2.6.2014

Aikuiset bloggaajat-listasta

Viime syksynä, kun kokosin listaa 40+-bloggaajista, enpä arvannut, kuinka suosittu siitä tulisi. Se on nyt kevään aikana kivunnut suosituimmaksi postauksekseni, ja on myös itsenäisenä sivuna katsotuin. Olen asiasta niin iloinen, ja toivon, että mahdollisimman moni on sen kautta löytänyt uusia blogeja. Ja tietenkin toisinpäin: lisää lukijoita blogeille!

Kutsu listalle on edelleen voimassa, eli jos olet 40 tai yli, niin laittelehan kommenttiboksiin viestiä, lisään sinut mukaan. Luen listaa itsekin, minusta on niin tosi kiva, että meitä aikuisia bloggaamista harrastavia on jo näin paljon.

*****

Kuvat ovatkin mainio aasinsilta kevään ensimmäiseen grilliateriaan ulkona, toissa sunnuntaina. Olipa ihana syödä ulkona. Hei sääukko, haluamme lämpimät takaisin! Näiden kuvien ei muuten pitänyt päätyä blogiin, koska en sen kummemmin asetellut ruokia kuvauskuntoon. No, hyvältä maistui! Olen simpeleiden ruokien ystävä, ja tykkään tehdä reilua ruokaa. Ja sitä pitää olla tarpeeksi!

Aluksi nautimme mansikka-fetasalaattia, sitten tuorejuustolla ja yrteillä täytettyjä herkkusieniä marinoidun possun ulkofileen kanssa. Jälkiruuaksi oli lahjaksi saatuja suklaakonvehteja ja Nespressolla pyörätytetty espresso.

Olen huomannut nyt, että kun jätti maitotuotteet pääsääntöisesti pois, vatsa voi paremmin, ja kestää satunnaista maitotuotteiden tai lihansyöntiäkin silloin tällöin. Pitäähän sitä nyt grillata lihaa silloin tällöin...







Mukavaa, vaikkakin sateista päivää kaikille!

48 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu Tiia 45-vuotias.:) Blogini on varsin nuori eli 2kk vanha, mutta ilomielin ilmoittaudun listalle, jos se vain sopii. :)

    Lista oli mahtava vinkki, kiitos. :)

    http://minakokeski-ikainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, alanpa laitella tänä iltana listaa kuntoon!

      Poista
  2. Lisäätkö minutkin listalle. Täytyykin tutusta listaamiisi blogeihin. Kyllä se niin on, että nelikymppinen lukee mieluiten "omanikäisiään" blogeja. Ei enää biletykset jaksa vanhaa kiinnostaa. http://vihreatniityt.blogspot.ie/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään! Älä, ei me olla vielä vanhoja! Ainoastaan biletykset eivät enää juuri kiinnosta...

      Poista
  3. Hei Marjukka, kiitos kun ylläpidät aikuisten blogilistaa. Samalla kannustat meitä varttuneempiakin bloggaamaan.

    Tässä minun vaasalaisen yrittäjän ( 50+) ehdokas listalle;

    www.tuulanneli.blogspot.fi

    Blogini on myös todella nuori ja suuntaa haen vielä. Lifestyle on ohjenuora mutta ehkä ne pukeutumisjutut lisääntyvät jatkossa, koska takana on melkein 20 vuottta yrittäjäuraa muodin parissa. Edetään rauhassa askel kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogi taitaa muuttua koko ajan, ainakin ja onneksi omakin blogi muuttuu ajan kanssa. Vautsi, sinulla on todella pitkä muotiura takana!

      Poista
  4. Kyllä on hienoa, kun jaksat ja viitsit ylläpitää tuota listaa. Minunkin Style and jewels -blogin voisi lisätä mukaan, http://styleandjewels.blogspot.fi/. Herkullisia kuvia! Kivaa viikonalkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnia listasta menee Muotisalongin Tuijalle, jolla oli jo kauan sitten vastaava lista. Tännekin on onneksi tullut melkoinen läjä ihania blogeja. Lisätään sinutkin!

      Poista
  5. Hei vaan! Olen kyllä reippaasti yli 40, mutta blogini ei varsinaisesti keskity muotiin ja kauneuteen... Saa silti laittaa listalle, eihän sitä koskaan tiedä kiinnostaisiko jotakuta aikuista jokin muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti kiinnostaa! Lisään sinut mukaan. : )

      Poista
  6. Hei Marjukka! Lämmin kiitos sekä sanoistasi että paikastani listallasi! Blogini on ollut olemassa runsaat kolme vuotta, ja sinä aikana sinun sivustostasi on tullut ylivoimaisesti eniten klikkauksia (googlen jälkeen): yhteensä lähes 36.000 klikkausta! Lukijoistani suurin osa on löytänyt tiensä juuri sinun kauttasi. Siitä isot kiitokset :)

    Valitettavasti aika ei aina riitä kaikkeen siihen ihanaan, johon toivoisi sen riittävän. Joskus on pakko valita. Siksi blogissani on tauko, ja päivittelen kuulumisia ja asukuvia vain pikapikaa instan puolelle. Milloin palaan Blogistanian ihanaan maailmaan, sitä en valitettavasti osaa vielä sanoa. Niinpä minusta tuntuu reilulta, jos voit pyyhkiä minut listalta toistaiseksi.

