15.2.2015

Jos ei ole jäänmurtajia, ei synny väyliä

Ostin uuden Olivian. Olivia on sellainen lehti, josta tykkään kovasti. Haastattelut ovat mielenkiintoisia, ja lehti aina onnistuu yllättämään positiivisesti. Uudessa maaliskuun numerossa esiteltiin kaksikymmentä inspiroivaa naista. Ihan mahtava juttu. Kun luin mm. jääkiekkomaalivahti Noora Rädystä, kirjailija Kaari Utriosta, tuottaja Pauliina Seppälästä ja seitsemästätoista muusta upeasta eri-ikäisestä naisesta, tunsin ylpeyttä ja valtavaa innostusta. Oli nainen sitten kenkäsuunittelija tai ihmisoikeusaktivisti, yhteistä heille on intohimo siihen, mitä he tekevät. Myös tietynlainen pelottomuus ja oman tien kulku on yhteinen nimittäjä. Suomessa on valtavan upeita ja rohkeita naisia. Myös ulkomailla, osa jutun naisista ei ollut suomalaisia.

Ei tarvitse kuitenkaan olla aktivisti tai huippusuunnittelija ollakseen inspiroiva toisille. Moni ei taida edes tietää olevansa sellainen.

Jos vaikkapa Pohjoismaiden ja Suomen ensimmäinen naislääkäri Rosina Heikel olisi kuunnellut muita, "paremmin tietäviä", hänestä ei olisi tullut edelläkävijä ja tienraivaaja. "Jos ei ole jäänmurtajia, ei synny väyliä", sanoi Kaari Utrio haastattelussa.

Rosina Heikel

Paljon on lehdissä ja muutenkin juttua siitä, että tulisi karsia elämästämme ihmiset, jotka vievät energiaa itseltä. Eiköhän tuo karsiutuminen tapahdu aikuisiällä itsestään, kun aikaa on kuitenkin rajallisesti käytössä. Omassa elämässäni on, ja on ollut naisia, joilta saan kovasti hyvää mieltä ja energiaa, vaikkapa heiltä:
Äiti. Vahvin tuntemani nainen, pieni, sisukas ja taiteellinen. Vaikka maailma sortuisi, äiti ei anna periksi.

Eeva. Pitkäaikaisin ystäväni, hauska, uljas, rohkea, huumorintajuinen kosmopoliitti.

Marjaana. Kollega, jolta itse opin opettamisesta, jolta ensimmäisenä kysyn neuvoja työtä koskevissa asioissa. Uskottu ja ystävä.

Heidi. Yrittäjä, joka ei pelkää kurkottaa korkealle, luotsaa upeaa Balmuria. Hän on energinen, rohkea ja peloton. Heidin kautta olen tutustunut suurimmaksi osaksi kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen luotsaamiseen, ja olen täältä etäältä ihan huippuylpeä Balmuirista.

Neda. Yksi energisimpia ja valovoimaisimpia naisia, joita olen koskaan tavannut. Hänen kanssaan jutellessa tuntuu siltä, että kaikki on mahdollista, on vain itsestä kiinni, haluaako sitä. Neda päättää ja tekee sitten niin.

Johanna. Ilman häntä ei ääneni kestäisi työssäni. Yhdessä rakensimme kymmenen vuotta minulle kestävää ja ehjää ääntä, aina laulaessani ajattelen häntä ja hänen neuvojaan. Kaunis ihminen ulkoa ja sisältä.

BW. Blogin kautta ystävystyimme, ei viikkoa mene, ettei edes tekstareita laitettaisi. Pelottavan skarppi, hauska, inspiroiva ja realistinen.

Ja monta muuta...

Voi, kun naiset vielä oppisivat olemaan solidaarisempia toisilleen. Emme tasapäistäisi, emme tuomitsisi toisenlaista elämää, emme päättäisi, miten pitää tehdä asiat oikein. Emme hakisi yleistä hyväksyntää, jos tiedämme sydämessämme tekevämme oikein. Uskaltaisimme kuunnella omaa sisäistä ääntämme ja tehdä sen mukaan. Emme "tietäisi paremmin", jos toinen päättää elää ja toteuttaa itseään toisin. Antaisimme reilusti kaikkien kukkien kukkia, tukisimme ja sparraisimme toisiamme.

Toivon kovasti, että voisin olla ystävilleni (myös ehkä oppilaille) iloksi ja energiaksi. Että minut muistettaisiin tyyppinä, joka oli sydämellään mukana tekemissään asioissa. Joka oli hauska ja omistautuva, vaikka ehkä välillä vähän liian tunteella elävä. Silloin sitä olisi ollut edes pikkuinen jäänmurtaja, joka tekee pieniä väyliä. Sellaisiakin tarvitaan.

Sehän on jo jotain, eikö vain?

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun kehut niin monta naista :). Itse olen ilokseni huomannut, että ikä tuo mukanaan paljon hyvää, olen rohkeammin oma itseni kuin nuorena ja solidaarisempi muita naisia kohtaan myös.
    Maria E.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin kehua tosi monia! Ihan samaa minäkin olen huomannut, liekö se sitten sitä iän tuomaa viisautta. Itse en hae enää hyväksyntää muilta. Olen mikä olen, ja jos joku ei tykkää, saa olla tykkäämättä. Energiaa säästyy huomattavasti, kun ei ole riippuvainen muiden mielipiteistä.

      Poista
  2. Olen seuraillut blogiasi pitkaan, mutta harvemmin kommentoinut, jos koskaan... Tama oli kuitenkin puhutteleva postaus ja kiitos siis siita. Jaanmurtajia tarvitaan, mutta kuten sanot, me kaikki voimme tehda pienempia vaylia omassa elamassamme elaen sydammella ja autenttisesti, itsemme nakoista elamaa, ei jonkun muun sosiaalisen piirin unelmaa. Varsinkin aitina sen huomaa, ja varmasti myos opettajana kuinka pienetkin asiat voivat tehda vaikutuksen (eika sita vaikutusta aina huomaa heti, joskus saattaa kulua pitkaankin). Ja tosiaan, mita vanhemmaksi elaa, sita varmempi sita on siita kuka on, mita haluaa ja turhemmat asiat ja ihmiset karsiutuvat matkan varrelta pois. Tuetaan me naiset siis toisiamme ja annetaan arvoa erilaisille vahvuuksille ja taidoille. Kiitos tasta blogista ja ajatuksenaiheesta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi ihanasta kommentista. Kyllä jokainen ihminen on varmasti jollain tavalla jäänmurtaja, pieni tai iso. Pääasia, että omannäköinen. Solidaarisuutta toivomme siis naisten välille, tukea ja hyväksymistä...

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.