6.8.2012

Huiveja syksyksi

Minun mielestäni kaunis huivi on maailman helpoin ja ihanin asuste. Käytän huiveja ympäri vuoden, mutta eniten tykkään käyttää lämpimiä ja pehmoisia villahuiveja. Syksyllä ja talvella huivit ovat lähes päivittäisessä käytössä. Niillä on helppo asustaa ja elävöittää asuja.

Tutkailin vähän nettikauppojen tarjontaa villaisten huivien osalta, ja omia suosikkejani kokosin alla oleviin kollaaseihin. Kokosin huivit pääasiassa omaa makuani ja värikarttaani silmällä pitäen. Syksyisin kun mausteiden ja ruskan värit ovat niin hyvin huiveissa edustettuina. No onpas yllätys, että kollaaseista löytyy kahden "englantilaismarjan" huiveja, mutta kun ne ovat vain niin kauniita!

Kollaaseista jäivät pois Repeatin huivit, osaksi sen takia, etten löytänyt suosikeistani vielä kuvia, eli palmikkoneuleisista huiveista.

Mulberryllä on tarjolla vaikka mitä ihanuuksia! Tamara scarf oli jo nettikaupasta loppuunmyyty, mutta vähintään yhtä kauniita ovat Mulberry Tree-huivit: kamelinvärinen ja burgundy. Alhaalla oikealla jo täälläkin aikaisemmin esitelty villahuivi, jonka veikkaan näkyvän monella kaulassa tulevana syksynä. Eipä tuo mikään ihme olekaan, se on tosi kaunis.

Burberryn Giant check-huivit ovat kauniita, voisin ottaa minkä tahansa näistä. Hintaakin niillä tosin on puolet enemmän kuin Mulberryilla. Arvokas hankinta siis.
 Vaalea huivi on Balmuirin, jolla on aivan ihania huiveja (joista kuva kollaasin alla). Kotimaista kannattaa suosia. Leohuivi on by Malene Birgeriltä, eikä minulla ole omasta Malene-huivistani muuta kuin hyvää sanottavaa. Se lienee käytetyin huivini. Kamelinvärinen on Acnen, ihan loistavan värinen huivi.
Marja Kurjen ponchot ovat klassikkoja! Joka syksy himoitsen niitä! Minulla on musta, jota olen käyttänyt, eikä se oli miksikään mennyt. Nyt vaan ei musta väri nappaa. Vaalea villahuivi on Tory Burchin, sievä, eikö olekin?


Barbourilla on nättejä perushuiveja. Pidän tästä ylimmästä kovasti, myös pastelliset ovat suloisia, mutta jonkun toisen kaapissa.


Onko teillä huivihimotuksia? Onko hankintalistalla jokin tietty? Minkä merkin huiveista haluaisitte vinkata kaikille?

Pictures borrowed: mulberry.com, burberry.com., net-a-porter.com (Acne), marjakurki.fi (poncho), balmuir.com, coutryattire.com (Barbour), bloomingdales.com (Tory Burch), bymalenebirger.com (Leollisho leopard)

30 kommenttia:

  1. Voih, huolisin noista omaan kaappiini ihan jokaisen! Täällä katseet on käännetty tänä syksynä Mulberryn suuntaan mutta tuo Toryn huivikin kolahti kovasti. Barboureja löytyy minulta jo ennestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tory oli tosi sievä. Tarvitseeko syyshuivin olla välttämättä tumma - vaaleakin on kaunis.

      Poista
  2. Ihania! Mulberry <3

    Itsekin tykkään syksyn viileimpien säiden tullen käpertyä villaisen huivin sisään, ja sehän jo lämmittääkin kovasti vaikka käyttäisikin bleiseriä tai ohuempaa trenssiä takkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Itsekin käärin villaa kaulan ympärille varsin nopeasti. : )

      Poista
  3. Ihana kollaasi huiveja. Voisin ottaa nämä kaikki, jos maksupuoli hoidettaisiin puolestani kuntoon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin, aika söpöläisiä ovat.: )

      Poista
  4. Kauniita kaikki, mutta erityisesti kolahti tuo leo-huivi =) Ja himoitsen kovin pehmeää Balmuirin huivia, pitänee kirjoittaa joulupukille.. Ruutukuosit ei ole ihan mun suosikkeja, joskin niitäkin muutama kaapista löytyy.
    Huivi on kyllä tosi kätevä asuste ja sillä saa muuten mustaan asuun heti ilmettä ja väriä! Oma suosikkini on mustaharmaa Globalin "kääntöhuivi", jolloin yhdestäkin huivista saan heti kaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malenen leohuivit ovat kyllä upeita. Balmuiria olen minäkin hiplaillut, kaunis, kaunis! Sellainen kääntöhuivi on kätevä, nuo Mulberry Tree -huivit taitavat olla sellaisia.

      Poista
  5. Itse ostin Tamaran marjapuuron värisenä, mutta tuo Oak on ihana myös! Ihastuin myös tuohon Marja Kurjen ponchoon, olisi todella kätevä, kaunis ja monikäyttöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, Tamara, ne ovat ihania. : )Poncho on kyllä monikäyttöinen.

      Poista
  6. Ihana on kollaasi. Kiitos siitä. :-) Ajatukset alkavat kyllä vähitellen kääntyä syksyn ja talven puoleen vaate- ja asustehankinnoissa.

    Itse käytän eniten yhtä Tigerin printtivillahuivia. Sain inspiraation siitä 28.11.2011 päivätystä päivän asustasi, Marjukka. Tilasin huivin Tigerin nettikaupasta.

    Koska tuo huivi on kovin tumma, haluaisin ehkä jonkin vaaleamman tai sitten tumman rauhallisemmassa kuosissa. Mulberryn puukuvio voisi olla kiva.