    Onnentäyteistä kesää toivotellen
    Preferita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva, että olet saanut sivunkatseluita kauttani. Ihan mukava määrä, todellakin!

      Ööö...En millään haluaisi poistaa sinua kokonaan sieltä... Mitäs jos laitan, että tauolla...? Ihana, että sua saa sentään Instassa seurata!

      Poista
    2. Voi Preferita! Marjukan ehdotus on hyvä, ja odottelemme paluutasi! terv.ingrid

      Poista
  7. Kiitokset myös täältä, klikkauksia tulee tuolta sinun sivuston kautta tasaiseen tahtiin. Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  8. Kiitos että pidät tuota listaa. Se on aivan mahtava idea.

    Herkullisen näköisiä ruokakuvia ! Kivaa kesälomaa sinulle Marjukka !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos, kuten sanottu, en ole idean äiti, mutta hieno lista me ollaan yhdessä koottu, siitä kiitos kaikille osapuolille!

      Nyt se alkoi...grillikausi... Tänään kalaa!

      Poista
  9. Hei!
    Kiitos kivasta blogistasi!
    bvg tahtoo mukaan aikuisten listalle ;)
    Blogia kirjoittaa 40+ perheelliset blogisiskokset, Minsku ja Salli. Arkea, lomaa, matkustelua, kokkailua, kuoharia. Ja rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kiva, siskokset blogin takana. Laitan teidät niin huomenna listalle!

      Poista
  10. Heippa Marjukka,

    täytän parin kuukauden päästä 40v joten tulisin mielelläni mukaan blogilistalle:) Blogi keskittyy viikonlopusta alkaen San Fransiscoon ja elämään siellä:)

    Aurinkoisia päiviä sinulle,

    Sissi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitetaanpa sinutkin mukaan! Onnea uuteen kotikaupunkiin.

      Poista
  11. VAU, tämähän on ihan WIN-WIN-WIN! Näin löydän itse lisää katseltavaa, ja ehkä joku puolestaan löytää oman tuotokseni: http://coutureandviews.com/

    Kyseessä on upouusi elämää kohentava blogi, jossa on ompeluksia ja muuta DIY:tä, valokuvia, jotakin taidehkoa proggistakin, kenties myös muutama ajatus.

    Kiitos ja seurailemisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana luonnehdinta:elämää kohentava blogi :) Lisään sinut huomenna listalle!

      Poista
  12. http://viidenkympinvillitys.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Kiitos Marjukka! Nyt jo löysin näistä kommenteista uusia kiinnostavia blogeja.

    Kirjoittelen itse Bad Mama's kitchenissä sulkapalloilevan perheen kokkailuista ja meidän nuoriston harrastuksista kisamatkoineen. Tervetuloa tutustumaan ruuhkavuosiimme! Kiireestä huolimatta meillä syödään hyvin ja keittiössä hyörii useampikin kokki. Http://badmamaskitchen.blogspot.fi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, laitetaan sut mukaan!

      Poista
  14. Taidan olla yli-ikäinen tälle listalle, kun olen jo 60+, mutta ilmoittaudun kuitenkin. Kirjoittelen mökkeilystä, sisustuksesta, puutarhasta ym. Blogini MEIDÄN MÖKKI JA KAUPUNKIKOTI löytyy osoitteesta http://frakenvik.blogspot.com. Olen mukana Indiedays Inspiration blogiyhteisössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö höpö, sinne vain listalle laitetaan sinutkin!

      Poista
  15. Hei, löysin tanne elamaa vihrealla saarella kautta, ihanaa aikuisten naisten blogeja, otimme aikoinaan muuten pariinkiin portaaliin yhteytta toisen bloggaajan kanssa, etta olisivat jaotelleet erikseen blogeja meille varttuneimmille, blogilistat sun muut kun ovat pullollaan nuorten muotijuttuja ja oman tuntuisten blogien etsinta tuntui aina olevan hankalaa, harmi ettei kukaan ottanut onkeensa mutta nyt sina listasit naita, hieno juttu! Mulla on viela muutama vuosi 40 mutta eiköhan mun blogi jo aika mummokamaa ole :http://ulkosuomalainenaiti.blogspot.com.tr/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Petra, Indiedaysissä on kyllä nippu varttuneempienkin blogeja, Rillan koti ja Minttu Go 4 It Vol.2 esimerkiksi, ja Inspirationin puolella useita! Sori, olet alaikäinen listalle vielä ne muutamat vuodet ; )

      Poista
  16. Täälläkin yksi 40+ -bloggaaja ilmoittautuu kovasti mielellään listallesi http://arjentimantteja.blogspot.fi/. Olipas kiva löytää blogisi ja kuulla samalla tällaisen listan olemassaolosta. Nyt vain kahlaamaan itsekin listaa läpi ;) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olet, kiva, kun ilmoittauduit mukaan!

