25.5.2014

Nautinnollisiin kahvihetkiin (ja arvonta)

Olen ehdottomasti kahvi-ihminen. En tee-ihminen ollenkaan, vaikka yritetty on. Aloin juoda kahvia joskus teini-iässä, mutta ennen kuin löysin tumman paahdon ihanuudet, en edes pitänyt erityisemmin kahvista. Se oli kakun, jätskin tai leivoksen kyytipoika, kyläreissujen pakollinen.

Jossain vaiheessa rahtasin reissuilta kahvia kotiin, koska minusta "ulkomaan kahvi" oli vain niin paljon parempaa kuin vaalea paahto, jota suomalaiset yleensä tykkäävät juoda. Kauan join kahvini mustana, jossain vaiheessa maito tuli takaisin kuvioihin vaahdottajan kanssa. Tummien paahtojen valikoimakin laajeni hurjasti. Kahvilakulttuuri muuttui, ja taitavat baristat tekevät ihania kahveja nykyään missä päin vain tätä Suomenmaata.

Joten arvatkaapa, oliko tämä kahviaddikti iloinen, kun pääsi yhteistyöhön Nespresson kanssa. Olen lukenut sen kahvikoneista monista blogeista. Parhaalla ystävälläni on ollut Nespresson kone jo kauan, itse asiassa sen ihka ensimmäinen malli, joten ne moniväriset napit olivat tulleet tutuiksi.

Sain käyttööni Lattissima Pron. Voi että, miten kätevä se on. Ja nopea. Koneen lämpenemiseen kuluu 25 sekuntia, maidon 40. Esivalintoja on kuusi. Kahvinappi vain sisään koneeseen ja nappia painamaan. Kahvin ja maidon määrää voi myös säätää mieleisekseen, tätä en ole tosin vielä kokeillut. Creman paksuutta voi säädellä portaattomasti, ja vaahdotin puhdistaa itsensä höyryllä käytön jälkeen. Se on myös helppo purkaa ja pesaista.


Entä maut sitten... Koneen mukana tuli hyvä valikoima Grands Crus -makuja, joten viime viikkoina on tullut kokeiltua monia erilaisia. Kaikkiaan makuja on 22. Kahvien vahvuusaste kertoo sen paahtoasteesta, asteikko on kahteentoista asti. Omat suosikkini löytyvät, yllätys yllätys, sieltä tummimmasta päästä: Dharkan vahvuusaste 11, Arpeggio, 9, Roma 8... Myös ihanan toffeemainen Caramelito, 6, ja suklaisen täyteläinen Ciocattino, 6, ovat suosikkeja.

Sitten vain valitsemaan, juoko kahvinsa lungona, espressona vai ristrettona. Tykkään itse juoda lungona, eli 110 ml kahvia, ja mantelimaitoa alle kuumana ja vähän vaahdotettuna.




Nepresson oma liike on avattu vähän aikaa sitten Keskuskadulle Stockmannia vastapäätä, ja siellä voi käydä maistelemassa eri kahvimakuja ja ostaa mieleisiään mukaansa. Siellä on myös nappien kierrätyspiste. Muualle Suomeen Nespresson nettikauppa toimittaa kätevästi. Kannattaa muuten vilkaista sivujen kahvijuomavinkkejä, vaikkapa jälkiruuaksi voisi joskus tekaista jonkin herkullisen kahvin.





Ja nyt paras juttu: saan arpoa teidän joukostanne yhden, joka voittaa Lattissima Pron omakseen!

Osallistu näin:
- Jätä kommenttiboksiin selvällä nimimerkillä oleva osallistumiskommentti.
- Arvonta kestää viikon, jonka jälkeen ilmoitan voittajan yhteystiedot eteenpäin. Huomaa, että minulla on käytössä kommenttien valvonta, joten saattaa kestää hetken, ennen kuin julkaisen boksiin kertyneet kommentit.
Onnea arvontaan!
*Yhteistyössä Nespresson kanssa

230 kommenttia:

  1. Oi minä raahasin myös mukanani reissuista kahvia. Yhteen olen ihatunut niin, että sitä pyydän edelleen Lissabonissa kävijöitä tuomaan. On meinaan pienen kahvikaupan oma sekoitus :) Mukana siis arvonnassa ehdottomasti.

