26.12.2014

Münchenin joulumarkkinoilla 1/2

Iloista tapaninpäivää! Täällä on kotiuduttu Saksan-reissulta. Takana on kaksi päivää jouluisessa Münchenissä. Kuvia tuli otettua sen verran paljon, että laitan matkasta kaksi postausta, päivä- ja iltakuvia.

Olen jo kauan toivonut pääseväni joulumarkkinoille Saksan sydämeen. Kun aloin etsiä matkaa meille, München oli helppo valinta lentojen puolesta. Lufthansa lensi mukavasti ilta-aikaan. Booking.comista löytyi ihastuttava hotelli, Hotel Marc, lähellä päärautatieasemaa ja kymmenen minuutin kävelyn päässä Marienplatzilta, joka on markkinoiden keskus. Hotel Marc oli viehättävä, moderni, äänieristettyine huoneineen ja erinomaisine aamiaisineen. Hullaannuin täysin hapankirsikka-marsipaanihilloon vohvelien päällä... Henkilökunta oli asiallista ja ystävällistä. Saimme lähtöpäivänä kaksi tuntia huoneaikaa ilman veloitusta - ja hienot suklaakuuset mukaanviemiseksi! Hotelli on voittanut Tripadvisorin laatupalkinnon.

Aatonaattona suuntasimme aamiaisen jälkeen kohti raatihuonetta ja Marienplatzia. Väkeä oli kovasti liikkeellä jo aamusta. Ilmojen haltija suosi, päiväksi oli luvattu +12, aatoksi +10! Aurinko paistoi. Kannatti silti laittaa kunnon ulkovaatteet päälle, tuuli oli aika kova, eikä seisoskellessa saa tulla kylmä.

Tultaessa markkina-alueelle kojuja alkoi olla vieri vieressä: glühwein- eli hehkuviini-, manteli-, kastanja- ja kaikenlaiset ruokakojut yhdessä erilaisten koristekojujen kanssa. Herkkuja oli kyllä valtavasti: suklaahedelmistä valtaviin suukkoihin. Oma suosikkini oli krokanttimantelit, ihan hurjan hyvää!

Osassa kojuista oli ihan tavallista joulukoristetta, mutta myös tosi kauniita käsityöjuttuja näkyi. Ihanin oli varmasti alla olevan kuvan tapaan tehty kynttelikkö, joka esitti seimeä. En tiedä, miten sen olisi kotiin saanut ehjänä, niin kaunis ja ohut se oli.

Ensimmäisenä oli "seimi-alue", eli kokoa itse oma jouluseimesi.


Hahmoja oli varmaan satoja erilaisia...


...ja muuta rekvisiittaa, kuten kuvasta näkyy. Suloisimpia koristeita olivat pienet, sähkökäyttöiset lyhtyrivit tallin reunaan. Mitäs pidätte pienistä halkopinoista? No, paimenia, tietäjiä, eläimiä ja muuta oli tietenkin valtavat määrät. Myös talli- tai luola-asetelmat palmuineen hahmojen alustaksi olivat hienoja, ja tietenkin aika hintavia.




Nälkäiseksi ei markkinoilla jää...


Suloisia glühwein-kojuja oli kaikkialla. Nenään lennähti aina välillä myös suloinen makeiden manteleiden tuoksu...


Pienet enkelikellotuikut olivat suloisia.


Raatihuone koko loistossaan - puolen tunnin välein tori kaikui sävelmistä ja joulumusiikista. Illalla kuultiin torvisoittokuntaa ja kuoroja parvekkeelta.



Liikkeitä Marienplatzin ympäristössä on lukemattomia - kaikki luksusmerkit ovat edustettuina. Nuorison paratiisi lienee valtava Forever 21. Tavarataloja on useita. Kahviloita ei näkynyt ollenkaan, mitä vähän ihmettelin oluttupia sen sijaan useita, mm. kuuluisa Augustine Keller. Löysimme kivat ruokapaikat. Aatonaattona kävimme ihan pizzalla. Iltaravintola oli valtava, kotoinen Brenner Grill. Aattona söimme Viktualienmarkt-torilla pystybaarista lohta. Illalla sen sijaan söimme upeasti Sofitel-hotellin aattobuffetissa tosi kauniissa Schwarz & Weiz -ravintolassa. Ruoka ei pärjännyt ollenkaan esim. Royal-ravintoloidemme buffeteille, mutta ilta oli tunnelmallinen!


...ja sitten taas vähän kojujen antia.




Maistoin kirsikkaglühweinia, mukin pantti kuului hintaan. Otin mukin mukaani, ja sen kanssa oli mukava kuljeskella pitkin toria katselemassa vilinää ja kojuja. No, se mukihan oli toinen tuliainen, heh.


Olki- ja puukoristeet olivat tosi kauniita. Arvatkaa mitä ostin reissusta? Yhden pallon kuuseemme!




Markkina-postauksen toisessa osassa iltatunnelmia. Mutta nyt sininen hetki alkaa olla käsillä, eli kahvi tulemaan ja suklaapala toiseen käteen. Käyn nyt vasta kommentteja katsomaan ja vastailemaan. Toivottavasti teillä on ollut mukava joulunaika.

Mukavaa iltaa!

10 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta valokuvamatkasta! Tuo kaupunki on aina yhtä sykähdyttävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli kyllä todella ihana, saksalaiset osaavat ottaa ilon irti joulusta.

      Poista
  2. Ihania kuvia ja mukavaa, että teillä oli onnistunut reissu! Minäpä taidan nyt alkaa leipomishommelit ja tehdä sun ohjeella "kuivakakkua", kun sattuu sopivasti oleen itsetehtyä omenahilloa vielä purnukan pohjalla:) Leppoisia pyhien jatkoja teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Soitellaan joku päivä. Heh, "kuivakakkua" tosiaan, mukavaa herkutteluhetkeä ja loman jatkoa!

      Poista
  3. Kiitos mukavasta nojatuolimatkasta. Lisäkuvia odotellessa. :) Kiitokset myös piparkakkureseptistä. Sen testaaminen jäi aatonaattoon kiireisten joulunaluspäivien vuoksi, mutta kyllä kannatti kokeilla. Olisin voinut syödä taikinan sellaisenaan, mutta onneksi maltoin paistaa suurimman osan.
    Hyvää ja rauhaisaa joulun jatkoa!:)
    -M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa kiva, kun kokeilit piparireseptiä! Siltä tieltä ei ole paluuta, hihi... Kiitos samoin sinulle, vaikka nyt sitä mennään uutta vuotta kohti vauhdilla.

      Poista
  4. Munchenin joulumarkkinat ovat kyllä parhaat, joissa ollaan käyty! Mukavaa loman jatkoa! Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla, että heti ekalla kerralla osuttiin parhaille paikoille! Kiitos kovasti, lomaa on vielä jäljellä mukavasti.

      Poista
  5. Oi mikä ihana nojatuolimatka kauniille joulumarkkinoille! <3

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.