14.5.2015

Taltuta makeanhimo - 14:n päivän ohjelma



Luin ravintovalmentaja Leeni Viion verkkokurssista Style Plaza-blogista, ja kiinnostuin heti.

Pitempään blogiani lukeneet tietävät minun vuosikausia kärsineen flunssakierteestä. Niin kauan kuin muistan riesana olivat myös nopeat verensokerin vaihtelut, nälkätärinä, heikotus, mielialanvaihtelut ja hirveä hiilarinhimo. Puhumattakaan siitä, että vatsa oli aina turvonnut. Surullisinta oli, että luulin sen olevan normaali olotila. Lapsenakin karkkipäivän jälkeen kärsin vatsakivuista - karkkia piti silti syödä. Laktoosi-intoleranssi todettiin jo 1987, ja se diagnoosi lopetti yölliset pöntön yllä yökkimiset, pahan olon ja hirveät vatsavaivat.

Ravintoterapeuttini Annamari Lehtisen avulla syksyllä 2013 siivosin ruokavaliotani terveellisempään suuntaan. Ja se kannatti. Voin selvästi paremmin, kun en syö esimerkiksi pastaa, perunaa tai liikaa leipää. Töihin tuon nykyään omat ruuat. En ole pitänyt koskaan itseäni varsinaisesti sokerihiirenä, sillä makeasta kieltäytyminen ei minulle ole ollut varsinainen ongelma. En pidä pullasta, macaron-leivoksista, irtokarkeista... Kermavaahdosta ja jäätelöstä kyllä, mutta voin elää ilman niitä. Ongelma oli leipä, pasta, peruna, valkoinen riisi, kastikkeet, leipä, leipä, leipä, leipä... Proteiinia ruuassa oli todella vähän, lisäksi söin varsin vitamiiniköyhästi.

Kun viimein tiedostin nopeiden hiilareiden vaikutuksen itseeni, olen mennyt koko ajan parempaan suuntaan. Jotain olen tehnyt oikein, sillä tänä keväänä en ole sairastanut ensimmäistäkään flunssaa. Liekö osuutensa myös ravintolisillä, rennolla asenteella ja ihanilla ihmisillä ympärilläni. )



Jännä, että sain elämänmuutospostauksiini myös negaa. Joillekin tuntui olevan vaikeaa käsittää, että on ihmisiä, joille ei tietyt ruuat vain sovi, ja jotka ihan oikeasti saavat vatsavaivoja vaikapa vaaleasta leivästä tai pullasta, maitotuotteista puhumattakaan. Ja joille ruokavalion siivoaminen on tie parempaan oloon. Sain myös kommentin "olet sairain ihminen, jonka tunnen". No, en taida olla enää, jos minut tunnet.

Nykyään kysellään, miksi on niin paljon vatsaongelmia. Niinpä, minuakin kiinnostaisi tietää miksi näin on, sillä seurauksia ei tulisi ihmetellä, vaan syitä, eikö?



Tämän vuoden maalis-huhtikuu sen meni ruuan suhteen överiksi, oli paljon juhlia, pääsiäinen, vappu jne, ja syöminen luiskahti aika tavalla herkuttelun puolelle. Älkääpä nyt käsittäkö väärin, rakastan herkuttelua, mutta jos siitä tulee jokapäiväinen tapa, on syytä tehdä ryhtiliike. Niin ihanaa kuin olikin herkutella suklaalla, halvajätskillä, munkeilla, tippaleivillä, italiansalaatilla jne, olo oli toukokuun alussa aika turvonnut, harmaat pillifarkkuni eivät menneet enää kiinni. Siis ryhtiliikkeen paikka.

Ryhtiliike oli Leenin kurssi Taltuta makeanhimo 14 päivässä, jonka sain yhteistyönä, ja se tuli kyllä kreivin aikaan. Ystäväni Auli hehkutti tätä kurssia, samoin Style Plazan Anna Sofia, joten mielenkiintoni oli suuri. Kurssi tehdään omassa tahdissa, ja sen voi tehdä hitaammallakin aikataululla. Sähköpostiin tulee kymmenen modulia, olen lukenut tänään modulia kaksi.



