11.1.2016

Invisalign-päivitys

Vuosi oikomishoitoa on mennyt nopeasti. Tämän kuun lopulla tulee tosiaan vuosi täyteen siitä, kun sain ensi kertaa oikomiskiskot suuhuni, opettelin laittamaan ne paikoilleen ja ylipäätään elämään niiden kanssa. Kiskojen kanssa eläminen on nykyään ihan rutiinia, mutta silti odotan päivää, että saan ne lopullisesti pois.

Syksy oikomisen kanssa meni myös ihan rutiinilla. Alun perin hoitosuunnitelmassa oli minulle 22:t kiskot, yhteensä 44 viikkoa hoitoa. Kiskojen 18 kohdalla hammaslääkärini Ville Kemilä Oral Hammaslääkäreistä* kuvasi hampaani uudelleen, ja kuvat lähtivät jatkosuunnitelmia varten eteenpäin. Pidin kolmisen viikkoa viimeisiä kiskoja. Yläleukani oli esteettisesti valmis jo loppukesällä, mutta purennassa oli vielä kovasti työtä, esim. purupinnat eivät kohdanneet. Minulle tuli yhdettoista uudet kiskot, eli 22 viikkoa lisää. Ylähampaisiin laitettiin uudet kiinnikkeet, ja aloin kiltisti pitää yläkiskojankin uudelleen, vaikka olin jo muutaman viikon ehtinyt olla päivisin ilman niitä.

Nyt ollaan hoidon vaiheessa 6/11, eli viikon päästä vaihdan kiskot numero 7/11.

Maaliskuussa on viimeinen välitsekkaus. Silloin myöskin pitäisi olla kirkkaana mielessä millaisen retention haluan hampaisiin. Hampaillahan on taipumus palautua takaisin, sen takia retentio on ensiarvoisen tärkeää. Vaihtoehtoja on kolme. Yökiskoja pidetään aluksi joka yö, mutta sitten pitokerta harvenee. Kiskoja tulee kolmet noin pariksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen tilataan uudet. Toinen vaihtoehto on kisko ja retentiolanka. Kolmas vaihtoehto on laittaa kokonaan metallinen retentiolanka hampaiden taakse.

Olen taatusti niin kyllästynyt hoidon loppuvaiheessa kiskoihin, että en luule jaksavani yökiskojen kanssa pelailua. Suht kalliiksikin se tulisi ajan mittaan. Retentiolanka hampaiden takana kuulosti parhaalta vaihtoehdolta, vielä kun Ville Kemilä esitteli ihan uuden lankamenetelmän. Memotain-menetelmässä lanka teetetään hampaiden oman profiilin mukaisesti ja liimataan paikoilleen. Hampaiden takana ei siis mene suoraa rautalankaa, vaan hampaiden omaa muotoa mukaileva. Suomessa ei kuulemma kukaan vielä ole Memotainia käyttänyt, saankohan kunnian olla ensimmäinen?

Retentiolangan laiton jälkeen menee vielä vuosi, kun hampaat asettuvat lopullisesti, jonka jälkeen ne purentahiotaan vielä keväällä -17. Ville Kemilä lupasi vielä korjata muutaman ikälohkeaman alahampaissani ja vanhan purennan aiheuttamat kulumiset. Vielä siis pitäisi jaksaa yksitoista viikkoa, niin sitten hampaat ovat suorat ja hienot purentaa myöten.

Vaikka oionta on pitkällinen prosessi, en ole katunut hetkeäkään. Jos oikomiseen menisi jostain syystä vielä vuosi, niin ei haittaisi. Suorat hampaat ovat jotain, josta olen aina haaveillut, ja nyt minulla on ne. Ei tulisi mieleenikään valittaa prosessista. Onhan niitä kiskoja pesty ja harjattu, laitettu suuhun ja takaisin, ajettu hakemaan kotoa töihin unohtuneita kiskoja... Mutta vaiva on loppujen lopuksi ollut tosi pientä. Esteettisen puolen lisäksi on upeaa saada purentakin kuntoon. Loppu häämöttää, ja keväällä hymyillään leveästi!



Mukavaa maanantaita!
 
 

15 kommenttia:

  1. Jei, luen aina innolla nää päivitykset! Retentiokaari ehdottomasti ainakin alas ja alkuun kiskoja vielä vaan pitämään... Tunnet kyllä, kuinka hampaat rupeavat vähän vielä shiftaamaan ja luulen, että haluatkin laittaa ne kiskot suuhun! Kyllä se hyvin tulee menemään! Mun kuopus sai juuri perinteiset raudat suuhun ja voi kuinka se on ollut kurjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en oikein tiedä. Kisko-lankayhdistelmä olisi se kallein vaihtoehto. Huh, perinteisiähän nuo lapset tuntuvat käyttävän, itse en olisi niitä halunnut.

      Poista
  2. Jee mahtavaa ja eipä aikakaan ja urakka on ohi. Kiskot ovat kyllä hyvät ylipäänsä, paljon on tullut purtua hampaita yhteen ja sain kiskojen kautta apua leukojen rentoutumiseen, en ole purrut enää aikoihin. Kurja puoli on se, että suu elää ja kiskot eivät enää istu, jos niitä uudelleen taas tarvitsisin. Ovatkin jo kolmannet, apua olen parit heittänyt vahingossa roskiin... Uijui.

    Pirtsakkaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi äkkiähän tämä on mennyt! Leukojen pureminen öisin on kurjaa, siinä tulee päänsärkyä ja jännitystiloja. Kiva, kun purentakiskoista on ollut sulle apua. Mulla ne siis pitäisivät hampaat paikoillaan.

