15.4.2014

Hellä niskalle, pehmeä päälle - TEMPUR

*yhteistyö

Olen täällä blogissani reilun vuoden ajan käsitellyt hyvinvointiasioita aina selkärangasta ruoka-asioihin. Olin todella iloinen, kun TEMPUR pyysi minua yhteistyöhön. Uni on tärkeä asia, monelle ihmiselle liian vähäinen elämäntilanteesta, terveydestä tai jostain muusta riippuen. Hyvien yöunien jälkeen päivä on ihan erilainen, kuin - no, kaikki tietävät - pyöriskellyn ja valvotun yön jälkeisenä päivänä.

Itse olen nykyään suhtkoht hyvä nukkuja. Tietysti on aikoja, jolloin uni ei tule, ja aamuyöstä hermostuu kuluvan yön lyhyydestä. Tuttu tunne varmaan monelle! Olemme mieheni kanssa panostaneet aikoinamme hyviin sänkyihin, joskin pitää muistaa, että patjat ja varsinkin tyynyt tulevat tiensä päähän jo muutamassa vuodessa. Käytämmehän niitä vuorokaudessa enemmän kuin mitään muuta tavaraa.

Kävin muutama viikko sitten TEMPUR-myymälässä Tikkurilassa tutustumassa ja testailemassa tyynyjä, joista sain sitten valita kaksi käyttöön. Tässä muutama fakta:

  • Tiesittekö, että TEMPUR on avaruusteknologiaa? Uskomatonta, mutta totta - sen kehitti alkujaan NASA parantaakseen avaruusalusten istuimien mukavuutta ja suojaa g-voimaa vastaan. "Reseptin" osti ja kehitti tanskalainen Dan Foam, ja se on edelleen salainen...
  • Allergikolle, kuten itselleni, on loistava uutinen, että TEMPUR on allergiavapaa, hengittävä ja CE-merkitty terveydenhoitotuote, jota käytetään paljon sairaaloissa.
  • Jännintä TEMPUR-materiaalissa on, että se ei ole kimmoisa, vaan muotoutuu nukkujaansa hitaasti ja myös palautuu hitaasti. Myöskään toinen nukkuja ei häiriinny, mikä on tärkeää. Yli 80% saa apua niska-hartia-alueelle ja selkävaivoihin.
*****

Tikkurilan TEMPUR-liikkeessä sain sitten todella asiantuntevaa apua. Koemakailin sänkyjä ja vaihtelin tyynyjä. Tyyny valitaan nukkuma-asennon mukaan. Itse aloitan vasemmalta kyljeltäni, aamuisin usein herään selältäni (vähän kuorsaten, sanoo mies). Paha tapa on jossain vaiheessa nukkua vatsallaan ilman tyynyä. Sehän nyt on kaikkein epäergonomisin asento! Nukkuma-asennon vaihtelu kertoo siitä, että ei nuku sikeästi, vaan etsii pyörimällä mukavampaa asentoa. Kun tyyny tukee hyvin, pyöriskelyyn ei tule tarvetta.

Valitsin testattavaksi Original-tukityynyn kokoa S. Tyyny valitaan vähän kuten vaate: S, M, L tai XL. Original-tyyny on tarkoitettu kyljellä ja selällä nukkumiseen ja sen tulisi vähentää hartiaseudun jäykkyyttä ja kireyttä.



Toinen, Ombracio-niminen tyyny oli varsin hauskan näköinen. Se sopii kaikkiin nukkuma-asentoihin, myös vatsallaan nukkumiseen. Sen sisus on rouhetta, siksi sitä pitää muokata itselle sopivan korkeaksi.



Sain ohjeeksi antaa aikaa TEMPUR-tyynyille - saattaa kestää hetken, ennen kuin niihin tottuu. No, ei kuulkaa täällä. Ihastuin Ombracioon niin palavasti, että Original-parka on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Sain ohjeeksi möyhiä tyynyä yläkuvan osoittamalla tavalla, ennen kuin käyn nukkumaan. Kun käperryn kyljelleni, vedän untuvapeiton päälleni, tyyny alkaa mukavasti lämmetä ja pehmetä täydelliseksi alustaksi pääni alle. Ei tarvitse pyöriä ja kiehnätä sopivaa pään asentoa etsien! Tyynyn liepeet tulevat mukavasti kaulan ympärille, ja tyynyt kanssa tulee jotenkin "turvallinen" olo. Mahalla nukkuminen on vähentynyt, joskaan ei ihan loppunut. Niskat voivat hyvin, kun ne ovat oikeassa asennossa sen kahdeksan tuntia, jonka yleensä nukun.

Sain tyynyihin vielä muotoillut tyynyliinat. Tarkoitus on, että joustava tyynyliina on tyynyn päällä juuri sopiva, sillä liikkuva liina häiritsee unta. Olen pessyt liinat kuudessa kympissä kerran viikossa. Alla Ombracio ilman tyynyliinaa - vielä päällisenkin saa irti ja pesuun.