    VastaaPoista
  2. Täällä myös toinen kahvikaisa ilmoittautuu kisaan.

    VastaaPoista
  3. Oooh, suurena kahvin ystävänä mukana kisassa ollaan <3 Tuollainen kahvikone olisi unelmien täyttymys, niin paljon pelkkää hyvää siitä on tullut luettua. Joten olisihan sitä jo "pakko" saada testata.
    -riikkis-

    VastaaPoista
  4. Mahtava arvonta! Kahvin suurkuluttajana ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  5. Mukana arvonnassa, ehdottomasti! Tässä taloudessa olisi useampikin onnellinen jos kerrankin tärppäisi ;)
    t. Johanna

    VastaaPoista
  6. Tähän arvontaan osallistun mielelläni! Olisipa kiva päivien piristys tuollainen kahvikone.

    Katriina

    VastaaPoista
  7. Oi, aivan ihana, nam! Ilmoittaudun mukaan kisaan : )

    VastaaPoista
  8. Mukana! tiikerinraita@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Arvonnassa mukana! Voitto olisi ihana yllätys - etenkin miehelleni, joka on haaveillut Nespresson hankkimisesta! yt, Erika

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa!
    Pirkko

    VastaaPoista
  11. Kiitos mukavista lukuhetkistä blogisi seurassa. Kahvin suurkuluttajana ilmoittaudun mukaan kisaan.

    t. Karita

    VastaaPoista
  12. Olisin ikionnellinen jos saisin nauttia ylellisestä maitovaahdosta kahvini päällä kotioloissa! Maitovaahdotin on must, ja se multa puuttuu. Ikioma Lattissima Pro olisi oiva ratkaisu tähän tarpeeseen : )

    VastaaPoista
  13. Hups, jotain meni äsken ehkä pieleen... mutta aioin sanoa:
    Vast'ikään ihastuttavan blogisi löytäneenä ilmoittaudun mukaan arvontaan :)
    Terveisin Aliisa Lappeenrannasta

    VastaaPoista
  14. Oih, kone olisi aivan unelma :) Mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  15. Pakko on osallistua arvontaan. Olen nimittäin armoton kahvin juoja!

    VastaaPoista
  16. Mahtava palkinto, olen vain tyytynyt tällaisesta aina haaveilemaan. Mukana!
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  17. Hieno kahvikone eli mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  18. Wau, tämän haluan voittaa!
    pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  20. Nyt täytyy kokeilla onneaan, on niin hyvä palkinto ;-D.

    VastaaPoista
  21. No johan on upea masiina, mukana myöskin :)

    T: JenniL

    VastaaPoista
  22. Kiva kuulla kokemuksiasi Lattissimasta! Olen pohtimassa Nespresso koneen hankintaa, eli ehdottomasti mukana arvonnassa! Mervi

    VastaaPoista
  23. Osallistun :) Myös yrittänyt opetella teenjuojaksi huonohkolla menestyksellä....ja nykyinen kahvimasiina kaipaisi kipeästi päivitystä.

    VastaaPoista
  24. Kelpaisi minullekin, eli mukana arvonnassa mielihyvin!

    VastaaPoista
  25. Ehdottomasti mukana! :) Olen unelmoinut kahvikoneesta iät ja ajat, joten onnea on testattava. :)

    VastaaPoista
  26. Tuon saman laitteen kahvista saan nauttia aina kampaajallani! Ottaisin mielelläni kotiini..Liisaj

    VastaaPoista
  27. Mukaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  28. Oi ihanuutta! Osallistun arvontaan mielelläni! riittakaipiovihmalo@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Olen miettynyt kahvikoneen ostoa jo pitkään, mutta tuskastunut joka kerta markkinoiden paljouteen. Siinä menee sormi suuhun, kun miettii vaihtoehtoja. Olisko tämä nyt kohtalon tuoma päätös - toivon niin.
    // Teija

    VastaaPoista
  30. Kiitos kivasta arvonnasta, toivottavasti onni suosii! T. Maritta V.

    VastaaPoista
  31. Täällä yksi kahvinjuontinoviisi ilmoittautuu mukaan. Olen viime syksyyn asti juonut vain silloin tällöin kylmiä pullokahveja, ja tänä talvena opetellut juomaan lämmintä maitokahvia.

    Kirsi alias Hopea68

    VastaaPoista
  32. Ihana kahvikone! Mukana arvonnassa 😊
    Kata L.

