13.6.2014

Tuttu ja tehokas Créme Intex nro2

Löysin käyttööni taas pitkästä aikaa vanhan tehosuosikin, Ella Bachén Créme Intex nro2:n. Ostin sen toukokuun alussa kosmetologikäynnilläni. Hoitava ja miellyttäväntuoksuinen, tahnamainen voide on varmasti tuttu monille, jotka laillani kärsivät silloin tällöin ihon epäpuhtauksista. Vaikka kuinka sanotaan, että suklaan ja finnien yhteyttä ei ole todistettu, niin itse olen ainakin omasta mielestäni kävelevä esimerkki siitä, kuinka kaikki rasvainen on suurin piirtein viikon päästä leuassa tai nenänpielessä.

Jo varmaankin yli kaksikymmentä vuotta sitten silloinen kosmetologini suositteli minulle tätä voidetta, ja siitä tuli heti suosikkini. Levitän sitä ohuelti yöksi puhtaan iholle vain ongelma-alueille. Voiden sisältää mm. A- ja D-vitamiinipitoista kampelaöljyä, lisäksi voide supistaa ihohuokosia ja auttaa pehmittämään ihoa ja vähentämään epäpuhtauksia.

Olen käyttänyt nyt tehovoidetta siis toukokuun alusta, ja ollut tyytyväinen tuloksiin. Iho näyttää aamuisin hyvältä ja tasaiselta. Ja onhan se vähän pakko myös vahtia, mitä suuhunsakin laittaa. Kesä on siinä mielessä vähän huonoa aikaa, nytkin viikon aikana on tullut vähän herkuteltua. No, nyt taas ensi viikolla ruotuun...





Blogitaukoni venähti aiottua pitemmäksi, sillä hulina on ollut melkoinen. Viikko sitten olin Oriveden opistolla opiskelemassa oman alan juttuja. Viikonloppu oli intensiivinen, mutta olipa taas niin mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä musiikin kollegoja ympäri Suomen. Heti maanantaina saapui ensimmäinen kesävierassatsi. Lintsillä on käyty, pidetty grillijuhlat vähän isommallekin porukalle ja eilen paistoin ison kasan lettuja... Nyt kuitenkin ollaan taas normaalirutiineissa, alkoi nimittäin olla aikamoiset vierotusoireet bloggailusta! Päivitän myös edelleen aikuisten blogilistaa, kiitos kaikille uusille viesteistä.

Nyt parin tunnin päikkärien jälkeen voisi siirtyä telkkarin ääreen viikon äänityksien pariin: Nashville, Good Wife, Game of Thrones ja Kosto - mikä ihana lekotteluilta tiedossa!

Mukavaa perjantaita kaikille!

8 kommenttia:

  1. Heh, en muistanut koko Creme Intex No 2, ennen kuin tähän kirjoitit sen! Se oli mun luottovoide lukiossa. Jouduin käymään 4 viikon välein kosmetologilla ihoa hoitamssa, ja sieltä sitä tuli sitten ostettua. Tuoksuukohan se vielä samalle kuin silloin?
    Mukavaa viikonloppua Sinulle, ja kiva kun palasit pikku tauolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuu just samalle! Sellaiselle jännän yrttiselle! Se o n hyvä voide. Kiitos samoin, olipa mukava taas palata. : )

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin blogimaailmaan. Kyllähän se on välistä kiva pitää pienikin tauko ja tehdä jotain aivan muuta. Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo voide.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sellainen sekaihovoiteiden klassikko, ja nyt taas siihen palasin.

      Poista
  3. Haa, minultakin oli unohtunut koko Ella Bache! Ostin sitä kaksikymppisenä aina kosmetologilta, kävin silloin ihonpuhdistuksessa muutaman merran vuodessa. Jotenkin kosmetologikäynnit ovat kolmekymppisenä jääneet ja tilalle tullut kaikenlaisia muita hemotteluhoitoja:) Saakohan Ella Bachea muualta kuin kosmetologilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenpä oli paikallaan tämä muistutus! Täältä ainakin saa: http://www.spastore.fi/wb/pages/fi/etusivu.php

      Huonosti tunnen kosmetiikkakauppoja, tämäkin löytyi ihan googlettamalla.

      Poista
  4. Oi, vieläkö on reme Intex 2 olemassa?! Käytin sitä 80- luvulla....sinivalkoinen tuubi joka meni käytössä ihan kolhuille :)....ja muitakin Ella Bachén tuottieita, silloisen kosmetologini suosittlemana. Nykyään käytän Bion- sarjaa joka sopii erinnomaisesti herkälle rosacea- taipuvaiselle iholleni. Mukavaa kesänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on, eikö ole hauskaa? Se on sama tuoksuinenkin. Muista, kun kosmetologi sanoi sitä pastaksi. Ehkä tarkoitti paste, tahna...

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.