13.3.2014

Yves Rocheria ihonhoitoon


Vaikka en kosmetiikkabloggaaja olekaan, saan testattavaksi ihan kiitettävän määrän kosmetiikkaa. Olen tullut kriittisemmäksi kuluttajaksi, ja vaadin esimerkiksi voiteiltani keveyttä ja hyvää tuoksua. Liian raskas ja rasvainen voide alennetaan ikävä kyllä käsivoiteeksi.

Omalla ikäluokallani taitaa olla niitä Yves Rocher-muistoja, ainakin minulla on! Siinä kuusi-seitsentoistavuotiaana "Rosserin" kuvastot olivat mieluista tutkittavaa, ja viikkorahani hupeni monesti tilaukseen! Muistan vieläkin lempparituotteeni, kaksipäisen luomenrajauskynän, toinen pää oli helmiäispinkki ja toinen -lila!

Niinpä olikin tosi mukavaa, kun sain Yves Rocherilta testattavaksi mielenkiintoista sarjaa, Elixir 7.9. Se sisältää seitseman kasvin aineosasia ja on saanut yhdeksän patenttia. "Tehokas yhdiste aktivoi ihosolujen ydintä ja tuloksena on neljä kertaa enemmän kollageenia sekä raikas ja nuorekas iho".

Tuotteiden lupauksista en hirveästi perusta, vaan mieluiten kokeilen itse ja muodostan sen perusteella oman mielipiteeni.

Näistä tuotteista ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Voiteiden koostumus on kevyt ja hyvin imeytyvä. Tuoksu on kiva ja miellyttävä, jotenkin vihreä ja raikas. Pikkuinen purkki on "nuorekkuutta elvyttävä" kasvovoide, joka tuntuu muodostavan iholle hienonhienon kalvon. Sen päälle on helppo levittää meikkivoide. Tästä tuotteesta tulikin suosikkini testaamastani kolmikosta.

Tuotteista näkyi YR:n sivuilla olevan hyvä alennuskin. Myös kalleimmasta tuotteesta ostoskorissasi saat -30% ja tarjous on voimassa 16.3. asti.



Myös Yver Rocherin punia olen testaillut myös. Punat ovat Grand Rouge-sarjaa, jonka punat ovat sekä kosteita että pysyviö. Niin ne todella ovat. Vaaleilla kevätkasvoilla puhdas punainen tuo mukavasti raikkautta kasvoille.

Mukavaa torstaita!

11 kommenttia:

  1. Kyllä mäkin muistan elävästi ne kuvastot, se oli niin jännää tilata kuvastosta kosmetiikkaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli, ja paketin saapuminen iso juhla!

      Poista
  2. Myös minä muistan ne kuvastot ja kaikenlaista tuli tilattuakin. Tuo oranssimpaan vivahtava huulipuna on upean värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, se on huulilla myös tosi kivannäköinen.

      Poista
  3. Oi niitä aikoja! Minunkin ensimmäiset omat meikit ovat olleet Yves Rocherilta ostettuja, luettelo luettiin parhaan kaverin kanssa aina hiirenkorville :-)
    Täytyy myöntää, en tiennytkään, että sarjaa myydään vieläkin. Täytyypä sivistää itseäni ja tutustua Rocherin verkkokauppaan. Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän siellä kaikkea mukavaa on, kannattaa käydä katsomassa.

      Poista
  4. Oi, muistan erittäin hyvin ne Rocherin tilaukset, kävin myös usein ostoksilla Tampereen myymälässä. Mieleenpainuvin tilaukseni oli juuri joskus lukioikäisenä joku tarjouksessa oleva ryppyvoide, joka sai naaman kiiltämään. Äiti sitten ystävällisesti neuvoi, että tuon ikäisenä ei vielä yövoiteita tarvita. En ole omistanut tai edes kokeillut mitään merkin tuotetta noiden aikojen jälkeen, sain ehkä yliannostuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, nuorena sitä tosiaan tuli välillä kokeiltua kaikenlaista!

      Poista
  5. Ihana valo postaukseen ei voinutkaan lisätä kommentteja, mutta kirjoitetaan tähän edelliseen :)
    Taidatte olla H10 hotellissa? Jos osuin oikeaan niin eikö ole ihana hotelli ja RUOKA?

    VastaaPoista
  6. Juu, H10:ssä ollaan. Ei ihan mun lempihotelleja, mutta auringonottoalueet ovat tosi hyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo aurinko"sängyt" olivat ihan luksusta, meillä oli juniorisviitti, joka oli tosi iso ja tilava. Yleisissä tiloissa näkyi jo hieman kuluneisuutta, mutta muuten tykättiin.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.