    VastaaPoista
  33. Yksi kahviaddikti täällä niin tarvitsee tuon vekottimen;)

    VastaaPoista
  34. Mukana arvonnassa :-)

    Kopsu

    VastaaPoista
  35. Täällä mukana arvonnassa! Mikä olisi ihanampaa kuin tutustua eri kahvilajeihin mökin terassilla,kauniista kesäsäästä nauttien. Kiitos aikuisen naisen blogista!

    VastaaPoista
  36. Pikkulapsesta asti tavallista kahvia juonut 46v mukana arvonnassa. Toivottavasti saisin mahdollisuuden maistella eri makuja ettei aina vain sitä perinteistä maitokahvia sokeri suussa :). Kesän jatkoa toivottaen! T. Mirkku

    VastaaPoista
  37. Tumma paahto parasta :) Arvonnassa mukana Kristiina P.

    VastaaPoista
  38. Meillä vierailta tuliaiseksi saadut kultakatriinat ja juhlamokat vanhentuvat kaapissa, tummaa paahtoa ja enimmäkseen ruotsalaisten paahtimoiden kahvia metsästän ruokakaupasta. Innolla mukana arvonnassa! Satu K

    VastaaPoista
  39. Ilman kahvia ei pärjää :) osallistun arvontaan.
    patsy2

    VastaaPoista
  40. Toisi keittiöön ripauksen kaivattua luksusta... Arvonnassa innolla mukana!
    Jade

    VastaaPoista
  41. Osallistun arvontaan.
    MaaritN

    VastaaPoista
  42. Tämä kahvikissa osallistuu myös. Käytän reilun kaupan kahvia luomuna, mutta voisin tuotakin masiinaa kokeilla. SohviMarja

    VastaaPoista
  43. Mukana tässä ihanassa arvonnassa. johannaliina@gmail.com

    VastaaPoista
  44. En tykkää perinteisistä kahvinkeittimistä, mutta tämän ottaisin kahvipannun kaveriksi! Mukana Hippu (hippu@outlook.com)

    VastaaPoista
  45. Arvontaan mukaan ehdottomasti, kahvihammasta jo kolottaa :)
    t. Karlisa

    VastaaPoista
  46. Haluun! Mukana. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana ollaan. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  48. Mukana kivassa arvonnassa :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Olisipa hienoa saada tällainen kone! Aivan uusi tuttavuus...
    Ehdottomasti mukana arvonnassa,
    heli.mikkola@elisanet.fi

    VastaaPoista
  50. Ihanaa, tuollaista olen pitkään himoinnut. Mukana kisassa!

    VastaaPoista
  51. Oi kun ihana arvonta, ehdottomasti ollaan mukana!
    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Osallistun, olisipa aika hauska kahvikone :)

    VastaaPoista
  53. Kiitos Nespresso-postauksesta ja ihanasta arvonnasta :) tv. Tuija

    VastaaPoista
  54. Toivottavasti arpaonni suosii minua, rakastan kahvia ja olen himoinnut Nespresso keitintä :)
    elina.vuohelainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Arvonnassa mukana ja voittoa odotellessa. t. Ellu

    VastaaPoista
  56. Mahtava kisa, mukaan kiitos.😊 Hienoa myös, että on järjestetty tuo käytettyjen nappien kierrätys. T. Kati

    VastaaPoista
  57. Wau! Ehdottomasti mukana, rakastan kahvia!

    VastaaPoista
  58. Kyllä olisi kahvikissalle hieno laite. Ei muuta kuin arpaonnea koittamaan :)
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Kiitos kivasta postauksesta ja arvonnasta
    tv. Kira, lifestyleworkshop.blogspot.fi

    VastaaPoista
  60. Kahvikonetta odotellessa. Se on ollut ostoslistalla jo luvattoman kauan! Tervisin Tuuli (tuuli.snellman@tuusula.fi)

    VastaaPoista
  61. Mukana ollaan. Itse opettelin kahvin juomisen vasta noin 4 vuotta sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;

    VastaaPoista
  62. Olen mukana kivassa arvonnassa. Kahvikone olisi ihana alku kesälomalle!

    Hanneleh

    VastaaPoista
  63. Voiko tämän ihanampaa arvontaa olla? Mukana. T:Helit

    VastaaPoista
  64. Kisassa mukana :) t. Laura

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta, mukana ollaan!!

