2.10.2013

Breathe

Täällä ilmoittautuu yksi puolikuntoinen nainen. Syksy on alkanut kurjasti sairastellen, sitkeää nuhaa ja pientä lämpöä pidellen. Nyt yritetään jatkaa taas uusin voimin - tai no, voimat ovat kadonneet täysin jonnekin muutaman viikon aikana. Hyvä kesäkunto, jonka sain hankittua lomalla, on tykkenään kadoksissa.

Muutenkin nyt löysä olo ja väsymys alkavat harmittaa, niin myös muutamat ekstrakilot, jotka ovat hiipineet huomaamatta. Tiedän, että pitää ottaa iisisti liikunnan aloittamisen kanssa, ja niin aion tehdäkin. Elämänmuutosta ja pirteyttä aion hakea myös Pro Health -ravintoterapeutilta, jolta mm. Mona ja Adalmina ovat saaneet apua.

Tämä syksy tuntuu ravistellen blogistaniaa erojen, terveysongelmien, ystävien menetyksen ja kaikenlaisen vähemmän mukavan merkeissä. Vai itsekö poimin muistiin kaikki vähemmän mukavat asiat? Oma mieli on ollut, ja on edelleen vähän ankea, mutta pakkohan se vain on porskuttaa eteenpäin. Pitää ottaa ilo irti mukavista päivistä, auringosta ja ylipäätään kaikesta mukavasta. Juu, ja vähän lohtushoppailustakin...

Parasta mennä ulos ja katsella vähän tähtitaivasta, ja muistaa hengittää...


This fall hasn´t been one of the best for me - a long flu made me weak and tired. I´m trying to get myself back on track again. We have to try to make the best out of the good days, don´t we? It´s good to go outside, look at the stars and just breathe...

Kirpakkaa keskiviikkoa!

24 kommenttia:

  1. Tarkoitat varmaankin (verbiä) breathe... ;)

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista! Muista syödä D-vitamiinia, auttaa immuunipuolustukseen. Alice

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi on jo parannuttu. Vähän lohduttaa se, että flunssan kanssa en ole todellakaan yksin...

      Poista
  3. Hei! Oletko miettinyt, olisiko työpaikassasi sisäilmaongelmia, jos sairastelusi alkoi töihin paluun jälkeen?

    - Virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen miettinyt, mutta epätodennäköistä...

      Poista
    2. Sisäilmaongelmat minullekin tulivat mieleen, kun tuntuu, että viime talvenakin sairastelit poikkeavan paljon ja nyt sitten sairastelu jatkuu taas koulun alettua syksyllä. Kun ihan virallistenkin arvioiden mukaan huomattavan suuri osa Suomen kouluista on homeessa, niin on hyvinkin mahdollista, että lähes kaikissa muissakin kuin varsinaisissa homekouluissa on sen verran ongelmaa, että herkemmät reagoivat. Suosittelen tarkkailemaan omaa oloa ja oireilua: onko esimerkiksi viikonloppuisin ja lomilla parempi olo kuin arkena koulussa?

      (Itselläni takana useampi vuosi homeasunnossa, ja itse reagoin nimenomaan jatkuvalla sairastelulla ja ihan käsittämättömällä väsymyksellä. Onneksi viimeinkin ymmärsin oireiden syyn ja muutin pois. Moni semmoinenkin vaiva on nyt parantunut, joita en oikeastaan ollut tajunnutkaan tai joiden en ainakaan olisi ikinä uskonut johtuvan homeesta.)

      No, onpa syy tuohon sairasteluputkeen mikä hyvänsä, niin toivottavasti se alkaisi helpottaa! Omasta kokemuksesta tiedän, että sängyn pohjalla ei ole kivaa!

      -Venla

      Poista
    3. Kiitos tsemppaavasta kommentista. Mä en voi kommentoida työpaikkaani tähän blogiin mitenkään, ymmärrät varmaan.

      Totta on, että Suomessa ihan järkyttävä määrä lapsia, nuoria ja aikuisia kärsii homeesta. Milloinhan päättäjät havahtuvat siihen, että ongelma on ihan oikea, ja tulee maksamaan valtavasti lähivuosina. Hyvä, että sinä pääsit pois homeisesta ympäristöstä.

      Poista
  4. Kiva, että olet toipumassa , taisi se flunssa suunnata tänne päin - niisk !

    VastaaPoista
  5. Pirteän näköisenä olet kuitenkin kuvassa.. :) Minulla on myös ollut tuloillaan flunssaa, olen vaan yrittänyt taistella vastaan, paljon lepoa jos vain ehtisi.. :(

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista sinne! Suosittelen Aloe Vera juomaa, se piristää ja auttaa sisäisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, olen kokeillut joskus, mutta maha ei tykännyt!

      Poista
  7. Mäkin mietin, että ainakin kuvissa olet iloisen ja pirteän näköinen :-) Mutta kurjaa, jos flunssailu on jatkunut pidempään, sillä se tosiaankin vie sekä henkisiä että fyysisiä voimia. Nyt toivottavasti terveyden tielle ja uuteen nousuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä mä yleensä kuvissa hymyilen, mutta vähän kalpea oon ja silmäpussit ovat mojovat...

      Poista
  8. Sinä olet flunssaisenakin vielä noin iloisen ja säteilevän näköinen - täällä katselee aamulla peilistä joku kummitus - eikä se siitä päivänmittaan sen kummemmalta näytä, vaikka siihen joku torvelo on yrittänyt jotain ilmettä ja väriä maalata;)
    Toipumisia sinne - ja tuo ravintoterapeutti ei olisi hullumpi ajatus täälläkään♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flunssa on siis selätetty ja olen töissä. Pitäisi saada kuntoa pikkuhiljaa takaisin. Voi ei, lepoa sinulekin ja inkivääriteetä!

      Poista
  9. Pikaista paranemista sinne! Toivottavsati tuo flunssa lähtee pois, kipeänä on kurja olla ja silloin mielikin on herkästi maassa :(
    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä mä jos siis töissä olen, mutta kuumeessa vierähti tovi. Nyt onneksi aurinko paistaa ja on kaunis syyspäivä.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Sulle muuten vaan haleja takaisin! : )

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.