      Poista
  17. Minäkin voisin tuolle listalle liittyä, iän puolesta ainakin jo aikuiseksi tituleerattava...:D Tuo lista on muuten hyvä idea, on niin paljon uusia blogeja että niihin on tosi kiva tutustua. Varsinkin niihin aikuisten blogeihin joihin ei muualla tule törmättyä.

    http://xlcheapandchic.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ilmoittautumisesta, siellä olet!

      Poista
  18. Kiva idea koota meidän "aikuisten" blogeja yhteen listaan.

    Taisin olla viime listalla ja edelleen blogosfäärissä mukana www.lumolifestyle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama listä päivittyy, eli olet kyllä mukana!

      Poista
  19. Hei Marjukka ja kiitos huikean hienosta blogistasi, jota on ilo seurailla sekä tästä 40+ bloggaajalistasta. Ilmoittaudun siis minäkin listalle mukaan:
    kauneuttasillasilmalla.com
    ja aihepiiri blogissani kauneus & muoti.
    Hyvää kesää toivotellen!
    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, kun luet tätä, ja tervetuloa listalle!

      Poista
  20. Loistava idea koota tällainen lista! Iän puolesta mahtuisin mukaan (42), mutta sopiikohan sinne urheilublogi... Toki satunnaisesti muutakin kirjoitan välillä. Olen neljä vuotta sitten alkanut matkan sohvaperunasta triathlonistiksi, ja blogin aiheet pyörivät urheilun saralla. http://hietikolla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, olisiko mulla vielä toivoa saada hyvä kunto... Siellä olen mukana nyt!

      Poista
  21. Hei, tosi kiva blogi sinulla ja ihana idea kerata 40+ bloggaajien lista.....ilmoittaudun innolla mukaasi listalle, vaikka blogini onkin vasta puolivuotias, ruokapainoitteinen ja "erikoissellainen". Blogini nimi on "Nikka's Bar", osoitteessa http://nikkasbar.blogspot.com. Idea olisi olla ruokapainoitteinen lifestyleblogi, mutta ensimaisen puolen vuoden aikana olen keskittynyt enemman tahan ruokapuoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -ton -ton-ton-reseptit ovat kyllä tervetulleita, kiitti ilmoittautumisesta!

      Poista
  22. Hei Marjukka, kiitos kun ylläpidät tätä listaa. Ilmoittaudun mukaan 40+ blogia pitävänä. Lifestyle-asiaa, hengellisfilosofista pohdiskelua silloin tällöin ja piristeenä matkustelua. Uusperhe-elämää. Mitä elämä eteen tuokin, laajalla reseptillä. Osoitteessa http://tallessamaailma.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, ollaan saatu aikaan komea lista!

      Poista
  23. Kiitos listasta !

    Naisen työssä -blogissa on tekstejä työstä ja elämästä, kirjoittajina eri ikäisiä miesvaltaisilla aloilla toimivia akateemisia naisia, keski-ikämme on yli 40. Olemme kaikki vahvasti mukana työelämässä. Katsomme sitä kukin oman perhetilanteemme, kokemustaustamme ja tulevaisuuden visioidemme läpi. Blogissa haluamme ennen kaikkea jakaa eteenpäin katsovassa hengessä ajatuksiamme ja kokemuksiamme työn arjesta ja myös erilaisten haasteiden kohtaamisesta.

    http://naisentyo.blogspot.fi


    VastaaPoista
  24. Olipa kiva löytää tällainen lista! Kiitos kuuluu ystävälleni, joka antoi vinkin. Yhtä lailla kiitos listan ylläpitäjälle! Mukaan ilmoittautuu siis nelikymppinen perheenäiti, joka asuu tällä hetkellä Yhdysvalloissa.

    Blogissani Elämää ja Ameriikkaa kirjoitan perheemme elämästä Ameriikan ihmemaassa. Juttuja löytyy esim, lapsiperhearjesta, kaksosuudesta ja keskosuudesta, lisäksi kaiken maailman jorinoita vähän milloin mistäkin. Vähän humoristisella otteella, välillä herkemmällä tyylillä. Lisukkeeksi olen uskaltautunut julkaisemaan blogissani myös pöytälaatikosta kaivelemaani runoutta.

    http://elamaajaameriikkaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  25. Hei! Olen Tampereelta kotoisin, Italiassa asuva bloggari. Kirjoitan huumoripakinoita italialaisesta elamasta. Voinhan olla Suomalaisella blogilistallakin jos kirjoittaudun tanne?Kivan tuntuinen lista.Suosituin kirjoitukseni on ollut "Ulkosuomalainen", like-share oli 2 400.

    http://leilakk.blogspot.it

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.