    T. Tupuna (tupunantuuma.blogspot.fi)

    VastaaPoista
  66. mukana ollaan! Terv.ingrid

    VastaaPoista
  67. Wauuude, hieno arvonta! Kunpa minua onnistaisi! :)
    (karoliinainen@gmail.com)

    VastaaPoista
  68. Arvonnassa mukana, Nespressosta viimeiset muistot Genevestä v. 1994 - 1997. Maistuukohan vielä yhtä hyvältä?

    Terveisin Mrs. O.

    VastaaPoista
  69. Tuollainen kahvikone sopiisi niin hyvin pieneen keittiööni. T. Christel

    VastaaPoista
  70. Olisi ihana lahja tyttärelleni, joka tuli juuri äidiksi. Sirpa57

    VastaaPoista
  71. Oo!! Tahtoo kaffikoneen!! Minä tekisin mietoja pitkiä kaffeja ja vahvoja espressoja. Isännälle yllätys yllätys lattea :) T. nemilian

    VastaaPoista
  72. Tsemppiä vikoihin aamuihin ennen Lomaa..kyllä tulee kesäloma taas oikeaan aikaan ja mikäs olisikaan parempaa, kun päästä testailemaan uutta kahvikonetta ja -makuja. Voi kun onnistaisi eli ilmoittaudun mukaan ja toivottelen samalla hyvää kesää! t. musakollegasi Laura sipsi@iki.fi

    VastaaPoista
  73. Ei mulle, mutta miehelle olisi aivan mahtava juttu! t. Asta

    VastaaPoista
  74. Kone josta olen haaveillut. Toivottavasti ei jää vain haaveeksi:)
    Anne 62

    VastaaPoista
  75. Kahvikissa haluaan tämän:)mukana!t.riikka.yildiz@aanekoski.fi

    VastaaPoista
  76. Ihana palkinto, kokeilen onneani :) T:maiqqu
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  77. Käääääk! Kuinka ihana! Voi olisipa onni myötä!
    artherapia @ hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Tuollaiselle ihanuudelle olisi kyllä käyttöä! :)

    jenna.mouhu@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukaan! vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  80. Hei!
    Tuopa olisi tällaisen kahvikissan unelma! :)
    terv. RH

    VastaaPoista
  81. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  82. Tuon masiinan myötä voisin palata takaisin kahvinjuojaksi! Helppous ja monen monituista makuvaihtoehtoa houkuttelee:)

    VastaaPoista
  83. mukana ollaan-titti-

    VastaaPoista
  84. Mukana ehdottomasti arvonnassa, olisi mahtava voittaa kone itselle!

    VastaaPoista
  85. Yksi parhaita asioita aamuissa on kahvintuoksu. Tämä kahvikone olisi ihana. Elina

    VastaaPoista
  86. Nespresson kahvi on niin parasta! Perus Nespresso-kone kotoa jo löytyykin, mutta kyllähän tuollainen maidonvaahdottimella varustettu olisi aika ihana. Eli osallistun kisaan! t. Marjah

    VastaaPoista
  87. Uusi lukija ehdottomasti kisassa mukana.:) Tämä kahvikissa on ihan äskettäin eksynyt uusien kahvimakujen maailmaan.Ennen olin ehdottamasti sitä mieltä,että kahvi kahvina,ei mitään vaahtoja,makuja ym.Kyllä sitä vaan vanhetessa viisastuu.;) terveisin:kahvikesä

    VastaaPoista
  88. Osallistun! :) Mie myös vähän myöhäisherännäinen kahvinjuomisen suhteen, mutta nykyään todella nautin hyvästä kahvista. :) Suodatinkahvia en edellenkään juo, joten Lattissima Pro olisi täydellinen kahvikumppani minulle. <3
    Heli

    VastaaPoista
  89. Voi miten toivoisin tämän voittavani uudelle mökille kesäaamut sulostuttamaan!