Original tyynyliinan takaa...



TEMPUR tarjoaa nyt teille lukijoille hyvän edun:

kaikki TEMPUR-tyynyt tasarahalla alkaen 100€ ilman toimituskuluja. Lisäksi tyynyn ostajalle koodilla FFS2014 Pallukka-hierontaväline kaupan päälle, arvo 47€. Edun saa verkkokaupasta kassalla tyynynoston yhteydessä lisäämällä koodin Lisää tarjouskoodi -kenttään. Tarjous koskee vain blogini lukijoita ja tyynymallistoja ja on voimassa 30.4. saakka.

Lisäksi ylihuomenna tulossa arvonta, jossa voit voittaa Ombracio-tyynyn!  

*****
Onko sinulla kokemuksia TEMPUR-tuotteista?

EDIT. 16.4. Tyynymallistot siis ALKAEN 100€, pahoittelen virhettä - mutta koodi toimii nyt!


*bloggaaja ei hyödy linkeistä rahallisesti

38 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt Tempur Original -tyynyä jo yli kymmenen vuotta - hankin ensimmäisen tyynyn raskausikana hartiakipujen vuoksi, ja nyt enää osaisi olla ilman (mulla on jopa veneessä oma Tempur :-D). Osallistun siis ilomielin arvontaasi ylihuomenna, sillä käyttöä näille kyllä riittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Original on kyllä myös hyvä, se on mun päiväunityyny... Sen vaikutus niskaan on kyllä uskomaton, ei ole enää ollut kipuja aamuisin, ja punttitreeninkin jälkeen niska on ihan vetreä. Tottakai veneessä pitää olla TEMPUR-tyyny!!

      Poista
  2. Minulla heräsi kyllä nyt kiinnostus kokeilla TEMPUR-tyynyjä! Olen käyttänyt muotoiltuja tyynyjä aiemminkin (nytkin yksi käytössä), mutta uuden tyynyn hankinta voisi olla paikallaan. Arvontaa odotellessa! :) Kiitos tästä postauksesta!

    MS / Beauty Highlights

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla myös aikaisemmin muotoiltu tyyny, mutta tämä on ollut ihan toista maata. Tänäkin aamuna heräsin niin syvästä unesta, että huh. Pyöriskely on loppunut täysin. Suosittelen lämpimästi!

      Poista
    2. Tuo tarjouskoodi ei muuten toimi, kävin kokeilemassa. Ja koskeeko se myös tuota Ombraciota? Eli sen saa 100€:lla ja siihen vielä Pallukka-hierontavälineen?

      Poista
    3. Kyllä, näin on. Laitoin viestiä eteenpäin, toiv asia saadaan pian korjattua!

      Poista
  3. Mulla on Ombracio, jossain vaiheessa siitä blogissakin Sokoksen 3+1 juttujen yhteydessä vähäsen mainitsinkin. En tullut enempiä kirjoitelleeksi silloin, mutta TYKKÄÄN kovasti. Ei malttaisi aamulla päätään siitä ylös nostaa, eikä ole niskat yhtään puuduksissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava!!! Jos se kelpaa astronauteille, niin kyllä meillekin!!

      Poista
  4. Minullakin on tuo Tempur Original -tyyny, ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Tukee niskaa ja hartioita hyvin, eikä enää tarvitse herätä niskat jumissa :) Nyt kyllä kiinnostaisi myös tuo Ombracio-tyyny, pitääpä klikata mukaan arvontaan!

    -Pauliina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tykkään Originalista, rakastut Ombracioon, se on ihana... Vaikken sillä ole vielä vatsalla nukkunut, lötköttelen sen päällä ihan silkasta riemusta, kun se on niin mukava!

      Poista
  5. Itselläni on Tempuran tyyny ja myös heidän öisin käytettävät silmälaput. Olen tykännyt. Joskkus vielä ostan heidän patjan, sitten kun rikastun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patja onkin aika hauska, kokeilin niitä siellä liikkeessä.

      Poista
    2. Vitsit, kun mä en saa omaa miestä innostumaan niistä patjoista - haukkuu mun tyynyäkin tiiliskiveksi!

      Poista
    3. Haha, onhan se vähän sellainen mötikkä! Mutta kun siihen painaa pään...krooh... :D

      Poista
  6. Moi!
    Hyviä vinkkejä, ja kipinä uuden tyynyyn heräsi heti. Kokeilin alennuskoodia, ja verkkokauppa herjasi:
    Tarjouskoodi "FFS2014" on tuntematon.
    Voisiko sen vielä tarkistaa?
    t. Katja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdin hoitamaan asiaa, toiv saadan pian korjattua, viimeistään huomenna. Voi harmin paikka!

      Poista
  7. Kiva postaus, toivottavasti antaa potkua mun pitkään suunnittelemalle mutta toteutumatta jääneelle tyynyhankinnalle. Tuo Ombracio näyttääkin jo niin houkuttelevalle :) Täytyisi varmaan hilautua kokeilemaan jollekin jälleenmyyjälle oikean koon löytämiseksi ja testaamiseksi ennen tilaamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Mä olen tosi tykästynyt tyynyyni!

