3.7.2014

Wienin shoppailua

Tällä reissulla ei tullut shoppailtua, tuskin kaupoissa pyörähdeltyäkään. Pradalla kävin tutkimusretkellä, samoin Stefanelilla ja kenkäkaupassa nimeltä d´Ambrosio, josta sain mieheltäni kenkälahjan... : ) Vähäsen kuitenkin kuikuilin kauppoja ihan sillä silmällä, jos vielä tulisi Wieniin matkustettua... Shoppailumahdollisuuksia on joka kukkarolle aina ketjuliikkeistä luksusliikeisiin.

Wien on hyvä paikka shoppailla, haluat sitten luksuskellon Rolexilta tai joulupallon kuuseen (toinen hankinta, hehe). Stephansplazilta lähtee Kärtnerstrasse, jonka varrella on esimerkiksi paljon ketjuliikkeitä. Kenkäfriikit tykkäävät Humanicista, vähän tyyriimpi on Salamader. Humanicilla on Mariahilferstrassella tosi suuri liike. Kärtneriltä löytyy myös mm. luksusmerkkitavaratalo Steffl, jonka ylimmässä kerroksessa on kiva baari ja ulkoterassi.

Graben on leveä kävelykatu, jolta löytyy mm. Hermés. Itse kiinnitin huomion Stefanelin liikkeeseen heti Grabenin alussa. Myös Zara on paraatipaikalla. Grabenin päästä löytyy upea ruokakauppa, Julius Meinl, jossa kannattaa käydä ihailemassa ruokatiskejä. Myös tyyriinpuoleinen ravintola löytyy. Grabenin päässä sekä vasemmalla Kohlmarktilla että oikealla Tuhchlaubenilla, sekä niiden ympärillä olevilla pikkukaduilla on lukuisia merkkiliikkeitä: Miu Miu, LV, Prada, Valentino, Burberry... You name it. Myös Massimo Dutti näkyi tekevän tuloaan. Kävin tosiaan Pradalla, Mulberryllä ja Miu Miulla. Hyvin mahduin sinne japanilaisten sekaan...

Koruliikkeitä on vaikka millä mitalla. Löysin pari oikein ihanaa, joissa toisessa myydään ohuen ohuita ketjuja, rannekoruja ja korviksia. Pienen salapoliisityön tuloksena kauppa on Aha, Seilergasse 7.

Mariahilferstrassella ei tullut käytyä, mutta se on nykyään kävelykatu, ja kauppoja löytyy aika tavalla. Ja jos Wienistä loppuu shoppailtava, voi lähteä Parndorfin outlet-kylään (netistä löytyy ohjeita sinne). Siellä saa menemään koko päivän ihan helposti!

Te, jotka tunnette hyvin Wienin shoppailutienoot, laittakaapa vinkkiä tänne!







Huomenna mahtavan hieno arvonta Balmuirilta, käykääpä kurkkaamassa!
Ihanaa iltaa, ja eikös ole kiva kun lämpö palaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.