29.9.2014

Lauantai-illan tunnelmia

Olimme lauantai-iltana kylässä pitkäaikaisilla ystävillämme, jotka ovat kotoisin Iranista. Heidän kotinsa on ihastuttava sekoitus skandinaavista, modernia kivitaloa persialaisin maustein. Matot, kaiverrustyöt, astiat ja kristallit ovat sulassa sovussa virtaviivaisten nahkasohvien kanssa. Heidän talossaan on aina hyvä henki, ja vieraat tuntevat itsensä tervetulleiksi.

Kuvailin muutamia yksityiskohtia kodin sisustuksesta.




Talon isäntä harrastaa mattoja. Eri Iranin osilla on omat mattonsa. Lattioilla oli mattoja ainakin Isfahansista,muistan minä. Silittelin myös mielettömän kaunista silkkimattoa.


Hedelmiä on aina tarjolla.



Hopeinen teesetti on taidokasta kaiverrustyötä.


Sitten siirryttiin ruuan ääreen. Viini pysyi kylmänä Peugeotin coolerissa.

Alkuruuaksi toast skagen.


Tomaatti-punasipulisalaatti vei kielen mennessään.


Pääruuaksi herkullisia broilerinpaloja maustetulla peruna-porkkanapedillä.



Jälkkärinä piirakka pman pihan raparperista ja viinimarjoista vaniljakastikkeen kanssa.


Ja meitsin lempparia: ihania makeisia, jonkinlaista pehmeää nugaata pistaasipähkinöillä.


Loppu maanantai-ilta menee huilatessa. Oli aika haipakka viikonloppu suursiivouksineen ja kyläilyineen! Nukkumaan mentiin vasta aamuyön puolella.

Oikein hyvää viikon alkua!

2 kommenttia:

  1. Herkulliselta näyttää ja kuulostaa!

    Aika haipakkaa oli täälläkin viikonloppu...

    -jaana-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä kertyy juttuja vähän liikaakin, mutta mukavia sellaisia onneksi!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.