      Poista
    2. Olen yhden yön nukkunut Tempurin patjalla ja oli kyllä ihana patja. Tempurin tyyny kiinnostaisi kyllä kovasti, olisikin aika vaihtaa tyynyä. Ombracio kuulostaa hyvältä.

      -HJ

      Poista
    3. Ombracio on ihana! Toivottavasti tarjouslinkki saadaan pian toimimaan, asiasta vastannut henkilö on lomalla, mutta jätin hätäisen pyynnön liikkeeseen, josta asia hoidetaan kuntoon mahdollisimman pian.

      Poista
  8. Olen kauan harkinnut ja miettinyt. Eli mukava postaus, toivottavasti onni suosii! t.Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, luulen, että arvonnasta tulee aika suosittu!

      Poista
  9. Minulla on Ombracio tyyny ja Tempurin patja ja tykkään kovasti. Selkä ja niska pysyy kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nimenomaan. Ei minunkaan kiropraktikolla käymisestä ole mitään hyötyä, jos ei ole kunnon tyynyä tai patjaa, yksi tukee toista. Sulla on tosiaan mahtava kombo, ranka pysyy varmasti kunnossa!

      Poista
  10. Täällä yksi "krooninen" vatsallaan nukkuja ilmoittautuu arvontaan mukaan:-)
    Niskat on arvatenkin joka aamu enemmän kuin jumissa, koska useimpina aamuina herään vatsaltani. Minkäs teet, kun unissani pyörähdän aina vatsalleni, vaikka nukkumaan kävisinkin kylkiasentoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, mut mä sentään tiedostan kääntyneeni mahalle... Mut joo, sikat ei tykkää siitä yhtään! Arvonta on torstaina, malta odottaa vielä hetki!

      Poista
  11. Olen käyttänyt Tempur tyynyjä myös jo useamman vuoden ja olen enemmän kuin tyytyväinen. Sänkynikin vahdoin puolitoista vuotta sitten Tempur vuoteeseen ja kyllä selkä ja niska kiittää:).... Suosittelen:)... Arvontaa odotellessa....Kauniita unia....!!!!! T: Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, kyllä TEMPUR on todella niskaystävällinen. Vitsit, sulla on sänkykin, voin vain kuvitella, miten makeasti nukut!

      Poista
  12. Moikka Marjukka!
    Aikoinani olen myös satsannut ns. kunnon patjoihin ja kuten totesit nekin tulevat tiensä päähän.Edessä oli uuden sängyn hankinta ja päätimme hankkia uuden.
    Meillä on nyt ollut vuoden verran Tempurin sänky ja sijauspatja. Ja paremmin emme olisi voineet valita.
    Joten suosittelen minäkin sänkyä:)
    Tyynyjä olen katsonut samoin peittoja. On parempi sijoittaa kunnon nukkumiskamppeisiin kuin ostaa kerran vuodessa uudet, ne halvat ja huonot..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä. Hyvät patjat, peitot ja tyynyt ovat tosi tärkeä asia! Hienoa, että maltoitte satsata TEMPUR-patjoihin, niillä saa varmasti makoisat unet.

      Poista
  13. Heippa!
    Nyt koodi toimii, mutta ei sillä saa mitä tahansa tyynyä satasella. Ainoastaan hierontapallukan ja ilmaisen toimituksen. Mitähän tyynyä tuo satanen koskee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pahoittelen virhettä! Tarjous on siis alkaen 100€, eli Ombracio maksaa 140€. Koodi toimii nyt.

      Poista
  14. Ymmärsinkö oikein, Ombracio- tyynynkin saisi 100 eurolla?.
    Tarjouskoodi antaa kylläkin pallukan ja toimituskulut kaupan päälle, mutta tyynyn hinta on 140 Eur.
    Mukana arvonnassa kuitenkin jos nappaa, kiitos!
    Karlisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, Ombracio on 140€ alennuksen kanssa, Pallukka ja toimituskulut kaupan päälle. Pahoittelen kovasti virhettä!!

      Poista
  15. Virkistävä, levollinen uni on tärkeää kaikelle hyvinvoinnille. Lasten ollessa pieniä ja katkonaisten unien jälkeen muistan miten elämä hymyili hyvin nukutun yön jälkeen. Nyt olisi katkeamattomia öitä mutta hyvää uniasentoa ei vain meinaa löytyä... Peukutan Tempuria ja toivon arpaonnea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei oo niin kamalaa kuin pyöriskeleminen ja valvominen. TEMPUR on peukutuksen arvoinen!

      Poista
  16. Olisipa ihana saada kevätlahjaksi itselleni Ombracio. Kun on nukkunut pitkään jo melko katkonaisia yöunia voisi uusi tyynykin osaltaan edesauttaa tilannetta. Peukutan ja toivon parasta. Rentoa pääsiäistä kaikille!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.