiraatiota - sitä olette antaneet minulle! Haluan jatkossakin pitää blogini niin laadukkaana kuin vain ikinä osaan, niin nelikymmpisille kuin sitä nuoremmille tai vanhemmille.
Odotan innolla jo kauppoihin syksyn sesonkia ja olen suunnitellut, mitä omaan kaappiini hankin. Nectarineen on myös luvassa upouutta, nimittäin Emun vaatteita, ihania nahka- ja kashmirtuotteita, nam! Siitä enemmän loman jälkeen kuvien kanssa! Nectarinen ale alkaa muuten juhanuksen jälkeen, ja ainakin minä kipitän sinne kovaa kyytiä!
Heinäkuun loppuun asti päivittelen täällä satunnaisen epäsäännöllisesti, fiiliksen mukaan. Elokuun alusta palailen taas säännölliseen postailuun!
Kuvakollaasissa esittelen kolme kesän lempitekemistä: aurinko, syöminen ja pyöräily! Minulla on hupsu harrastus otattaa reissussa kuvia ruoka-annoksista, koska rakastan syömistä!! Alavasemmalla oleva kuva on spontaani tilannekuva toissakesän Toscanan-reissulta. Tilaamani alkupala (kinkkua ja melonia) tuotiin pöydällä ja vuoltiin miekalla, ja repesin täysin, koska en ollut koskaan kokenut vastaavaa! : ) Fillarissani on taasen nykyään thriatlon-sarvet, joten pääsen kiitämään entistä pitempiä lenkkejä, eikä tarvitse halkoa tuulta. Muut kuvat ovat viime kesän Algarven-reissulta, missä vuokrasimme asuntoa. Yksi on Hangosta, missä makasiineissa on ihania ravintoloita.
Nautitaan kesästä ja tehdään asioita mistä saamme voimaa taas talveen! Toivotaan, ettei käy kuten laulussa: Sommaren är kort, det mesta regnar bort...
Aurinkoa kaikille lukijoilleni!
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla





























