18.1.2013

Nahkahousujen korvike

En tiedä, mikä hinku minulla on tullut nahkahousuihin. Kuten monessa muussakin asiassa, olen myöhäisherännäinen. Joitakin asioita pitää vain pureksia kauemmin. Eivätkä nahkahousutkaan ole enää niin kuin joskus, sellaisia kivikovia vaatekappaleita. Nykyään kun on mukana stretchiä, niin ne istuvat jalkaan paremmin ja ovat mukavat pitää. Täydellisten yksilöiden etsiminen saa jäädä kuitenkin ensi syksyyn. Olen kyllä jo sovittanut mustia InWearin Muglak-housuja (ei mainoslinkki),  mutta ne olivat liian isot. Oma kokoni oli tietenkin loppu... Siinä oli aika täydellinen pari!!

Onneksi kaapista löytyy puolitoista vuotta sitten ostetut Topshopin tekonahkaiset versiot, jotka ovat malliltaan onneksi minulle just eikä melkein. Ainoa miinus näissä housuissa on se, että ne eivät ole kovin lämpimät ulkona. No, eipä sitä näissä pakkasissa turhaa ulkona viitsi ollakaan...

Näin sydäntalvella nahan kaveriksi sopivat rennot ja suuret neuleet. Kaulaan vielä iso huivi, olalle rento laukku, ja menoksi!

Repeatin puuvillaneule, by Malene Birgerin huivi, Pianon lämpimät saappaat

 Benettonin poncho, Mulberryn laukku ja huivi

Marc O´Polon neuletakki, jonka halusin kuvata takaa. En koskaan pidä vyötä eteen solmittuna...

Onko muita nahkahousuja himoitsevia? Aurinkoista perjantaita kaikille!






20 kommenttia:

  1. Nahkahousuihin en (vielä!) ole hurahtunut, mutta polvimittainen istuva nahkahame kyllä on ollut noin kuukauden ajan jo kovasti mielen päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sekin on varmasti tosi hyvännäköinen. En tiedä, onko mieleesi, mutta Lexingtonin alessa oli makee ruskea mokkanahkainen. :)Onnea etsintöihin!

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu yksi! :) Ehkäpä ensi syksyksi löytyisi täydellinen pari. Jotenkin nyt kevättä vasten en kuitenkaan taida niitä raatsia hankkia... Tyylikkäitä asuja olet taas "rakennellut". Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, keväällä ovat muut jutut mielessä, ja väritkin muuttuvat keväisemmiksi pikkuhiljaa. Ensi syksynä sitten taas! Mukavaa viikkistä sinullekin!

      Poista
  3. Oletko ollut tyytyväinen tuohon laukkuun? Katselin, että se olisi vielä Mulberryn nettisivuilla tarjouksessa. Tarvitsisin suuremman laukun, johon mahtuisi lompakko, puhelin, ipad, aurinkolasit jne. Mulla on pari Mulberryä ennestään, joten muita merkkejä en ole edes ajatellut. Toinen vaihtoehto olisi Bayswater, mutta siitä tuli aika painava kokonaisuus, kun laukku itsessään painaa. Enkä saa Bayswateria kannettua talvitakin kanssa oikein olalla.

    Kerro kokemuksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen! Huomenna siitä oma postaus tulossa. Tuonne mahtuu pieni kylä sisään. Bayska on tosiaan painava, eikä kuitenkaan hirveän tilava.

      Poista
  4. Kaivoin tänä aamuna esiin nahkahousuni parin vuoden tauon jälkeen, Onneksi mahtuivat. Syynä valintaan oli kirpiä pakkassää. Housut ovat lämpimät eikä viimakaan pääse häiritsemään. Housujen metsästystä kannattaa siis jatkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nahkahousut ovat kyllä varmasti tosi lämpimät, eikä viima pääse läpi. Olet ollut taatusti lämpimänä tänään!

