20.11.2013

Säihkettä juhliin: yksi hame, neljä kokonaisuutta

commercial

Ensi viikon perjantaina on varmasti kaikista suosituin pikkujouluilta. Minulla on jo selvät sävelet pikkujouluasustani! Silti oli kiva selailla yhteistyökumppanini Booztin juhlasivuja ja koota muutama juhlatuulelle inspiroiva kollaasi! Booztilla on nyt kaikenlaisia joulukampanjoita menossa, joten iloisia yllätyksiä voi tulla vastaan!

Kun ostan jonkun vaatteen, mielessäni vilistää vanhoja vaatteitani, ja miten voisin yhdistää entiset jutut uuteen. Monesti vaatteissani on joku yhtenevä tekijä, vaikkapa väri. Kun paletti on suht simppeli akselilla musta, valkoinen, harmaa, nude, kulta, niin vaatepuolen yhdisteleminen on helpompaa.

Juhlavaatekin saisi olla sellainen, jota voisi käyttää useammin kuin kerran. Toisaalta - pikkujouluissa on lupa säihkyäkin, joten hyvin voisin satsata vaikkapa kollaasien paljettihameeseen. Ihastuin tavattomasti sen lookiin - sen kanssa voi monipuolisesti yhdistellä mustaa, nudea, puuteripinkkiä, neuletta, vaikkapa bleiserin, joka btw minusta on tosi kivannäköinen ihan aina! Hame on merkkiä Soaked in Luxury, eli street-muotia varsin hintaystövällisestä päästä.

Klassinen, simppeli yhdistelmä syntyy Soaked in Luxuryn hameesta, Filippa K:n topista ja Selected Femmen kengistä. Koska hame sallii metallivärien yhdistelyn, laukku saa olla sievä, pieni ja hopeinen, Malene Birger, ja Tokyo Janen korvikset sekä Pilgrimin sormus ovat "kultaa ja timantteja".

 
Väljä shifonki-, satiini- tai silkkitunika on hyvännäköinen vaikkapa farkkujen ja neuleen kanssa, myös bligbling-hameen kanssa! Kuvan paita Fransa. Sirot avokkaat Gardenia, korvikset Pieces.

 Fransan bleiseri, klassinen musta, on aina muotia, sanokoot muut mitä tahansa. Alle voi laittaa vaikka väriä, tai sitten vaikka hihattoman, istuvan topin. Kaulus paljaalla iholla on makee, Noa Noa.

 
Tässä taitaa olla kuitenkin suosikkikomboni. Kullanhohtava St Tropezin tunika ja Billi Bin avokkaat ovat kevyet, eikä by Malene Birgerin kaulakoru näytä liian raskaalta.

 
Onko pikkujouluja tiedossa? Oletteko säihkyviä? ; )

10 kommenttia:

  1. Jep. Perjantaina on ison organisaatiomme pikkujoulut. Laitan kirpparilta muutamalla eurolla ostetun mustan keinokuitukaftaanin, jossa on edessä kultaista kirjontaa. Korvikset on ostettu 1986 kirpparilta Pariisista, kultaiset ja niissä on sellainen ornamenttikuvio. Meikki on vahva ja silmät maalaan vinoiksi, hiukset laitatan kampaajalla, varmaan joku ylös nostettu juttu, sileä banaaninuttuta tms. Kengät on sandaletit ja ostettu joskus 2007 Kokkolasta. Laukku on kirjekuorityyppinen täynnä vihreitä kiiluvia paljetteja ym. ja ostettu yksiin pikkujouluihin 2006. Sitten otan varavaatteet, kun lähdetään tuolta jatkoille. Joku pitsipusero ja jakku, ehkä farkut. Jonnekin klubille tms. mennään - ehkä...

    Tykkään pikkujoulupukeutumisessa laittaa jotain vähän erikoista tai hupsua tai tehdä itse jotain. Haluan, että on joku teema.

    Mukavia pikkujouluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pikkujouluun pitää pukeutua persoonan mukaan, ja sinut tavanneena uskon, että varmasti säihkyt jo ihan luonteesikin puolesta! Hauskoja pikkujouluja!

      Poista
  2. Kiitos, ihania kollaaseja, joista saa hyviä vinkkejä omaan juhlapukeutumiseen! Minustakin viimeinen kullanhohtainen kokonaisuus on kaunein. Tekemistäsi kollaaseista vieläkin välillä kurkkaan pari vuotta vanhaan "mustat housut työasuna" -kollaasiin, koska siitä saa niin ihania idiksiä omaan työpukeutumiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä!! Mä en muista, missä kuussa sen laitoin...? Saisinkohan itsekin inspistä siihen. Voi että, onpa mahtavaa, jos siitä on ollut hyötyä.

      Poista
  3. Joulukuussa 2011. Mielellään lisää sellaista! Vaikka blogisi sisältö on kaiken kaikkiaan tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pitääpä katsoa tuo juttu. : )

      Poista
  4. Voi kyllä kiitos kimallusta sanoo tämä harakka täällä ;D
    Tuo hame on tosi kaunis ja samantapaista niin kovin pyörittelin ennen pikkujouluja. Ja et usko - mä ostin KOLME pikkujoulumekkoa..*huoh*..ihan nolottaa. Ja vain yhdet pikkujoulut. Mutta harakkana sinne menin kimaltelemaan enkä yhtään katunut. Nyt pitäsii vain keksiä niille kahdelle muulle mekolle käyttöä =o)

    Jos pitäisi noista kollaaseista valita, niin ylimmäinen olis ehdottomasti mun tyyliä..tykkän topista tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme, voi olet ihana! Ehkä sulla on sitten kolmet juhlat, mihin voit pukeutua, tai hei, järjestä itse parit pikkujoulut! Mäkin voin kuvitella sulle parhaiten tuon ylläolevan kollaasin.

      Poista
  5. Muuten kysymys: minkä väriset sukkikset yhdistäisit tuohon? Nyt näkee paljon mustia sukkiksia kimaltelevien tai muuten juhlavien yläosien, mekkojen kanssa, mutta jotenkin itse olen niin "vanhanaikainen" että ihonvärinen on aina nättiä... mutta nyt viehättäis tuo mustakin sukkis. Tosin omissa pikkujouluissa olin booring...ja ihonvärisissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laittaisin ehdottomasti ihonväriset, ohuet sukkikset. Minustakin ihonvärinen on nätein, ja mustan kanssa keveä. Mä pidän mustia sukkiksia vain tosi paksuina. Sä nyt et ikinä oo booooring!!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.