4.6.2014

Teresa Blue-dress by LiLLE Clothing ja ihana lomapäivä

Ihana, lämmin päivä. Kylmyys on taas unohtunut jonnekin. Niin kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Lomapäivä on sujunut pihatöitä ja hyvää ruokaa tehden, sekä vähän kotiterassilla makoillen. Ja näinä lämpöisinä iltoina ei malttaisi mennä sisälle ollenkaan. Kuljen ympäri pihaa, haistelen virpiangervojen ja pihlajankukkien tuoksua, tarkastelen tyytyväisenä vastaistutettuja isabellansyreenejä ja ihailen melkein kolmimetristä lumipalloheittä, jossa on valtava kukinta. Suunnittelen jäätelöreseptejä: aion hakea Punnitse & Säästä-kaupasta kokoelman kaikenlaista puruvastusta itsetehdylle jäätelölle: kuivattuja marjoja, pähkinäsekoituksia ja kookospaloja. Uudessa Olivia-lehdessä oli myös baklava-jäätelön ohje, joka on vaivannut siitä asti, kun luin sen. Olen grillannut lohta ja tehnyt kesäistä salaattia. Vähän harmitellut venähtänyttä pohjetta, ja miettinyt, onko siitä pyöräilemään huomisiltana.



Postikin toi tänään myös mieluisan paketin. Sain LiLLE Clothingin keikasta (juttuni täällä) valita itselleni kaksi vaatetta, joista toinen kuvissa päällä. Mekko on nimeltään Teresa Blue, ja ihastuin siihen ensi näkemältä. Se on ihan täydellinen paitamekko, jossa on kaunis vyötärökaistale, levenevä helma, söpöt kaulukset ja joustava puuvillakangas. Tämä on ihan täydellinen mekko kaupungilla käyntiin kesällä, mutta töihin loppukesällä. Tykkään laivastonsinisestä hurjasti.

Pieni päivetys olisi mukava... Mutta eiköhän sekin tartu, kun tuolla ulkosalla puuhailee.




Huomennakin on tiedossa hellepäivä. Ja on vasta ihan kesän alku. Tästä tulee varmasti mukava kesä.

Ihanaista iltaa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Kaunis mekko - ja monikäyttöinen! Malli ja väri sopivat sinulle hyvin!
    Ihanaista iltaa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekko on ihana, niin klassinen ja monikäyttöinen. : )

      Poista
  2. Todella naisellisen kaunis mekko ja sopii upeasti sulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! LiLLE sopii suominaisen mitoille. : )

      Poista
  3. Kaunis mekko ja upeat maisemat :)

    VastaaPoista
  4. Voi ihana mekko ja miten ihanat kesäkuvat. Aivan täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihanaa aikaa, mutta voi, liian lyhyt!

      Poista
  5. Ihania kuvia. Ensimmäisen kuvan tunnelma on taas niin täydellinen. I like.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siinä askeltaa hyvin onnellinen kesänainen!

      Poista
  6. Tosi kauniita kuvia ja ihana mekko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana klassinen malli mekossa tosiaan on!

      Poista
  7. Ihania kuvia, varsinkin tuo ensimmäinen on aivan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, eiks me niin haluta lämpimät takaisin!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.