6.3.2013

17

Ihanan Mapsin blogissa oli hauska haaste, johon osallistuin. Mapsia kommentoimalla sain häneltä numeron, ja siitä ikävuodesta pitäisi sitten kertoa. Sain numeron 17, eli seitsentoistavuotias Marjukka oli tällainen:



Kun olin 17

Maikka1013-004



Asuin



Kävin musiikkilukion toista luokkaa. Asuin viikot asuntolassa neljän tytön solussa. Abisyksynä saimme parikämpät, ja sain oman huoneen. Aloitin abivuoden 17-vuotiaana, koska täytin siis lokakuussa 18. Lukion tokan aikana aloin myös entistä enemmän viettää viikonloputkin asuntolassa. Yhdessäasuminen oli aika haastavaa, mutta kämppikseni onneksi kesti minua kolme vuotta (lämpimät terkut, M, jos satut lukemaan tätä).



Olin



Olin kamalan tunteellinen, minusta elämä ei ollut mitään, jos ei ollut joko ihan hurjan iloinen tai murheen murtama.  Lukion tokan jälkeen olin tasaantunut, ja kolmannen luokan alussa olo tuntui jo hyvin aikuiselta. Kaverien kanssa valvottiin öitä ja käytiin syvällisiä keskusteluja, sekä naurettiin ihan hirveästi. Olin myös aikamoinen haaveilija, luin paljon ja kirjoitin sivukaupalla päiväkirjaa ja kirjeitä. Tykkäsin jo silloin vaatteista, ja tyyli alkoi muuttua hivenen aikuisemmaksi.  (kuva vanhojenpäivältä -85)



Maikka2014-004



Tärkeintä elämässä oli



Tietenkin kaverit, kuten kaikilla senikäisillä. Minulla oli paljon ystäviä, sekä tyttöjä että poikia, ja monet senaikaiset kaverini kotipaikalta ovat edelleen kuvioissa. Varsinkaan bestikseni kanssa emme ole koskaan "eronneet", vaan hyvä ystävyys elää ja voi hyvin edelleen.



Työskentelin



Ai mitä? Koulunkäynti oli aika laiskaa, enkä ihan vielä lukion tokalla keksinyt, mikä minusta tulee isona. Abina sitä alkoi ottaa koulun vähän totisemmin, ja oli pakko alkaa panostaa yo-kokeisiin.



Maikka1013-006

Halusin



Tulevaisuus alkoi vallata ajatuksia. Halusin tietenkin päästä ylioppilaaksi, ja kirjoitukset alkoivat kummitella mielessä heti kolmannen luokan alussa. Halusin myös lopettaa musisoinnin, ja aikeissa oli niin tehdäkin koulun jälkeen. (...ja kuinkas sitten kävikään?) Niin, ja halusin ajokortin, ja isä alkoi ajattaa minua. Ylipäätään ajatus siitä, että täyttää kahdeksantoista, oli hyvin mukava - kuten varmaan muistatte!



Maikka2014-002



Pelkäsin



En tainnut varsinaisesti pelätä yhtään mitään, jännitin vain, esimerkiksi matikankokeita ja musiikkiopiston matineoita. Soitin tuolloin musiikkiopistossa pääaineena huilua, ja käteni tärisivät, kun piti soittaa joku kolmiosainen sonaatti...



Nyt kun olen 45

DSC_0060-001



Asun



Omakotitalossa, joka on itse suunniteltu. Kymmenen vuotta olen tämän huushollin lattioita imuroinut. En koskaan kuvitellut asuvani aikuisena omakotitalossa. Meidän talossa on hyvä fiilis!



Olen



...yhä tunteellinen runotyttö. Luen tosin liian vähän, enkä kirjoita päiväkirjaa, olen siihen nykyään ihan liian tyytyväinen, elämäntuskakin on lientynyt!  Muistan aina isoäidin sanat "maailman sivut ovat pitkät" ja "asioilla on tapana järjestyä", ja kuulkaas näillä elämänohjeilla sitä pärjääkin ihan hyvin!



Tärkeintä elämässä on



...terveys, oma ja läheisten. Kaikki muu on sitten enemmän tai vähemmän omissa ohjaksissa. Kaikki muu on vähemmän tärkeää.



Työskentelen



...valtavan hienossa ammatissa huippuammattitaitoisten kollegojen kanssa. Opetustyössä yksikään päivä ei ole samanlainen, ja vuorovaikutus suoraa ja rehellistä. Tylsää ei ole yhtenäkään päivänä. Musiikki tuo lasten ja nuorten parhaat puolet esiin. Nykylapset ovat rohkeita, avoimia ja innokkaita esiintyjiä.



Haluan



...saada kuntoni takaisin ja voida paremmin. Työn alla on suunnitelma sen toteuttamiseen. Toivon tietenkin kaikille rakkailleni terveyttä ja onnea.



Pelkään



...sairauksia, läheisten menettämistä ja vähän vanhenemistakin, en ulkonäön vaan voinnin suhteen. Poden esiintymispelkoa, enkä mielelläni ole framilla lavalla. Pelkään vähän nykyään lentämistäkin.