Sokeri on rankka ja salakavala vihollinen. Olen Leenin kanssa samaa mieltä, valkoisessa, puhdistetussa sokerissa ei ole mitään hyvää. Se koukuttaa huumeen taivoin, koska se saa aikaan mielihyvän tunteen, jota elimistö haluaa ylläpitää. Tutkimusten mukaan liiallinen sokerin käyttö mm:
  • vanhentaa
  • lihottaa
  • vaikeuttaa nälänhallintaa
  • edistää 2-tyypin diabetesta
  • kiihdyttää matala-asteista tulehdusta
  • rasvoittaa maksaa
  • ruokkii haitallisia suolistobakteereja
  • pilaa hammasterveyden
  • aiheuttaa ärtyisän ja levottoman mielen  (leeniviio.com)
Tunnistan noista niin monet: lihominen, nälänhallinta, tulehdukset, haitalliset suolistobakteerit ja ärtyisyys. Leenin ohjelma auttaa katkaisemaan sokerikierteen ja muuttamaan sekä ylläpitämään tottumuksia pysyvästi. Makeanhimoa varten rakennetaan vahva puskuri, ja opitaan löytämään paremmat vaihtoehdot ja nauttimaan niistä hyvällä fiiliksellä.

Kurssin käyneet ovat antaneet hyvää palautetta. Apua on saatu sokerinhimoon, karsitettu liikakiloja, iho-ongelmat ja suolistovaivat ovat helpottaneet, olo on kaikinpuolin piristynyt ja energinen. Modulien alla on kommentointimahdollisuus, eli kurssilaiset voivat kysyä Leeniltä askarruttavia asioita, ja onhan vertaistuki ihan upea juttu kaikinpuolin!

Omat vaikuttimeni kurssin aloittamiseen olivat yleisen ravintostietoisuuden lisääminen, motivaation ylläpito, pieni buusti parempaan oloon ja kevätväsymyksen taltuttamiseen, sekä lisäeväiden haku yleisesti hyvinvointiin.

Ja vielä yksi huomio. Vaikka olen lisännyt nyt kasvisten syöntiä ja himmaillut leivän, yhteen asiaan en ole kiinnittänyt huomiota: piilosokeriin. Yksi kurssitehtävä oli tutkia omaa ruokavarastoaan ja tuotteiden sokerimääriä. Juu. Tiedän kyllä, että sinapissa, sokerissa, balsamicosiirapissa on lisättyä sokeria, mutta että luomuporkkanasoseessakin on 4,4g sadassa grammassa, yllätti kyllä. Piilosokeri on nsimmäinen konkreettinen asia, johon olen kurssin alussa kiinnittänyt huomiota eri tavalla kuin ennen. Luepa Leenin blogista lisää sokerin haittavaukutuksista.

*****

Jos olet kiinnostunut tämän kevään kurssista, ehdit vielä huomenna ilmoittautua mukaan täältä. Seuraava alkaa vasta syksyllä, joten vielä ehdit tehostartille kohti terveellistä kesää! Tuoreen ruuan sesonki on kohta täällä, ja kannattaa ottaa kaikki irti tulevasta kasvis- ja marjakaudesta.


Iloista helatorstaita!


Seuraa blogiani Bloglovinissa, Blogit.fi:ssä, Facebookissa ja Instagramissa

13 kommenttia:

  1. Ymmärrän kyllä tuon sokeriongelman. Osalle ihmisistä oireet tulee huomattavasti vahvempana kuin toisille. Sen huomaa vaikka omista lapsistakin. Vaikkei meillä allergioita ole kenelläkään, niin hyvin huomaa miten sama ruoka aiheuttaa toiselle vatsanväänteitä, ja toiselle ei mitään.
    Toivottavasti Viion kurssista on apua. Itse pidän kovasti hänen kirjoituksistaan.
    Mukavaa keväänjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vasta nyt tutustunut nettisivuihin, mutta Leeni kylä puhuu asiaa. Olen huomannut myös, että kunnon ruoka, itse tehtynä, pitää nälän ja täyttää pitkäksi aikaa. Eiks oo jännä, me ollaan kaikki yksilöitä ja reagoidaan eri tavoin, ihan kuten lapsesikin. Kiitti samoin, Annu, kiitos kommentista!

      Poista
  2. Tekisi kyllä hyvää, sokeri on kyllä paha rasti ja heikkous. Tuntuu, että en pystyisi olemaan paria päivää kauemmin ilman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sokerista tulee kyllä helposti tapa ja tottumus. Joillekin varmaan ok, itselleni ei. No mut hei, mikäs estää kokeilemasta!

