31.7.2014

DAY Birger et Mikkelsen-silkkimekko

Maanantaista tuli ihan erilainen, kuin luulin. Lähdimme ajamaan kohti Hämeenlinnaa, mutta sisustuskauppa, johon aioimme mennä, olikin kiinni. No, huonosti olimme kotisivut lukeneet. Ehdotin vienosti sivulauseessa, että Vääksyssähän on Zoom Design... Olen seurannut sen Instagram-sivuja, ja kuullut sekä Mussun että Mikon ylistyksiä upeasta liikkeestä. Ja kun on sekä puhelin, navigaattori, että iPad, ei kauan tarvitse epätietoisuudessa olla, miten sinne päästään. Matka mutkitteli kohti Päijät-Hämettä ja Vääksyä. Instagramista kuikuilin liikkeen viimeisimpiä kuvia, jos vaikka omistaja Natalia sattuisi olemaan paikalla.

Itse liikkeestä huomenna kuvia, mutta tänään ihanaistakin ihanampi silkkimekko eräältä lempimerkiltäni. Nimikin kertoo, että Malene Birger on muinoin ollut tämän merkin voimakaksikon toinen pari, joskin sittemmin lähtenyt omille teilleen. DAY on moderni mallistoiltaan pienin itämaisin ja kuvailisinko hieman boheemein vaikutuksin.

Olen silloin tällöin tilaillut merkin vaatteita kotiin, mutta myös pettynyt, sillä mitoitus on enimmäkseen todella reilua. Koko 34 on väljä. Toisaalta kaapista löytyy eräs musta jakku ja siihen kuuluva hame, jotka ovat varsin kipsakoita. Zoom Designin omistaja Natalia kertoi, että hänellä merkin koot saattavat vaihdella jopa kolmen koon sisällä.

Ihastuin palavasti kuvan silkkiseen paitamekkoon, ja ilokseni Natalia lahjoitti sen minulle. Kuvan silkkinen paitamekko on varmaan tarkoitettu pidettäväksi ilman vyötä, mutta minulle pätkälle se on vyön kanssa enemmän kuin passeli. Vyö antaa vähän ryhtiä väljään mekkoon. Tärkeää on, että mekon mallin kainalo ei roiku liian alhaalla, ja että hartialinja on kohdallaan. Takaa pidempi helma on myös kovasti mieleen. Etuosassa on kaksi taskua. Voin hyvin kuvitella asustavani tämän syksyllä rouheilla bootseilla, paksuilla sukkiksilla ja isolla villatakilla.


Mekko oli ensi kertaa päällä tiistai-iltana, kun istuksimme Business Womanin kanssa iltaa. Laitoin kaveriksi urheasti Guessin korkkari, laukkuna oli Mulberry. Ja ranteeseen sain niin ikään Zoom Designista ostetun Gantin ruusukultaisen, reilun kellon. Kynsilakka Lumene Gel Effect 16 Järven sini.






My outfit: dress DAY Birger et Mikkelsen / pumps Guess / clutch Mulberry / watch Gant


Mitä tykkäät mekosta? Onko sinulle DAY Birger et Mikkelsen tuttu?

Mukavaa päivää kaikille, toivottavasti te myräkkäalueilla asuvat selviätte pahimmilta puuskilta!

19 kommenttia:

  1. Todella kaunis mekko, pidän kyllä. Ja rakastan ko merkin vaatteita vaikkei minulla taidakaan kaapissani olla yhden yhtäkään mutta aina näitä ihailen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on aina jotain jujua, leikkaus, kangas jne. Ihania ovat!

      Poista
  2. Voi kyllä onkin kaunis mekko. Nättää NIIN sinulta. Me muuten oltiin viikonloppuna samoilla seuduilla. Oltiin Asikkalassa, josta on blogissani juttua. Nyt oltiin sitten Turussa, vähän samoja "latuja" kuljetaan, mutta eri aikaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Heh, bloggaajien polut ovat tosiaan samat aika monella... Onneksi kaikille on riittänyt hyvää ilmaa!

      Poista
  3. Tosi kaunis mekko - tykkään sekä kuosista että mallista! Ja sopii sinulle - noiden kenkien ja asusteiden kanssa näytät kyllä tyrmäävältä! Mutta helppo on tuo mekko kuvitella myös kuvailemassa syksyisessä asustuksessa.
    Kannatti poiketa Vääksyyn;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, musta tuntuu, että jatkossa pitää tehdä välillä pieni irtiotto Vääksyyn...

      Poista
  4. On tosi nätti mekko ja taas ihan sinun "näköinen". Ja voi oih, aih mikä laukku...terkuin Mapsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, on minun näköinen! Laukku on kyllä niin pidetty, ei mulla toista mustaa sitten olekaan!

      Poista
  5. Kaunis mekko ! Kiva tietää, että Vääksystä löytyy tuollainen putiikki . Pojan opiskelujen tiimoilta tulee asiaa sinne päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten on ainakin asiaa sinne päin! Kannattaa ehdottomasti poiketa!

      Poista
  6. Aivan ihana! Voi koskahan minäkin pääsisin Vääksyyn asti, olisi kiva käydä tuolla putiikissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kuvitella, että teet ainakin sisustuspuolella löytöjä!

      Poista
  7. Pitääköhän tilata tuo mekko.. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta vähän tuntuu, että sun pitää... ; )

      Poista
    2. Tilattu :) eilen iltayöstä jo..

      Poista
  8. Superhieno mekko, kuin sulle tehty kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja sulla oli ihana kampaus Instassa!

      Poista
  9. Mekko on upea ja kokonaisuus mielettömän ihana <3 Ihan täydellinen. Vaikken ole Mulberryn laukkujen ystävä, niin tuo malli on tosi kaunis ja erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti blogikamu! ; ) Eikö olekin erilainen, vähän enemmän rock, mitä Mulberryn laukut yleensä. En tosin muista mallin nimeä...

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.