12.3.2014

Päivän asu 7.3. ja silmäjuttuja

Tässä yksi julkaisematon asukuva koneeni syövereistä muutaman päivän takaa. Jalassa on Filippa K:n farkut, alla Gapin paita ja päällä Repeatin neule (saatu), kaulassa By Malene Birgerin huivi, jota pidän joka päivä. Se sopii kivasti kipparitakkini kanssa.

Mutta huh, olipa tänään lämmin päivä. Arvatkaa, kenellä oli karvavuorinen takki villapaidan päällä. Olin tukehtua!

Kävin iltapäivällä Espoon Silmäsairaalassa vuotuisessa tarkastuksessa. Viime vuonnahan jäin kiinni silmänpaineista, kun kävin optikolla. Silmäklinikalla laseroitiin vähän virtaustilaa silmiin. Nyt kävin vuosikontrollissa, ja oli hyvä tietää, että silmät voivat hyvin ja paineet ovat ihan normaalin rajoissa. Viime keväänä oli vähän stressaavaa, kun silmiin tehtiin laajat tutkimukset, ja ei tiennyt, onko glaukooma aluillaan. Onneksi kaikki oli hyvin silloin, ja silmät ihan terveet. Pari koetta tehdään vielä viikon päästä.

Uudet, modernit lasitkin on nyt tilattu, ja ta-daa, sain elämäni ensimmäiset kaksitehot. Kaukonäkö oli pysynyt ennallaan, mutta plussaa oli nyt ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätä aikuisnäköä on siis jo tullut. Optikko puhui nimenomaan tällä kauniilla sanalla, kun meitsi puhui ikänäöstä. Kieltämättä nyt on vähän keski-ikäinen olo. Heh.




Loppuilta sujuu leppoisasti telkkarin ääressä... Olen ihan tukossa tästä lepän kukinnasta, töttöröönä siitepölystä ja antihistamiineista, mutta muuten on oikein hyvät fiilikset. Toivottavasti teilläkin!

Kivaa keskiviikkoa!

My outfit: jeans Filippa K, white shirt Gap, knit Repeat (gift), boots Tiger of Sweden, bag Michael Michael Kors, "Selma", sunnies Ibero, scarf By Malene Birger.

11 kommenttia:

  1. No huh, onpas Sinuakin koiteltu rankasti vuosi sitten. Glaukooma on hieman tuttu koirapuolelta, shelteillä silmät tutkitaan useamman kerran elämänsä aikana, koska niillä on useampiakin perinnöllisiä silmäsairauksia. Hyvä, että tilanne on parempaan päin. Jännityksessä eläminen on niin stressaavaa. Saapa nähä, miten noihin kaksitehoihin sitten aikanaan tottuu, kun niiden vuoro tulee. Pizzan jälkeen lojun sohvalla minäkin Lauraa katsellen, ollut haipakkaa tämä alkuviikko. Mukavaa illanjatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvä kuitenkin, että kaikki on kunnossa. :)

      Poista
  2. Raitahuivi raikastaa tosi kivasti asun. Onneksi silmäsi ovat paineiden suhteen taas kunnossa. En tiennytkään, että laserhoito auttaa paineisiin. Täytyy laittaa tieto korvantaakse, mullakin on ollut silmänpaineet ylärajan ylärajoilla pitkään ja nyt seuraillaan tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuranta on varmasti a ja o, ja hoidot sitten sen mukaan. Juu, raidat kuuluvat kevääseen ehdottomasti!

      Poista
  3. Tosi kiva asu! Olen himoinnut tuota huivia jo aiemmin, ja nyt näiden kuvien myötä alkoi himottamaan tuo laukku! En ole aiemmin osannut katsoa sitä "sillä silmällä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin pitkään mustaa laukkua vaila, ja tämä on astetta formaalimpi kuin muut veskani. Oikein jämäkältä tämä tuntuu!

      Poista
  4. No voihan nenä, sain juuri silmälääkäriltä lähetteen yllättäen tutkimukseen, kun hän epäili glaukoomaa. Laserointi kuulostaa hurjalta, ajattelin että sitä hoidetaan vain tipoilla tms... Oh well, toivottavasti pääsen pian tutkimukseen, kuulemma kunnallinen puoli lähettää maksulähetteellä yksityiselle, joten olisko tuo minunkin osoite... terv.ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laserointi saattaa olla mulla myös pigmentin liikkumiseen, ei paineeseen. Glaukoomaan on tosiaan tipat läpi elämän. Älä suotta huolehdi etukäteen, tutkimukset ovat tosi moninaiset, eikä siellä silmässä ole välttämättä vasta kuin ehkä painetta? Hyvä, että pääset tutkimuksiin. Tsemppiä, laita viestiä, miten meni!

      Poista
  5. En ole tiennytkään että sinulla on silmälasit. Onko ne olleet päässä jossakin kuvassa vai oletko käyttänytihan piilareita? Millaiset vahvuudet sinulle nyt tuli? Ja eikömoniteholasit ole kätevämmät kuin kaksitehot?

    VastaaPoista
  6. Kyllä vain on, käytän niitä ajaessa, kokouksissa ja esim teatterissa. Vahvuudet ovat aika miedot, -1,25 toisessa ja toisessa jotain alle yksi, plussaa tuli 0,25. Saattaa ne olla monitehot, en tiedä. Ei ole piilareita. Miinusnäköni on pysynyt samana kaksikymmentä vuotta.

    VastaaPoista
  7. Laita toki valokuva näytille jossa sinulla on lasit päässä ja tietenkin kuva myös uusista laseista. Ja kerro sitten kokemuksia kun saat uudet lasit. Voipi olla että tarvisin itsekkin ensimmäiset monitehot...

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.