      Poista
  3. Yllättävän nopeasti aika menee. Kurja, että sinulle tuli noinkin paljon viimeistelykalvoja, mutta pääasia, että purentaan tulee kuntoon. Tsemppiä loppumetreille!

    Kuinka tuttua onkaan tuo unohtuneiden kiskojen hakeminen työpaikalta.:D

    Minulla on menossa kalvo 28/42. Minun hampaiden oikominen on edennyt suunnitellusti ja oikoja meinasi, että alkuperäisessä aikataulussa pysytään, vaikka tehtäisiin uusintakuvaus ja kalvoja tulisi lisää. Esteettinen puoli minulla alkaa olemaan ok, paria hammasta pitää hieman vielä siirtää. Purentaa korjataan sitten loppuaika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, onko sullakin unohtunut kiskot töihin...! Arvaapa harmittiko, kun yksi perjantai huomasin kotiin tullessani, että kiskot ovat kaapissa. Ei muuta kuin takaisin vaan.

      Jee, sullahan on yli puolenvälin jo! Kyllä ne lisäkalvot kannattaa ottaa. Parempi tehdä kunnolla loppuun. Esteettinen puoli tuleekin yllättävän nopeasti, se pitkäaikaisin työ tapahtuu siellä takahampaissa. Tsemppiä edelleen!

      Poista
  4. Hyvin tsempattu, jee! Muistathan sitten lopussa laittaa ennen ja jälkeen -postaukset? Odotan niitä nyt jo :)

    VastaaPoista
  5. Hatunnosto urheudesta ja pitkäjännitteisyydestä!

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä noita markkinoidaan nopeana ratkaisuna - tyyliin: kolmessa kuukaudessa hampaat suoriksi.
    Olisi kiva kuulla kustannuksista. Paljonko siis tähän mennessä mennyt?
    Mulla on retentiolanka alahampaiden takana. Ei siitä ole mitää haittaa, hieman tarkempaa harjausta vaatii siitä kohtaa, ettei tule hammaskiveä, mutta muuten aivan huoleton. Eikä kielikiään sitä enää eksy tutkimaan. Itse asiassa olen unohtanut koko langan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa, en mä olen Invisalignia niin ainakaan käsittänyt. Mähän olen oikonut nyt vuoden, ja vielä kymmenen viikkoa jäljellä. Oikomisaika on aina yksilöllinen, joillakin tulee nopeammin, joillakin hitaammin. Mulla oikomisaika on noin 1v 2kk, mutta joillakin menee jopa yli kahden vuoden. Myös hinta on yksilöllinen sen vuoksi. Sain hieman alennusta oikomisesta yhteistyön vuoksi. Mun aikaisemman jutut oikomishoidostani ovat tunnisteen Invisalign alla.

      Kiva kuulla, että lanka unohtuu, siihen mäkin varmaan päädyn.

      Poista
  7. Hei Marjukka!

    Aloitin juuri tällä viikolla 36-vuotiaana Invisaling-oikomisen ja motivaationi ei voisi olla hurjempi. Olen koko ikäni kärsinyt NIIN täysin vinkkeleistä hampaista; alahampaat aivan sekaisin ja limittäin kuin korttipakka ja ylhäällä ulkonevat valtavat torahampaatja kulmahampaat kiilautuneet aivan vinoittain, täysi katastrofi! Olen monelta hammaslääkäriltä pyytänyt apua, mutta päitään ovat vaan puistelleet kuinka olen toivoton tapaus ja aivan liian myöhäistä enää kun ei ole lapsuudessa hoidettu.. No nyt on ensimmäinen kisko suussa ja videon näyttämä täydellinen lopputulos pyörii mielessä. Yhteensä kiskoja on minulle arvioitu 27. En asu Suomessa vaan etelä-Euroopassa ja täällä Invisalign tuntuu olevan jo aika yleistä. Hoitoni yhteishinta on 4500 euroa josta (erittäin korkeatasoinen ja hyvin korvaava)täydentävä vakuutukseni korvaa yli 3000 euroa joten maksettavaa ei todellakaan minun kohdallani jää paljon, olen niin tyytyväinen! Olen koko ikäni karttanut valokuvia, tai ainakin peittänyt kamalan suuni kädellä tai kääntynyt pois ja nyt vaan hykertelen että saan ensi vuonna niin kauan kaipaamani kauniin hymyn, ja pääsen ostamaan elämäni ensimmäisen punaisen huulipunan 37-vuotiaana! Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että, mä niin voin kuvitella, miltä susta tuntuu! Outoa, että hammaslääkärit ovat kieltäytyneet hoitamasta hampaitasi, sillä nykyäänhän voidaan tehdä ihmeita hampaille ja purennalle! Mä vakuutan, että vaiva kiskoista on olematon verrattuna siihen, että tulos alkaa näkyä! Se ei oikeasti ole mikään vaiva niitä ottaa pois, kun syö, tai puhdistaa monta kertaa päivässä, saanhan suorat hampaat ja hyvän purennan!

      Mulla on enää yksi kerta jäljellä, eli retentiolahkojen laitto. Kiskoja mulla on ollut sitten 39. Enemmän kuin arvioitiin, mutta mitäs siitä. Purennassa oli hiomista. Kesällä mäkin sitten hymyilen jo kiskottomin hampain!!

      Tsemppiä sinulle ja hyvä kevättä!

      Poista
  8. Uutta Invisalign-postausta jo kuumeisesti odotetaan!!!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.