24.4.2014

Satsata vai säästää - chinot

On muutamia vaatekappaleita, joiden kohdalla miettii, satsatako vai säästääkö. Yleensä kehotetaan satsaamaan asusteisiin: kenkiin, laukkuihin, kelloon jne. Myös takkiin, niitä kun käytetään niin paljon täällä meidän sääolosuhteissamme.

Homma ei kuitenkaan ole käytännössä ihan niin simppeliä, tai edes toimisi kultaisena ohjenuorana vaatteen kuin vaatteen kohdalla. Edullisimmilta street-merkeiltä voi joskus löytää helmiä, joskus taas kalliimman merkin tuote voi yllättää ikävästi.

Omalla kohdallani chinot kuuluvat säästökohteisiin. Ne ovat mainio musamaikan työvaate: rennot, kevyet, hengittävät, aina muodissa. Helpot! Niiden pitää todella kestää pesua ja pysyä mallissaan. Joka kevät hullaannun niihin uudestaan ja uudestaan! Vähän tyyriimpiä olen omistanut mm. Sandilta, Turnoverilta ja Cambiolta, edullisempia Espritiltä, Zaralta, Gapilta, H&M:lta ja nyt viimeisimpänä Mangolta.


Täytyy kyllä sanoa, että edullisemmat chinot pärjäävät arjessani vallan loistavasti verrattuna tyyriimpiin. Eräätkin kalliimmat venyivät ensi käytöllä ihan muodottomiksi, toisiin tuli ihan kamalat polvipussit. Street-merkeistä esimerkiksi Zaran mallit ovat pitäneet kuosinsa todella hyvin ja värit pysyvät pesussa. Omat housuni ovat napakoita, sillä en pidä lötköisestä puuvillasta housuissa.


Itse tykästyin ihan valtavasti kuvan Mangon armeijanvihreisiin housuihin. Ne ovat hivenen porkkanamalliset, laskokset vähän kasarihenkeen vyötäröllä, lahkeet kapeat halkioineen. Malli on kivan löysä. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, lahkeet voisivat olla hivenen lyhyemmät. Värihän on syksytyypille paras mahdollinen! Ja näitä voi yhdistää ihan kaikkeen, korkkareihin, tennareihin, farkkutakkiin, neuleisiin, ja kuten kuvissa, lemppariini valkoiseen paitikseen. Lämpimien ilmojen tultua kietaisen hihat kyynärpäiden yläpuolelle. Korot tuovat ryhtiä asuun.


My outfit: pants Mango, shirt Filippa K, pumps Guess (giveaway), belt old

En vielä tarennut kuvata ulkona paitasillani, joten jälleen asukuvat erkkerissä... Toivottavasti viimeistä kertaa. Mutta voi tätä kevään valoa, kamerassakin saa herkkyyslukuja alentaa ihan kunnolla. Ja vaikka kevät ei ihan pukeutumisen kannalta itselleni inspiroivimpaa aikaa olekaan, on toki kiva laittaa kevyempää ylle.

Mihin sinä satsaat, missä säästät?

Ja hei - Booztilla alkoi Mid Season Sale (adlink): -25% tuhansista uusista tuotteista, mm. Filippa K, J. Lindeberg, Ganni, Esprit, Gerald Darel, Soaked In Luxury jne.
Ihanaa torstaita! 

6 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa vierailulla sinun ihanan blogissasi, piti ihan googetella mistä se löytyykään nykyään. :)

    Amanda

    http://optimismiajaenergiaavaatteilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiva, jos olet viimeksi Evitan aikaan käynyt, niin onhan tää vähän muuttunu! Ja mun hiukset kasvaneet... Ihanaa perjantaita sinulle!

      Poista
    2. No kun mä en siellä Evitassa oikein tykännyt käydä niin blogisi siinä vaiheessa jäi. Eli olen käynyt silloin kun se ei ollut vielä missään portaalissa. :D

      Poista
    3. Aika paljon on lukijoita tullut lisää Evitan jälkeen. Kiva, kun sinäkin palasit!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, valkoisen paitiksen kanssa ei voi mennä vikaan!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.