    VastaaPoista
  90. Kyllä kelpaisi. Kierrätysasia on mietityttänyt, hyvä että sekin hoituu.
    janttarainen(at)luukku.com
    -Janttara

    VastaaPoista
  91. Voih, tämä tyttö ottaisin tuollaisen innosta hihkuen! Saisi kotona muutakin kuin peruskaffetta.
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  92. Heti alkoi kaffehammasta kolottamaan..
    Mukana arvonnassa.
    -Elli-

    VastaaPoista
  93. Ehdottomasti mukaan arvontaan. Tuommoinen olisi niin ihana!
    paivijj(at)gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana ollaan.
    -Erika-

    VastaaPoista
  95. Juuri tuollaisesta olen haaveillut pitkään...
    leena-maija2@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Mukana arvonnassa, ja toivottavasti onni potkaisee!
    t. Katja
    suvisade@suomi24.fi

    VastaaPoista
  97. Voishan tuota kokeilla ;)

    Topukka

    VastaaPoista
  98. Vannoutuneen teeihmisenä olen yllättänyt itseni haaveilemasta tuollaisesta koneesta. Mukana arvonnassa siis. - Sirpuli -

    VastaaPoista
  99. mukana ehdottomasti kahvi konetta tavoittelemassa!!!
    T:A
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. ihana arvonta!! mukana ollaan!!!=)
    T:JUDITH
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  101. Ihanaa kahvintuoksua mielessäni jo kuvittelen, mukana siis tässä kivassa arvonnassa!
    T. Kahvikissa

    VastaaPoista
  102. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Remontoidusta keittiöstämme puuttuu juuri tuo... :)
    //Sanna

    VastaaPoista
  103. Mukana ehottomasti. Mulla ei ole muuton jälkeen minkäänlaista kahvinkeitintä eli tarpeeseen tulisi :) //Kristiina

    VastaaPoista
  104. Tällaisen kilpailun voittaminen olisi ihan täydellinen aloitus kesälle! =)

    maarit.lahti@welho.com

    VastaaPoista
  105. Ooh, mukana arvonnassa :) t: Ninni

    VastaaPoista
  106. Oi mikä arvonta! Mukana ehdottomasti! Mä olen haaveillut kahvikoneesta ties kuinka kauan...

    VastaaPoista
  107. Mukana mielellään arvonnassa!!

    VastaaPoista
  108. Olen jo pitkään miettinyt kahvikoneen hankintaa.. Jospa tässä arvonnassa tärppäisi.
    t.Niina

    VastaaPoista
  109. Wautsi mikä palkinto! Mukana arvonnassa ehdottomasti.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  110. mukana :) empsis
    emmi.saali a luukku.com

    VastaaPoista
  111. Kahvikone, kyllä kiitos ;)

    Ripi
    ripi@hotmail.fi

    VastaaPoista
  112. Osallistun arvontaan, kiitos. Yritän opetella kahvinjuojaksi, huonohkolla menestyksellä vielä toistaiseksi...
    - Sari sateisesta Karjalasta-

    VastaaPoista
  113. Hieno kahvikone, mukana arvonnassa!
    t. Carola

    VastaaPoista
  114. Mahtavaa, mukana arvonnassa.
    Pia

    VastaaPoista
  115. Voi kun tuollaisen saisi :) kävin näitä ihastelemassa uudessa nespresso - liikkeessä, mutta hinnan puolesta jouduin jättämään liikkeeseen. - Nespresso-fani Elina

    VastaaPoista
  116. Kiva arvonta! Koneella saisi kätevästi ystäville erilaisia juomia.

    VastaaPoista
  117. Voi mukana ollaan arvonnassa...
    -Maria

    VastaaPoista
  118. Mä niin haluan tämän!!!!!! Peukut pystyyn :)

    -AsTheRomansDo-

    VastaaPoista
  119. Kokeilin tätä laitetta Turussa hotelli Marina Palacen huoneessa huhtikuussa. Kahvi oli huonoa ja siten pettymys. Perinteistä Juhla Mokkaa ei voita mikään. Osallistun silti, kun ilmaiseksi saa :)

    Juhla Mokka

    VastaaPoista
  120. Minulle maistuu myös parhaiten tumma paahto ja keittelen sitä suodatinkeittimellä. Kapselikahvia en ole koskaan maistanutkaan, mutta mielelläni kokeilisin. Mukana arvonnassa siis.

    Riikka

    VastaaPoista
  121. Tuollaisesta kahvimasiinasta olen unelmoinut jo pitemmän aikaa, joten ehdottomasti mukana arvonnassa.
    -Aada-
    aho_immonen(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  122. Mahtava juttu tuo kahvinappien kierrätys, hienoa Nespresso :) ja osallistus ehdottomasti kivaan arvontaan!