    Ponchoakin (tai shaalia) olen miettinyt, kun on niin lämmin keväällä tai syksyllä, ettei tarvitse vielä takkia. Töissä on talvella välillä niin kylmä, että poncho lämmittäisi talvella sisätiloissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauska, Tigerin huivi on ollut kovassa käytössä, siinä on niin hyvät värit. Menee monen kanssa. : )

      Poista
  7. Minäkin rakastan huiveja! Kaikenlaisia! Kenzolla on mun silkkihuivisuosikit tällä hetkellä:

    http://www.kenzo.com/en/shop/women/scarves

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne tilkkutäkkikuosiset olivat aika hauskoja!

      Poista
  8. Nättejä huiveja, mä en vaan kestä vielä ajatella syksyä. Ei voi olla vielä syksy, eiiii...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan tarttis vielä olla syksy, virallisestihan elokuu on kesäkuukausi.

      Poista
  9. Ooi, ihania! Tree on tulossa omaan kaulaan, väristä en ole vielä pystynyt päättämään.

    Kiitos ihanasta Myroyals -linkistä, tuollaista kurkistelusivustoa olenkin kaivannut. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tree on ihana, kävin sitä hipelöimässä Mulberryllä. Eipä kestä, kiitos eteenpäin Business Womanille, jonka blogista sen löysin.

      Poista
  10. Hei!

    Tämä ei nyt liity tähän huivi postaukseen mutta jos rohkenesin tässä kuitenkin hiukan kysyä neuvoa...
    Ostit keväällä todella upean Burberry trenssin ja olen vihdoinkin päättänyt satsata samanlaiseen.
    Mitä luulet kun käytän 36, joissakin pienissä malleissa 38 kokoa (34 liian pieni) niin olisikohan koko UK8 sopiva? UK6 kokoa myös mietin mutta onkohan liian nafti jos alle laittaa villapaidan. Kainalo-kainalo mitta pitäisi kuitenkin olla 47cm että menee kiinni.
    Olen nyt useamman päivän lueskelut eri blogeista mitoituksesta mutta näyttää olevan todella paljon eroja ja olen jo aivan sekaisin. Ajattelin sinulta kysyä mielipidettä kun trenssisi on täysin sama mitä itse olen ostamassa.
    Kiitos jos vastaisit!

    Terveisin Katariina-72

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kyllä neuvoisin ottamaan sitten koon 6, jos yleensä olet 36. Mä kokeilin Stockalla kokoa 6, ja se oli selvästi liian suuri, vähän kuin koko 36. Yleensä olen brittivaatteissa koko 8. Tilasin koon 4, mitoitus oli hyvä, eikä se ole mistään kohtaa liian kippana, hyvin mahtuu bleiseri alle, ja hihoissa on kolme-neljä senttiä jopa liikaa. Mulla on siis kaksi trenssiä, ja molemmat ovat kokoa 4.

      Poista
  11. Jossain vaiheessa on varmaan pakko alkaa kiinnostumaan lämpimistä vaatteistä, kun noista ihanista huiveista.. Toivottavasti saataisiin kuitenkin vielä vähän hellettä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteisissä elokuun illoissa on jotain taianomaista... Se hämärä ja lämpö, loppukesän kauneus... Toivotaan näin!

      Poista
  12. Täällä ei nyt onneksi vielä tarvitse pariin kuukauteen miettiä kaulahuiveja, talvikin alkaa täällä vasta virallisen kalenterin mukaan 21 joulukuuta:)Mutta mä tykkään näistä kaikista. Minulla on Marja Kurjen poncho, Stockalta aikanaan hankittu eikä vieläkään näy käytön jälkiä vaikka on varmaan 8-10 vuotta ikää sillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjen ponchoissa on kyllä hinta ja laatu kohdallaan. Olisipa hauskaa, jos talvi alkaisi todella vasta joulukuussa meilläkin. Joskus se alkaa jo lokakuussa, hyrn...

      Poista
  13. Hei!
    Tilasin itselleni Mullberryn oakin värisen huivin ja sainkin sen jo. Kovasti miellytti ja ihanan pehmeä. Balmuirin huiveja minulta löytyy kaksi, ihania pehmeitä ja kevyitä. On kiva, kun on erilaisia huiveja kevääsenn, talveen ja syksyyn.
    Suosittelen siis sitä Mullberrya!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovathan nuo Mulberryt tosi suosittuja. Balmuir on kyllä ihana, kannattaa satsata! : )

      Poista
  14. Ostin uuden syksy/talvihuivini Guccilta, ihanan iso, pumpulinpehmeä. Toivottavast pysyy kauniina pitkään, itselläni on myös LV: n iso huivi jota hieman aristelen putää, jotta pysyy kauniina jatuntuu välillä myös liian isolta. Guccin huivi oli 295 e eli ei mikään halpa, mutta päätin ostaa itselleni syntymäpäivälahjaksi.

    T Mankka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, varmasti todella ihana ja mieluinen.: ) LV:n huiveista olen kovasti lukenut puolesta ja vastaan. Kurja, jos täytyy varoa liikaa.

      Poista
  15. Huivihimotusta todella on; kaapista löytyy... ööh... ehkä 60 huvia...

    Viimeisin hankinta on käsin kudottu raidallinen puuvillainen huivi Istanbulista ja toivottavasti tänään postilla tuleva Balmuirin vaaleanpunainen Helsinki-huivi, jonka Tickler järkkäili minulle ystävähintaan suoraan Balmuirilta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eih - ihan mahtavaa!! Olet totaalinen huivifriikki! Mutta siinä se nähdään, huivit ovat niin mahtavia asusteita. Balmuir on varmasti upea. : )

      Poista