30.10.2014

Herrasmiesviisikkoni (ja lahjavinkki isälle)

En erityisemmin pidä Jari Sarasvuosta, mutta ainakin yhden tosiviisaan lauseen hän on sanonut. Isän pitää olla tyttärelleen niin hyvä miehen malli, että tytär ei ihastu hulttioihin. Jotenkin noin se meni.

Olen onnekas, sillä ympärilläni on aina ollut herrasmiehiä, tosimiehiä, jotka kohtelevat naisia kauniisti ja kunnioittavasti. Ehkä isän malli elämässäni on näkynyt siinä, että olen aina tykännyt miehistä, joilla on hyvä verbaalinen huumori, jotka eivät ota itseään vakavasti, jotka ovat hauskoja, ja - no joo, pitkiä...

Elämässäni on mahtava herrasmiesviisikko, jotka ovat elämäni tukipilareita. Siihen kuuluu veljeni, joka on kolmen lapsen isä, käsittämättömän innostunut kaikesta mahdollisesta kieliin, kulttuuriin ja musiikkiin liittyvästä. Meillä on myös samanlainen huumori, molempia naurattaa tilannekomiikka ihan hervottomasti. Kuka toinen ymmärtäisi minua niin hyvin kuin veli?

Ehkä serkkuni, jonka kanssa olen kasvanut lähekkäin, ollaan samanikäiset, ja joka on käsittämättömän lahjakas muusikko, syvällinen pohtija ja elokuvien tuntija. Kaikissa musiikillisissa kysymyksissä ja musiikkiteknologisissa ongelmissa käännyn ensiksi hänen puoleensa.

Tietenkin viisikkoon kuuluu pieni veljenpoika, jonka empaattisuus ja hellyyys saa välillä kyyneleet silmiin. Täti on ainut oikea soinnuttamaan hänelle lauluja (vaikka isänsäkin osaisi, vaan ei kelpaa), joita soittaa pianolla. Veljenpoika on myös urheilija, kokki, lukutoukka ja muusikko.

Aviomies. Paras. Mun. Hänelle haluan olla sitten vanhana se vetävimmännäköinen mummu, se, jonka kanssa toivottavasti edelleen vuosikymmenien päästä kuljetaan käsikkäin toistaan tukien.

Isä sitten. Herrasmiesviisikkoni gran ole man, pitkän, pitkän aikaa elämäni tukipilari. Verbaalikko, kielimies, timpuri, räätäli... Kun tulin opiskeluaikoinani kotiin viikonlopuksi, isä haki minut junalta. "Onko nälkä?", hän kysyi, ja sitten mentiin Kotipizzan kautta. Isä on tainnut uskoa esimerkin voimaan, sillä en muista hänen minua hirveästi kasvattaneen, olen talttunut yleensä rauhallisilla sanoilla. Olen soittanut joskus hätääni isälle keskellä yötä. Puhelin on ollut aina auki, ja taitaa olla vieläkin. Välillä tosin tunnen itseni edelleen neljätoistavuotiaaksi, mutta niin se taitaa mennä... ; )


Sellainen on herrasmiesviisikkoni, elämäni ihanimmat miehet.

*****







Isänpäivälahjavinkkini tulee Balmuirilta, kashmirvillainen Highland scarf koodilla FABFORTY20 nettikaupasta -20%. Huivia myy myös ainakin Stockmann.

Mukavaa iltaa! (ja isille terkut!)

8 kommenttia:

  1. Ihana juttu <3 Mä olen myös aina pitänyt pitkistä miehistä =)

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus! Ja hienoa, että olet saanut ympärillesi koko "liudan" naista arvostavia miehiä, nostan hattua heille! Itse uskon, että (kuten mitä ilmeisimmin teilläkin) hyvä kasvatus näkyy myös seuraavissa sukupolvissa ja se, miten isä on kohdellut äitiä, monistuu pojan kohdellessa vaimoaan, tytärtää, siskoaan ja äitiään.
    Ja kait tämä pätee pitkälti myös muussa käyttäytymisessä.

    Kiva huivi, voisin tuon ottaa vaikka itselleni, kun tuo isänpäivälahjakin on jo hankittuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ja lisään tietenkin ystäväpiirini miehet herrasmiesliigaan, samoin työkaverimiehet. Tuota kertautumista en olekaan ennen ajatellutkaan, mutta niinhän se on.

      Sitä saa myös suurempana kokona, on ihanan sileä ja ohut huivi.

      Poista
  3. Oi, kuinka ihanasti puhut elämäsi tärkeistä miehistä! Minun elämäni tärkeimmät miehet koostuvat nykyisin pojastani, miehestäni ja veljestäni. Huivi olisi kyllä hyvä idea, mutta mieheni pääsee poikamme ja minun kanssa lätkämatsiin. :-) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, ihanat läheiseni❤️ Lätkämatsi kuulostaa hyvältä!

      Poista
  4. Oih, ihana teksti. Olet onnen tyttö!

    Minun isäni on myös huumorimies, ja kolmen naisen kanssa eläneenä (äiti, siskoni ja minä) oikea herrasmies.Ollut kyllä koko ikänsä herrasmies ja "naistennaurattaja", siis hyvässä mielessä... En voisi kuvitellakaan mieheni olevan kuivakka, huumorintajuton ja itsensä vakavasti ottava tärkeilijä. Olen saanut isäni kaltaisen miehen, miehen joka haluaa, että minulla on kaikki erittäin hyvin ja nauraa minun kanssani. Tilannekomiikka on parasta, ja verbaalinen huumori. Ei mikään "banaaninkuori" -huumori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mikään ei ole kamalampaa, kuin täynnä itseään oleva, mukatärkeä tyyppi... Sun mies kuulostaa omaltani - meillä on käynyt hyvä tuuri. : )

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.