    VastaaPoista
  123. Olisipa mukava voittaa tässä arvonnassa! Kesäksi kahvikone suuntaisi mökille, jotta siitä pääsisi nauttimaan mahdollisimman moni :) t. Sanna

    VastaaPoista
  124. toivottavasti arpaonni suosii mua tälllä kertaa :)
    Milla
    mil-lie@hotmail.com

    VastaaPoista
  125. Mukana arvonnassa, kahvi on päivittäinen nautintoaine ;)

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa :)

    Virve

    VastaaPoista
  127. Kätevyyden lisäksi tyylikkään näköinen vekotin. Makuhermoja kutittelee jo, joten haluan mukaan arvontaan!
    Latten Ystävä

    VastaaPoista
  128. Voi kyllä olen mukana arvonnassa!
    -kahvi on niin hyvää-

    VastaaPoista
  129. Mukana arvonnasa, olenkin miettinyt mitä kapseleille tehdään, hyvä tietää että voi kierrättää.

    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  130. Minä myös mukana arvonnassa. Jo osittain George fanina, mutta myös kahvin ystävänä. maisanelama@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Olen mukana arvonnassa - kahvihammasta kolottaa näitä kuvia katsoessa! -Kaija-

    VastaaPoista
  132. Mukana arvonnassa :)
    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  133. Aivan mahtava arvonta, ehdottomasti mukana! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  134. Hieno arvonta, mukaan siis. Susanna S.

    VastaaPoista
  135. Olisi ihanaa voittaa :)
    - niina-

    VastaaPoista
  136. Arvonnassa mielellään mukana, jos vaikka tämän myötä löytäisin erikoiskahvit paremmin.

    VastaaPoista
  137. Oi joi, kahvikissa kehrää jo, joten mukana ehdottomasti.

    VastaaPoista
  138. Olen jo melkein päättänyt sijoittaa kesälomarahoista kahvikoneeseen... Joten nyt mukaan arvontaan ja peukut pystyyn!

    VastaaPoista
  139. Kahvi kyllä maistuu, tummapaahtoisenakin toki :) Kahvikonetta ei ole kotioloissa tullut käytettyä, mutta kiintoisaahan se olisi testata...

    VastaaPoista
  140. Tämä olisi ihana yllärä miehelle, mukana siis!
    - Kirsikka -

    VastaaPoista
  141. Hei! Minä olen kahvinjuojana myöhäisherännäinen, mutta tänä keväänä makuun päästyäni suorastaan hurmaantunut juurikin erikoiskahveista. Nespresso olisi minulle arjen luksusta parhaimmillaan. Oma herkkuhetki useampilapsisen perheen kiireissä. Mukana arvonnassa! miikkiksen @ gmail piste com

    VastaaPoista
  142. Tutustuin vuosien sitten Saksan matkalla näihin kahvikoneisiin ja ihastuin. Oma on vain kalliin hinnan vuoksi jäänyt saamatta. Haaveilen nyt tästä. Aah.. ihana erikoiskahvi maidolla pitkän päivän jälkeen. Seuraaja

    VastaaPoista
  143. Olen mielelläni mukana arvonnassa! Merkkuli

    VastaaPoista
  144. Vaikuttaa fiksulta masiinalta. Erikoiskahvit maistuu :) Mukana arvonnassa ehdottomasti!
    Kiitokset myös blogistasi, sitä on mukava seurata.
    -ASa-

    VastaaPoista
  145. Oi, mikä herkkukone! Tuollainen olisi ihana saada. Jokaisen aamun voisi aloittaa erilaisella herkkukahvilla.
    -Kristiina

    VastaaPoista
  146. Oioi, yksi kahvikissa osallistuu ehdottomasti arvontaan!

    VastaaPoista
  147. Ei raaskisi kahvikonetta ostaa erikseen, kun meillä on ihan hyvä Moccamaster, mutta jos arvonnassa voittaisin, niin varmasti tulisi Nespressollekin käyttöä :D

    VastaaPoista
  148. Itse en ole oppinut kahvia juomaan, vaikka mies usein kahviseuraa kaipaisikin. Olen kuitenkin miettinyt olisinko opetellut kahvinjuonnin jos 80-90 -luvun vaihteessa olisi ollut nykyinen kahvikulttuuri. Tässä voisi olla syy opetella.

