21.10.2015

Zoom Design - kashmiria ja ripaus blingiä alkutalveen



Alkaa melkein olla jo perinne, että syyslomalla käyn Zoom Designissa tutkimassa ihanan liikkeen alkutalven uutuuksia ja asuja kuvailemassa. Vääksy on kaunis pitäjä, ja mikä ruska olikaan - juuri parhaimmillaan! Teki mieli hypätä autosta ja kuvata Päijänteen rantaa.

Zoom Designin omistaja Natalia olikin jo miettinyt upeita kokonaisuuksia etukäteen, ja aina kun on tanskalaisbrändi DAY Birger & Mikkelsenistä kyse, niin olin tosi innoissani! Reilu vuosi sitten, kun kävin Zoom Designissa ensi kerran, tutustuin paremmin DAY-merkkiin, ja hurahdin totaalisesti. Jokainen vaatekappale on minulle pieni aarre, sillä niissä on jotain sellaista tyylikästä boheemisuutta, jonka vain tanskalaiset osaavat. Zoom Designin DAY:n shop-in-shop on laaja käsittäen vaatteista asusteisiin. DAY:n lisäksi odotin kovasti, mitä kashmirmerkki Delicate Loven tuotteita Natalia oli valinnut liikkeeseensä.

Heti alkuun juhlatunnelmaa - DAY:n huippunaisellinen mekko helmikoruin ja pienine pussukoineen. Katselinkin tätä mekkoa jo nettikaupassa, ja mietin, miltä se näyttäisi päällä. Ihana! Alle suosittelen laittamaan spanxit tai napakka alushame (omani on H&M:stä), niin saa sileän siluetin.





Allaoleva asu voisi hyvin olla sopiva töihini. Nahkahousut ja sähäkkä villakangastakki ovat DAY:n, tyylikäs helmikirjailtu kashmirneule ja huivi Delicate Loven. Tiikerinpäässä on sopivasti räyhää! Ja katsokaas noita nilkkureita vau. Ne ovat Stylesnobin. Tämä asu on kyllä niin minua, Natalia tuntee tyylini tosi hyvin!













Delicate Loven kashmir on muuten hyvin kukkaroystävällistä. Tässä asussa lämpöinen ponchohuivi ja hame sopivat vaikkapa joulun välipäivien kotiasuksi. Silkkipaita on DAY:n, laukku Stylesnobin. Mustien tennareiden nauhat sidoin taakse rusetille, eihän nauhoja välttämättä tarvitse eteen solmia. Näissä on sopivasti säihkettä tähän pimeään kauteen.



















Viimeisen asun kokosin itse - tosin Natalia odotti, milloin hoksaan huivin, jota hän oli asuihin ajatellut. Ja hoksasinhan minä sen, eli sanatonta viestintää tapahtui... Uskomattoman rento ja lämmin Hunkydoryn neuletakki ja Becksöndergaardin huivi on yhdistetty DAY:n nahkahousuihin ja Stylesnobin nilkkureihin. Ja tuo paita... Nyt harmittaa, etten vienyt sitä kotiin, sillä niin monikäyttöinen se on. Se juhlistaa farkut, menee neuleen alle ja tuo pientä ylellisyyttä arkeenkin. Ja merkki on tietenkin DAY:n, samoin kaulakorun.









Ehkä joku hoksaa jo pienesineet kuvien taustalla... Kyllä vain, joulu hiipii pikku hiljaa liikkeeseen, ja joulu-outletin avajaisia vietetään perjantaina 30.10.

Perjantaina kuvia vielä liikkeestä, jossa oli taas niin paljon tutkittavaa ja kuvattavaa!

Zoom Design
Asikkalantie 2, Vääksy
 kotisivu
Facebook
Instagram


Mukavaa keskiviikkoiltaa!

10 kommenttia:

  1. Voi Marjukka sua, mitä kiusauksia täällä jaat ; ) Ensimmäinen mekkoasu on niin kovasti mieleeni. En malta olla kommentoimatta myös hiuksiasi. Aivan upean näköiset! Oletkohan jossain postauksessa kertonut hiustesi hoidosta? Olisi kiva kuulla siitä, ne nimittäin näyttävät erittäin kiiltäviltä ja hyväkuntoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mikäs näitä kiusauksia on jaella, kun on niin ihana putiikki! Voi mun hiukset... Kiitos, ne ovat ainainen murheenkryyni, mutta joo, voisin yehdä postauksen siitä. Salaisuus on Wellan kiiltosuihke...

      Poista
  2. Nappaisin ylleni kaikki kokonaisuudet samoin tein ja tältä istumalta! Ainoa mikä vähän ihmetyttää on, että miksi tuon hintaluokan villakangastakista (yli 500 euroa) löytyy akryylia. Vaikkakin vain 15%, mutta silti. Samoin on välillä kyllä valitettavasti Hunkydoryn neuleissakin jopa kolmasosa akryylia ja hinta kuitenkin sen parisataa euroa. Mutta jotta pysytään pääasiassa - hurjan innostavia kuvia ja kivasti rokahtaviakin :)

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa mäkin olen miettinyt, mm. By Malene Birgerin vaatteet ovat osaksi tai jopa kokonaan tekokuitua. En tunne tekstiilien käyttäytymistä, mutta olisiko sillä tekemistä sen kanssa? Neuleissa ainakin nailon keventää neuletta ja tekee siitä ilmavamman.

      Poista
  3. Upeita asuja....ja mikä Malli!

    VastaaPoista
  4. Upeita vaatteita! Harmi, kun Vääksy on niin kaukana. Lompakko tosin kiittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vääksy voi olla viikonloppureissun kohde? No juu, se voi kiittää kyllä!

      Poista
  5. Upeita kuvia ja upeita vaatteita ja värejä. Melkeinpä jokaisen tahtoisin omaan kaappiin!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.