Yhteenvetona totean, että perusminäni on pysynyt samanlaisena, mutta aika elämänkokemus on tasannut luonnettani aivan valtavasti.  Sen sijaan olen edelleen kova nauramaan ja hassuttelemaan! Olen onnellinen läheisistäni ja ystävistäni. Ja olen tosi iloinen, että en ole enää seitsemäntoista!

Ps. Tuleeko kellekään kuvista kasariväreitä...?



Ja TÄSTÄ pääset vielä lukijailtapostaukseen, paikkoja on vielä muutama jäljellä, tule mukaan!



 



 



 

20 kommenttia:

  1. Kovasti tuli kasariväreitä, itse kun taidan olla aika samanikäinen :)

    VastaaPoista
  2. Tukkasi on kyllä ollut tyylipuhdasta kasaria :)



    Kuvien perusteella susta voi todellakin sanoa, että olet "vanhentunut" hyvännäköisesti!

    VastaaPoista
  3. Tuli kuin tulikin kasariväriä :). Heh...aika mielenkiintoista: en minäkään koskaan kuvitellut asuvani omakotitalossa... mutta hupsista, puolitoista vuotta takana omakotitaloasumista, ja tykkään valtavasti.

    VastaaPoista
  4. Hah, ainakin nuo kampaukset ovat niiiiiin kasaria! Oi aikoja!

    VastaaPoista
  5. Kiitti! Sepä oli nätisti sanottu! Joo, letti on niin sitä itteä! Kolmannessa kuvassa on oikein mun tyypillinen musalukiolook: äidin tekemä reilu paita, isän vanha puvunliivi. : )

    VastaaPoista
  6. Puolensa ja puolensa, mutta kyllä minäkin tykkään omasta rauhasta!

    VastaaPoista
  7. Tämä on hauska postaus ja mahtavia kuvia :)

    VastaaPoista
  8. Olipa kiva postaus - niin kuin aina;) t. Samanikäinen

    VastaaPoista
  9. AIVAN IHANA! Niiiiin kasaria! Mulla oli itse permanentattu tukka, mitä kikkarampi, sen parempi! Sähkönsiniset sammarihiihtarit (kääk) ja iso neulepaita. Voi jestas! Kyllä kasari vaan oli niin hauskaa aikaa!

    Ihania kuvia ja olipa hauska, että valitsin sulle just tuon 17veen =)

    Kiittikun otit haasteen vastaan!

    VastaaPoista
  10. Harva asia tosiaan omissa käsissä ja hyvä niin. Asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa. Minäkin soitan huilua mutta pelkään niin esiintymistä että soitto menee melkein aina pilalle. Se on harmillista ! soitatko vielä huilua ?:)

    VastaaPoista
  11. Hehheh! Down on the memorylane!!

    VastaaPoista
  12. Kiitti! Kasarikuvat ne ovat aina niin ratkiriemukkaita!

    VastaaPoista
  13. Oih, mä muistan ne värit! Oli se hauskaa, ja mahtavaa musaa silloin tehtiin. Mä olin ihan armoton Rainbow-fani, ja myöhemmin kyllä ihan poppistakin fanitin. Kiitti hauskasta haasteesta!

    VastaaPoista
  14. Mulla oli sama juttu, huilu ei istunut instrumenttina. Esiintyminen sillä ei ollut mun juttu ollenkaan. En soita, sillä huiluparkani tarvitsisi remontin. Kokeilepa laulua, vaikka huilun ohella, se on ihanaa, kun voi tuottaa ainutlaatuisen äänen itse. Ja sitten pelataan sanoilla. Ja kun soitat huilua, sulla on jo hengityksestäkin tuntua. : )

    VastaaPoista
  15. Nostalgista lukea sinusta, kun olit 17 v, ja muistella, kuinka itse samanikäinen. Täytyy kyllä sanoa, että en ihan niin tarkkaan muistaan, mitä silloin tapahtui ja mitä mietin. En kyllä haluaisi sitä aikaa takaisin ts. näin nelikymppisenä on oikein hyvä olla. :-D

    VastaaPoista
  16. Nelikymppisenä on ihana olla! En haluaisi sitä tunteiden ryöppyä takaisin. Se oli aikuistumisen aikaa.

    VastaaPoista
  17. Tämä oli aivan mahtavan ihana postaus. Hymy huulilla, kiitos! :)

    VastaaPoista
  18. Kylläpä meillä on ollut paljon yhteistä :). Nykyään sama asumismuoto ja ammatti, samat pelot ja toiveetkin. Minulla pääsoitin oli piano, huilu sivusoittimena, kirjekavereita oli kymmeniä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Yhtä lailla inhosin musiikkiopiston esiintymisiä ja matikankokeita. Kuvissasi olet myös tutunnäköinen :).

    VastaaPoista
  19. Hihi, kiitos paljon! : )

    VastaaPoista
  20. Joo, musiikkiopiston matineat oli ihan horroria sen huilun kanssa, myöhemmin kun lauloi, ei paha enää. Niin sitä ollaan kasvettu isoiksi, Pauska! : )

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.