      Poista
  5. Nahkahousut mielessä täälläkin. Tosin en ole vielä laittanut tikkuakaan ristiin asian vuoksi, mutta hiljaa hyvää tulee.
    Itse olen myös vähän myöhäisherännäinen asioiden suhteen välillä, toisinaan taas en. Mutta joitakin asioita pitää todellakin pureksia pidempään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, joitain juttuja tulee pureksittua pitkään, ennen kuin huomaa, että hei, nää olis oikeastaan aika kivat. Parhaillaan pureksin biker-saappaita ja parka-takkia... Mutta ei tosiaan enää tälle keväälle.

      Poista
  6. Nahkahousut on ihan kivat, ja olen kuikuillut niitä kaupoissa... mutta mulla alkaa aina päässä soimaan Neljän Ruusun 'Nuori ikäisekseen' kun kattelen niitä... :) Ja sitten ei pysty, ei kykene...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha... Aika hauska! Älä nyt suotta keksi itsellesi esteitä! Mä näin GC:n hotellissamme ikäiseni naisen, jolla oli nahkahousut, koristeelliset nilkkurit ja jättimäinen neuletakki päällä. Asu oli niin ihana, että olisi pitänyt ottaa blogiin kuva.

      Poista
  7. Minä taasen en voi sietää nahkahousuja. Leena Sarvella oli viime syksyn muoti-kauneus-terveysmessuiila sellaiset huonosti istuvat päällään.
    No minähän olen vain minä. Onneksi tässä ketjussa on nahkahousuja kannattavia enemmistö:)

    T. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, makuja on monia, ja hyvä niin! Kyllä nahkahousujen pitäisi istua hyvin, muuten ovat aika kamalat. Onneksi nykyhousuissa on sitä joustoa. Nahka venyykin jonkin verran, joten ne saavat olla ostohetkellä tosi napakat.

      Poista
  8. Nuorena (17 v) käytin nahkahousuja ja korkeita mokka-avokkaita, tummansinisiä. Huh, varmaan olin näky:) Nyt en enää laittaisi, mutta mokkahame beigenä olis kiva. Ostin alkutalvesta Tamariksen nupukkinahkaiset mustat saappaat, aivan ihanat jalassa. Poikani mielestä motoristin saappaat:) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, lady in leather!! Mukavaa viikkistä teillekin!

      Poista
  9. Nahkahousuissa on sitä jotain! Nuorempana olivat mitä parhaimmat bilehousut, eipä haitannut, jos kaatui punaviinilasi syliin.. no sittemmin rauhoittunut, mutta nyt siis edelleen nahkahousuissa! Narisevat hauskasti, hih! Mutta ne vaan on niin ihana ja niissä on asennetta. Kannattaa jatkaa etsimistä. Katsoitko muuten ellokselta, siellä oli inwearin nahkahousuja myös? Vois olla sun kokoakin, pieni kun olet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin katsomassa,muta ei ollut enää. Mä olen niissä Muglak-housuissa kokoa 32, joten varmaan menee ensi syksyyn. Toivottavasti niitä vielä silloin saa. Tintin Stylessä oli tosi nättejä mokkanahkaisia.

      Sä olet edelleen niin rock - asennetta olla pitää! Onkos sulla ollut blogissa niistä kuvaa?

      Poista
  10. Nahkahousuja en ole koskaan halunnut enkä taida vieläkään. :-) Sitä vastoin kynähameen materiaalina nahka voisi olla kiva!

    Tuo Multsin laukku näyttää kivalta. PIdän siitä, että logo on painettu¨nahkaan. Itselläni on Dariassa iso kultalätkä, ja välillä (kun ei ole niin harakkatuulella), se häiritsee. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pidän siitä, että ei ole isoa lätkää. Laukun logon voi kääntää vaikka itseensä, jos huvittaa. Uudessa mallissa logo on tosi pieni laukun alaosassa.

      Nahkahame olis varmasti makee, yhdistettynä vaikka angoraneleeseen ja saappaisiin... : )

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.