    VastaaPoista
  149. Kahvikissa ja kahvikulinaristi Leena mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  150. Minäkin mukana! Pidän myös tummista paahdoista, ja tuo mantelimaito oli myöskin hyvä vinkki. Olen nimittäin juuri nyt koeluontoisesti maidottomalla dieetillä lääkärin määräyksestä, ja maidon "korvikkeet" on vähän hakusessa! knyman (at) luukku.com

    VastaaPoista
  151. voi mikä arvonta, mukana ollaan toki!

    VastaaPoista
  152. Tällaista olen toivonut jo pitkään - nyt peukut pystyyn eli mukana arvonnassa.

    Mariakuu

    VastaaPoista
  153. Hieno blogi ja huippu arvonta, nyt täytyy vain toivoa...
    - anne

    VastaaPoista
  154. Tätä konetta ei ole varaa itse ostaa, joten arvontaan on ihan pakko osallistua!

    VastaaPoista
  155. Mukaan, ihana laite olisi.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  156. Oih... Koiranpennun aamulenkin jälkeen olisi ihanaa saada hyvää kahvia. Uudet aamurutiinit. Terveisin Elbini

    VastaaPoista
  157. Hyvä kahvi piristää päivää, joten mukana arvonnassa:) -SariH-

    VastaaPoista
  158. Tällainen Nespresso olisi mahtavaa voittaa! Mukana arvonnassa:) pialiisa.rytkonen@luukku.com

    VastaaPoista
  159. Oi, minusta jo pelkästään nuo kapselit on kuin karkkeja. Kyllä tuollaista konetta kelpaisi pitää esillä. Tahtoo laatukahvittelijaksi, toivottavasti onnetar katsoo kerrankin hyvällä silmällä
    marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  160. Minä keitän kahvini yksinkertaisesti pressokeittimellä, tummapaahtoisena. Joskus lämmitän maitotilkan ensin mikrossa ja sitten kaadan kahvia päälle.. ei mikään latte, mutta menettelee :D. Osallistun arvontaan.

    VastaaPoista
  161. Hei :)
    Mukana arvonnassa! Tummapaahto on ehdoton suosikki ja tuon matkoilta aina mukanani paikallista kahvia :)
    Töissä tulee juotua kahvia ihan liikaa, varsinkin yövuorossa.
    T. Rillukka

    VastaaPoista
  162. Keitän kaffen mutteripannulla induktiolla, eli tummaa ja nopeaa : ) Ja mantelimaito lämpimänä alle.

    VastaaPoista
  163. Mukana arvonnassa! Ollaan unelmoitu kollegan kanssa kunnon kahvikoneesta työpaikalle, sillä automaattikahvi niin kamalaa ;))

    VastaaPoista
  164. Oi, olisi ihana voittaa tällainen unelmakahvikone! Mukana arvonnassa, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  165. Arvonnassa mukana, ilman muuta. Alkaa Lidlin purkkikahvittelut jo riittää :))

    VastaaPoista
  166. No olen toki mukana, aivan mahtava palkinto. Voisi joskus juoda jotain muutakin kuin peruskaffetta.
    miljakos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  167. Mä oon niin mukana, hyvää kahvia Nespressolla, mitä olen jossain päässyt maistelemaan
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  168. Nomorebadcoffeedays28.5.2014 klo 19.27.00

    Oi, miten ihanalta kuulostaisi jokaisen aurinkoisen kesäloma-aamun aloittaminen uudella kahvimaulla yön yli seisseeseen veteen valmistetetun, pannun pohjaan paahtuneen kahvin sijaan. Mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  169. Kahvi on suosikkijuomani. Pidän tavallisesta keitinkahvista aamuisin ja iltapäivällä nautimme kapselikeitinkahvit jälkiruuaksi. Meidän keitin on pieni halpisversio ja olisi hienoa saada vähän tasokkaampi keitin. Kävin katsomassa esittelemääsi laitetta Sokoksessa ja hyvältä näytti. Olen mukana arvonnassa ja pidän itse itselleni peukkuja. Hyvää helatorstaita!

