5.1.2014

Loppiaisaaton kotipuuhia

Tänään olikin mukava päivä kotona, sillä puuhailin kaikessa rauhassa sunnuntaivieraillemme tarjottavia. Minusta on kiva emännöidä, haluan saada vieraat tuntemaan itsensä tervetulleiksi! Paahtovanukas jouluisine mausteineen muhi aamulla uunissa ja ehti tekeytyä iltapäiväksi odottamaan. Suosikkiani porkkanasosekeittoa en tänään tuunaillut sen ihmeemmin, yleensä laitan siihen kaikkea mahdollista paahdetusta pekonista, omppuraasteesta rae- tai fetajuustoon. Pääruuaksi oli bataattia ja lohta, eli lempparikomboni. Enemmän tällaisia iltoja tälle vuodelle, kiitos! Mikään ei ole niin piristävää ja inspiroivaa kuin hyvä seura.

Joulu raivataan huomenna pois... Seuraavalla kauppareissulla saakin ostaa sitten kimpun tulppaaneja kotia koristamaan. Juu ja ensimmäiset runebergintortutkin ovat jo kaupoissa! Loppiaiseen loppuu minulla myös yleensä kynttilöiden polttelu ja uusi talvisesonki saa alkaa.







My outfit: dress and knit Filippa K, ballerinas Guess.

Nyt taida rojahtaa telkkarin ääreen, Poirot'n viimeisin jakso on äänittymässä ja Scandal tulee yhdeksältä. Ajatelkaan, David Suchet on esittänyt Poirot´n roolia vuodesta -89, ja nyt on koko paketti kasassa. Kyllä kai hänet lyödään ritariksi moisesta suorituksesta?

Mukavaa loppiaisaattoa!

16 kommenttia:

  1. Kiva menu! Miten valmistit bataatit? Näyttää, että munun värit sopivat kotiisi ja myös toisiinsa. Mukavaa loppiaisaattoiltaa ja kiitos kauniista blogista, johon olen tutustunut tyttäreni suosituksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Mari, onpa mukava, kun uudet kävijät löytävät tänne tiensä! Juu naureskeltiin eilen, että olipa oranssia ruokaa tarjolla! Eilen tarjoilin bataattia muusina. Lempparini on kyllä laittaa ne lohkoiksi, yljytä kevyesti, pintaan valkosipulimurskaa, pippuria, suolaa ja paprikajauhetta.

      Poista
  2. Joulu on poistettu myös meidän talosta. Ihanaa kun on taas krääsätöntä ja selkeää ;) Hassua kuinka pian sitä kaipaa joulun jälkeen toisenlaista kauneutta ja terveellistä elämää myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todellakin kaipaa, minusta joulukoristeiden poistaminen on jotenkin puhdistava rituaali: uusi vuosi on alkanut!

      Poista
  3. Lohi ja bataatit - ne ovat herkkua ja onneksi suhteellisen kevyttä. Vieraille on kiva kokata, laittaa pöytä kauniiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, lohtakin voi laittaa tosi monella eri tavalla. Grillissä tulee myös niin hyvää, naminami!

      Poista
  4. ooh, ja mulla on digiboxin kovalevy rikki... Ja downtown abbeyn speciaalijakso tulee tiistaina! Mukavaa loppiaista! Terv.ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä tuleekin! Voi vitsit, mahtavaa. Tein Facebookissa liikkuneen testin, kuka Downtown Abbeyn hahmo olen, heheh. Tulos oli lady Cora... Mukavaa loppiaista sinullekin! Joulutavarat pakattiin aamupäivällä ja nyt uusi vuosi on tosissaan hurahtanut käyntiin!

      Poista
  5. Hyvältä kuulosti, bataatti ja lohi. Minua myös kiinnostaa myös bataatin kohtalo. Oliko uuni bataatti, vai millaisessa muodossa? Entä lohi? Tulee ihan nälkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohen reseptin sain työkaveriltani. Eli lohen päälle sivellään (yrtti / piparjuuri/ itsemaustettua) tuorejuustoa, ja sen päälle kylmäsavulohiviipaleita ja ropsaus mustapippuria. Kyllä vaan! Tulos on mitä herkullisin. Haudutan lohen aavistuksen ylikypsäksi, että se oikein sulaa suuhun. No nyt tuli minunkin nälkä!

      Poista
  6. Poirotit on mun lempi dekkareita ja on hienoa että vielä niiden filmatisointi on niin vakuuttavaa, kiitos Suchet'n! Ihana on muuten asusi taas kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! : ) Poirot on niin upeaa katsottavaa ja viimeisen päälle tehty. Mahtavan elämäntyön Suchet teki, hänhän tuotti kaiketi sarjaa myös itse.

      Poista
  7. Tee joskus postaus kodistasi! Olisi hauska nähdä vaikka sinun keittiö. :) Kuvissa näkyy ihania sävyjä ja kivoja kalusteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä pyydetään aina välillä, mutta mä olen päättänyt jättää kotijutut pois blogista... Keittiötä näkyy pikkuisen täällä:http://fabfortysomething.blogspot.fi/2012/01/lauantai-ilta.html

      Poista
  8. Meiltäkin on joulj jo lähtenyt ainakin suurinpiirtein. Niin kiva kuin se joulukuusi onkin, niin kiva se on raivata poiskin. Ja kyllä, mun lempparikukkia tulppaaneita on ihan pakko olla tästä eteenpäin joka päivä, niin kauan kuin niitä saa :)
    Bataattiohjeita itsekin voisin ottaa! Sitä olen pääasiassa itse käyttänyt sosekeittoon, mutta muuta en osaa tehdä.
    Tänään nautiskellaan vielä vapaapäivästä, mutta huomenna sitten tiukasti uuden vuoden kimppuun.
    Kivaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just haikailin miehelle, että jos jouluvalomme eivät olisi tähtiä niitä voisi pitää pitempäänkin. Ehkä syksyllä hankin pari valokranssia, joita voisi tuikuttaa heti lokakuulta, eikä tulisi niin jouluinen fiilis.

      Bataattikeitto on ah niin herkkua! Bataatissa on paljon kuitua, ja se maku! Tsemppii taas töiden alkun!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.