      Poista
  3. Wau, kiinnostava aihe. Itse olen huomannut, että olo on parantunut, kun lounaan tilalla on välillä ollut smoothie tai nutrilett, vesi tai vaikka mustikkakeitto. Ihmeellinen piristäytyminen vähällä vaivalla. Pätkäpaastoteema tässä mielessä alkoi kiinnostaa jokin aika sitten. Painonvartijoiden pisteet on aikanaan kokeiltu, ym. Leeni Viion nettisivut piti käydä katsastamassa, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Detox-tyyppiset kuurit ym. ovat oma teemansa mutta noin periaatteessa olen sitä mieltä, että olipa ruokavalio millainen tahansa, sen pitäisi kuitenkin toimia suhteellisen mutkattomasti arjessa. nm Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä, sillä en ole mikään ruokahifistelijä. Wau, olet huomannut, että sulle tuollainen keveä lounas sopii. Ei varmaan ala väsyttämään keskellä päivää sitten tai tule mitään makeanhimoja.

      Mä taas syön tosi paljon: kiltisti nykyään kuitenkin kuorin, pilkon ja höyrystän vihanneksia, paistan uunibataatteja, teen itse hyvästä jauhelihasta pihvejä, syön paljon salaattia. Helppoa ja suht nopeaakin.

      Poista
  4. Hienoa Marjukka, että löysit hiilihydraatteja välttävän ruokavalion. Pitkäaikaisena blogisi seuraajana huomasin flunssakierteesi ja kyllä se huolestutti. En halunnut tyrkyttää sinulle neuvojani sokerin poisjättämisestä, sillä yleensä ihmiset pitävät vähintään omituisena, jos ei syö leipää tai pullaa yms. Listaamasi muut vaikutukset ovat täyttä totta. Kahdeksan viikon kokeilu vähähiilihydraattisella ruokavaliolla antaa jokaiselle osviittaa miten oma kroppa reagoi sokereihin. Toinen juttu on tietysti se vielä, että rasvaa täytyy saada riittävästi nimenomaan voista ja kylmäpuristetuista oliivi- ja kookosöljystä. Olen onnellinen puolestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiltti anonyymi ihanasta kommentista. Se, mitä blogiin kirjoitin, oli vain jäävuoren huippu tilanteesta. Onneksi hain apua niin kauan, että sen löysin, enkä suostunut kaikkeen, mihin ehdotettiin, esim antibiootti joka päivä. Mä uskon myös vhh-ruokavalioon. Leipää en ole kokonaan jättänyt, mutta vähentänyt kovasti. Luulen, että myös D-vitamiinitason nostaminen on auttanut.

      Poista
    2. Aivan. D-vitamiini on huipputärkeä. Olen ottanut sitä 100 mikrohrammaa päivittäin jo pari vuotta ja terveysvaikutusten lisäksi olen huomannut ettei ihoni pala enää auringossa. Vain etelän lomalla laitoin hieman aurinkosuojaa olkapäille ja nenänvarteen. Suomessa pärjään D-vitamiinilla. En kyllä ole mikään auringossa makaaja, mutta puuhailen muuten paljon ulkona. Aurinkoista kesää odotellessa.

      Poista
  5. Suklaanhimo yrittää välillä niskan päälle, mutta muuten pyrin pitämään sokerin ja yleensä verensokeria nopeasti nostavien juttujen syömisen kohtuullisena. Olen saanut painoni pysymään normaalina. Olen ymmärtänyt, että sokeri on haitallista monessakin suhteessa. Siksi olin aika ällistynyt kuullessani juuri äskettäin, että liiallinen sokerin vähentäminen voi aiheuttaa diabetesta, koska elimistö lopettaa insuliinin tuotannon, kun ei enää joudu käsittelemään sokeria... Eli mitkään ääripäät eivät ole hyvästä, sokerin käytössäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään usko ääripäihin, eikä sellaiseen minusta olisikaan. Leenin kurssi ei onneksi keskity vain siihen sokeriin, vaan ihan elämäntapojen muutokseen syömisen suhteen. Säännöllinen ateriarytmi on hyvin hallussa, samoin se, että syö tarpeeksi. Kohtuus kaikessa pätee no, kaikkeen.

      Poista
    2. Se tieto että liiallinen sokerin välttäminen aiheuttaa diabetesta on kyllä puppua. Kannattaakin olla ällistynyt. Mediassa julkaistaan välillä aivan perättömia tietoja ja saadaan ihmiset epävarmoiksi. Kannatta tarkistaa asiat muualtakin.

      Poista
  6. Sokeria ilman pystyy olemaan, mutta kun syön sitä jonkun verran, alkaa välittömästi himoita lisää. Tällainen 14 päivän kuuri tekisi todellakin hyvää.
    Miia

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.