    VastaaPoista
  170. Juuri sain maistaa caramel makua ja oli tosi hyvää. Ihastelin vuosi sitten Nespresson valtavaa ja tyylikästä myymälää Lontoossa. Kapselitkin niin kauniita. Mahtavaa, että Hesinkiin tullut oma Nespressomyymää.

    Ilolla arvonnassa mukana.

    tiia68@gmail.com

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  171. Osallistun arvontaan. Ja kiitos Marjukka! Sain oivallisen häälahjaidean, meidät kun on kutsuttu kaksiin häihin kesällä. Voi olla että tulevien hääparien keittiötä koristaa häiden jälkeen Nespresson kaffikone! ;)
    -StarAnna/Korttitivoli

    VastaaPoista
  172. Voi, olisipa mahtavaa saada uuteen kotiin aito kahvinautinto päivittäin. Tällä ratkeaisi se, kun on ainoa kahvinjuoja perheessä ja tykkää tummapaahtoisesta!

    VastaaPoista
  173. Kelepaisi, kahvia menee kuppitolkulla :D
    kaarinapur(at)gmail.com

    VastaaPoista
  174. Wau, mahtava on palkinto. Ottaisin vallan mielelläni sillä tunnustaudun todella laiskaksi kahvin keittäjäksi. Tällä se olisi näppärää, varsinkin kun taloudessa muut lipittävät teetä, tulisi juuri sen verran kuin juonkin.
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  175. Mukana arvonnassa! Tuo olisi ihana kahvikone saada itselle.

    -jaana-

    VastaaPoista
  176. Mukana arvonnassa. Olisipa ihana aloittaa aamut erikoiskahvilla :)

    VastaaPoista
  177. Mieheni joutuu juomaan kahvinsa yksin meidän perheessä, jotenen ole halunnut monta eri konetta keittiöön. Tätä kaunista konetta voisi pitää esillä myös esteetikon keittiössä :) ehkä itsekin oppisin vihdoin kahville.

    Kiitos blogistasi!
    ia

    VastaaPoista
  178. Osallistun tuon upean kahvikoneen arvontaan! Marjukka Salosta

    VastaaPoista
  179. Osallistun ihanan koneen arvontaan, Kiitos ihanasta blogista. Anne Kajaanista...

    VastaaPoista
  180. Ei ole teenjuojaksi minustakaan! Kahvi vaan on niin hyvää...
    jsjs2@luukku.com

    VastaaPoista
  181. Mukana arvonnassa!!! Olisipa ihana aloittaa kesäloma-aamut omalla terassilla "uutta" kahvia siemaillen.

    VastaaPoista
  182. Rakas tyttäreni saa kolmen viikon päästä aikuisena naisena ensimmäisen lapsensa, tytön.
    Jos onni suosisi, antaisin hänelle tämän lahjaksi.

    VastaaPoista
  183. Kiitos todella inspiroivasta ja kivasta blogista!
    Täällä maalla asuvana ei ole mahdollisuutta harrastaa kahvilakulttuuria, joten erikoiskahvibuumi on jäänyt aivan kokematta. Kahvikoneen hankintaa olen usean kerran harkinnut, mutta haaveeksi on vain jäänyt.
    Nyt olen siis innolla mukana arvonnassa!
    - Merja-

    VastaaPoista
  184. Arvonnassa mukana, sillä hyvä kahvi maistuu aina! -Sari-

    VastaaPoista
  185. Oi kun ois kiva voittaa :) Hyvää kahvia , arvonnassa

    VastaaPoista
  186. Mun päivä ei koskaan ala kunnolla, jos en osaa kahvia!
    laura.niska@hotmail.com

    VastaaPoista
  187. Mukana. :)
    joszu94(at)hotmail.com
    Joski

    VastaaPoista
  188. Onpa ihana voitto, sitä tavoittelemaan! T. Mari-kahvikissa

    VastaaPoista
  189. Suurena kahviystävänä tämä olisi unelma saada.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  190. Kahvin ystävänä mukana arvonnassa minäkin.
    annari@wippies.fi

    VastaaPoista
  191. Mukana tietenkin kun on noin huippuarvonta
    karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  192. Olen mukana! Tykkään kahvista ja aamulla maistuu tavallinen keitinkahvi, mutta iltapäivällä herkkuhetki olisi ihana. Kävin Sokoksessa katsomassa esittelemääsi keitintä ja kivalta näytti.

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.