26.7.2012

Päivän asu 26.7.2012

Säätutka näytti tänään kaunista ilmaa Tampereelle, joten hyppäsimme autoon ja hurautimme sinne. Asuntomessut olivat varsinainen kohde, mutta minulla taisi olla oma lehmä ojassa, kun niin innokkaasti halusin Tampereelle. Toiveena oli käydä katsomassa Cotton-liikettä ja vähän muutenkin Tamperetta.

Huomenna muutama kuva Cottonista, mutta tänään tarjolla päivän asua! Mekko on vanha, Jackpot Woman-mallistoa. Muistatteko, kun Forumissa oli Jackpotin, Inwearin ja Part Twon liike? Sieltä teki aina hyviä löytöjä, ja tämä mekko on ostettu sieltä. En olisi sitä ehkä kokeillutkaan, ellei eräs mahdottoman mukava myyjä olisi silloin sitä ehdottanut. Aika harvoin tämä mekko on päälläni, kun viihdyn paremmin housuissa, mutta sitten kuitenkin aina ihastun siihen uudelleen. Niin napakka se on päällä, eikä mene pesussa miksikään. Ballerinat TB:n ja kassi Lindexiltä.

Itse messuilta en ottanut kuvia. Oli kiva kiertää ja katsella taloja, sillä edellisestä messukäynnistämme taitaa olla kymmenkunta vuotta. Vähän harmittaa että Kokkolan messut jäivät välistä, sillä ne olisivat ehkä enemmän olleet mieleeni kuin nämä. Talot olivat vähän turhan moderneja makuuni. Mutta hyvä, että messutalojen tyyli vaihtelee vuosittain, välillä on uusvanhaan malliin, välillä modernia. Sillä tavalla kaikille on jotain vuoronperään.

Niin, ja asuntomessuilla on saatava metrilakua. Niin tälläkin kertaa, ja toffeen makuisena.

Kävittekö messuilla? Mitä piditte?

11 kommenttia:

  1. Lauantaina ollaan menossa messuille ja odotan innolla, samoin Cottonia ;) Teitkö löytöjä?
    Ihana kesäasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tehnyt tällä kertaa, oli vähän kiire, enkä ehtinyt paneutua kovin tarkkaan tarjontaan. Mutta siellähän se on... Mukavaa messumatkaa, toivottavasti messut vastaavat odotuksiasi! : )

      Poista
  2. Hauskaa, toivottavasti oli kiva reissu! Hyvä, että laitat kuvia Cottonista, ehkä sieltä tarttui jotain mukaan? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa ei tarttunut, mutta arvaas mikä oli hauska! Suunnistimme sun blogissa olleiden ohjeiden mukaan sinne, eli vain Finlaysonin rakennusta kohti ja sitten etsittiin sisäpiha. Siellähän se oli. : )

      Poista
    2. No hyvä jos niistä oli apua! Liike on tosiaan vähän jemmassa siellä sisäpihalla...

      Poista
  3. Mullakin jää tänä vuonna messut väliin. Sen sijaan viime kesänä "asuin" messuilla, kun ne sattui täällä omassa kotikaupungissamme olemaan. Olihan se ihanaa unelmoida ja haaveilla ja messujen jälkeenkin on saanut haaveilla, kun edelleen alueella on muutama talo myymättä.
    Vaikka tuo oma budjetti ei taida riitttää sen alueen taloihin, niin on mukavaa kun pääsee seurailemaan mitä siellä tapahtuu messujen jälkeen. Pihatkin kun on paraatikunnossa vasta muutaman vuoden päästä, joten mielenkiinnolla niiden kasvua odotellaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulin vähän joka puolelta, miten hyvät ne olivat! Mä muistan edelleen Pietarsaaren messut, olisiko se ollut -95? Ne olivat aivan mahtavan ihanat! No, nyt kahdet seuraavat ovat täällä etelässä, tulee varmasti mentyä. : )

      Poista
  4. Käyty on ja inspiraatiokuvia messuilta kamerassa yli 300... tykkäsin, mutta suntoje hinnat olivat aika tähtitieteellisiä :(
    Cottoniin pitää päästä, syksyllä viimeistään katsomaan syystarjontaa :) Odotan innolla sun kuvia sieltä!

    VastaaPoista
  5. Oijoi, sullehan oli sitten inspiroivat messut! Tampereella olisi varmasti vaikka mitä kivaa, pitäisi mennä ajan kanssa.

    VastaaPoista
  6. Onpa upea mekko. Se istuu kuin valettu sinulle. Messut taitavat jäädä tänä vuonna väliin, vaikka moderni tyyli kiinnostaisikin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin tosiaan istuu, eikä ole epämukavan lyhyt. Taitaa olla ikuinen, hankittu 2008.

      Poista