30.7.2012

Viininpunaista ja raitaa

Muistatteko alkuvuoden postauksista viininpunaiset Massimo Duttin housut? Nyt on loistava aika kaivaa ne kaapista, sillä lehtiselailujen myötä viininpunainen taas kerran näyttää olevan alkusyksyn ja syksyn sesongin eräs suosituimpia värejä. Olen tykännyt näistä housuista ihan hirveästi niiden napakkuuden ja istuvuuden ansiosta.

Viininpunainen ei ole ihan lempivärejäni, mutta välillä sitä kaipaa kaappiinsa jotain uutta. Mielestäni kokonaisuus ei mene liian raskaaksi tai tunkkaiseksi, jos siihen yhdistää vaikkapa raitaa tai valkoista. Omia kasvojani vasten viininpunainen ei näytä hyvältä, joten minulla se toimii lähinnä alaosissa. 

Paita on Zaran väljä raitis, jonka olkapäät ovat lasketut vähän kahdeksankymmentälukulaisittain. Nämä väljät paitamallit ovat ainoa muisto kasarista, josta pidän. (Katsoitteko muuten Olympialaisten avajaisia, miten hienosti 80-luku tuotiin spektaakkelissa esille? Se neon, jumppatamineet ja Frankie Goes To Hollywood!) Yleensä suosin vähän naftimpaa siluettia, mutta tämä paita on maailman ihanin päällä. Ja raitaahan ei voi koskaan olla liikaa!

Bleiserit ovat Zaran, korkkarit Unisan, vyö Massimo Duttin, ballerinat Tory Burch ja tennarit Converset. Tykkään yhdistelmistä tosi kovasti, ja luulenpa, että tässä on ylihuominen kaupunkiasuni: nämä housut, raitapaita ja Conssit. Consseissa on muuten mätsäävä raita, huomasi hovikuvaaja. : ) Olen kerran pessyt tennarit koneessakin, eivätkä ne olleet moksiskaan, hyvä juttu.



Menojalkaa vippaa jo rauhallisen loman jälkeen, kuten alimmasta kuvasta näkyy!

Eräästä tulevasta postauksesta voin antaa vähän ennakkotietoa: torstaina menen kuvaamaan ystävääni Kirsiä, joka meni naimisiin kesäkuussa. Kirsi lupautui esittelmään hääasuaan, ja se on hyvin suloinen ja naisellinen aikuiseen tyyliin, ihan kantajansa näköinen. Hääkuvien perusteella kylläkin kaunein asuste taisi olla se onnellisuus, joka hänestä paistoi! (Niisk!)

Mukavaa maanantaita!



12 kommenttia:

  1. Kivat, reippaat asut! ..ihan just omaa tyyliänikin.. Löysin blogiisi vasta aivan äsken, täytyy tutkailla lisää lupaavan alun perusteella :)
    Olen myös pessyt Converseja, Fred Perryjä ym hyvällä menestyksellä; viikko sitten koneesta putkahti satsi kuin uusia, puhtaanvalkoisia kenkiä!
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!
    Toivottelee M.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei M, kiva, kun löysit tänne! Joo, jos Conssit ovat noin hyvin pesua kestäviä, ei hätäpäivää. : )

      Poista
  2. Kaikki kivoja asuja, erityisesti tykkään kuitenkin TB:n ballerinoilla asustetusta kuvasta!
    Katsoin avajaisia ja voi witsi, kun Frankie goes to Hollywood, Annie Lennox ym. kuulostivat niin hyviltä! Olin ihan täpinöissä lapsille, että "kuunnelkaas, tätä Relax-kappaletta äiti kuunteli, kun oli vähän vanhempi kuin te, daddadaa...", katsoivat miua kuin vähä-älyistä, heh. Niin ne on ajat menneet meikäläisestä ohitse? Mutta hyvältä kuulosti, ja New Orderin Blue monday oli ihan kymppi...voi voi niitä aikoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mapsi taas ihanasta kommentista! TB-kuvan asulla voisin mennä töihin. :) Voi voi niitä aikoja tosiaan, oli se kasari aikaa... Mulla on puhelimen soittoäänenäkin ollut Dynstian tunnari.

      Poista
  3. Kuulumisia kurkkimassa. Sainkin lukea samalla useamman postauksen. Oikein kivaa viikkoa sinulle Marjukka! Niin ja asusi näyttävät niin ihanilta, kuten aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Riina, sulla on varmaan ollut nyt tekemistä yllin kyllin uudessa kodissanne! Kiitos. : )

      Poista
  4. Joo, tuo viininpunainen on kyllä sellainen syksyjen kestoväri. Hyvältä näyttää sinulla. Itselleni en ole osannut kotiuttaa ko väriä. Vielä ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nää housut olivat kyllä tosi hyvä ostos. Vielä kerkeää, valikoima sen kun laajenee syksyn mittaan... : )

      Poista
  5. Niinpä, raitaa ei voi koskaan olla liikaa :)

    VastaaPoista
  6. Kivan ja raikkaan näköisiä asuja! Korkojen ystävänä minä pidän eniten ekasta yhdistelmästä. :-)

    Espritillä on yksi kivalta vaikuttava viininpunainen hame, joka saattaa löytää tiensä minunkin garderobiini... En omista yhtään sen väristä vaatekappaletta, mutta ehkä nyt olisi aika? Minä yhdistäisin viininpunaisen valkoiseen ja mustaan, koska niitä värejä löytyy ennestään vaatekaapista.

    VastaaPoista
  7. Anteeksi, huomasin kommenttisi vasta nyt. Valkoinen ja musta näyttävät viininpunaisen kanssa kauniilta. Henkkamaukan kuvastossa yhdistettiin oranssia ja viininpunaista, mut se taitaa olla mulle liian rajua...

    VastaaPoista