15.1.2016

Perjantain asu ja inspiraatio Emilia Lahti



Ehtoota tupaan!

Oli ihan pakko kirjoittaa tuollainen Suomi-filmialoitus, mistä lie päähän tullut... Viikko on taas pulkassa. Mies (ihana) kävi kaupassa, on syöty ruokaisat salaatit ja nyt on aika relata. Menin kaupan lehtihyllyllä sekaisin, ja ostin neljä lehteä. Teki mieli heittäytyä sängylle ja unohtaa kaikki muu, uppoutua lehtiin vain. Niin tein. Gloriassa oli muutama mielenkiintoinen henkilökuva. Mistä siihen aina löydetäänkään niin inspiroivia tyyppejä?

Otetaan nyt vaikka tutkija-yrittäjä Emilia Lahti. Hän on selvinnyt väkivaltaisesta suhteesta, myynyt omaisuutensa reppureissatakseen, noussut kansainvälisesti arvostetuksi tutkijaksi ja julkaissut yhdessä Filosofisen Akatemian työporukan kanssa kirjan Sisu. Minuun kolahtivat Glorian haastattelusta muutamat rivit, jotka voisin itsekin täysin allekirjoittaa.

"Meitä (suomalaisia) vaivaa epäonnistumisen pelko, mutta ei täällä oikein suvaita onnistumisiakaan. Emme ole suopeita antamaan toisillemme tilaa. Kontrolloimme toistemme puheita ja ulkonäköä. Jokaisella meistä on henkilökohtainen vastuu siitä, että oma toimintamme mahdollistaa toisen uskalluksen ottaa riskejä."

"Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaisen valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta."

En tiedä, mutta inspiroidun ihan hurjasti siitä, että tyyppi kulkee omia polkujaan, luottaa siihen, että elämä kantaa ja vie. Tarvitaanko siihen sitten erityisen lahjakas ja innovatiivinen tyyppi - ehkä. Mitä mieltä olette?

Itse tunnen välillä itseni hyvin kaavoihin kangistuneeksi. Tykkään elämästäni, mutta välillä ihmettelen, minne katosi se luonnonlapsi, hetkessä eläjä ja aina seuraavaa maalia tavoitteleva nuori nainen. Nuori nainen, joka matkusti huolettomana toiselle mantereelle, ei ajatellut eläkkeensä suuruutta tai laskosverhojen metrimääriä. No, naisesta tuli vahvasti keski-ikäinen, maailma on muuttunut ja pitäisi kai ajatella vakavasti niitä eläkesäästöjä, mutta välillä tekisi mieli heittää rinkka selkään ja lähteä maailmalle. Se huolen määrä, mikä on nyt, sellaisesta ei nuorena tiennyt mitään.

Mutta. En taida olla tyypiltäni kuitenkaan  Emilia Lahti. Säälittävää ehkä, mutta meikäläinen kun on ihan tyytyväinen pakettimatkaan Kanarialle, kunhan pääsee silloin tällöin viikoksi aurinkoon lilluttelemaan ja polttamaan jalkapohjansa Gran Canarian dyyneillä.

Joskus oli aika, että mietin jatko-opintoja, oli jopa tutkimusaihe valmiina. Olin jo viittä vaille menossa keskustelemaan jatkosta, tunsin jonkinlaista innostusta asiaan. Mutta niin sekin katosi tähän arjen tiimellykseen.

Onko havaittavaissa jonkinlaista viidenkympin kriiseilyä? Ehkä, mutta olen myös aika tyytyväinen elämääni (kolmikymppisen itseni kauhuksi), rakastan omaa sänkyäni, kotiani, työkavereitani, tykkään työstäni ja olen edelleen hulluna tuohon pitkään roikaleeseen vieressäni. Olen ihan tyytyväinen saavutuksiini, vaikka ne eivät ehkä kovin maailmaa syleileviä olekaan. Liekö keski-ikää, tyytyväisyyttä sekin, että inspiraatioksi riittää Emilia Lahden haastattelu ilman, että lähden reppureissaamaan maita ja mantuja.






jeans Mos Mosh / knit Repeat
scarf and bracelets Syster P / boots Inuovo

Mukavaa keski-ikäistä perjantai-iltaa!
 
Ps. Emilian blogi täällä.

18 kommenttia:

  1. "Säälittävää ehkä, mutta meikäläinen kun on ihan tyytyväinen pakettimatkaan Kanarialle, kunhan pääsee silloin tällöin viikoksi aurinkoon lilluttelemaan ja polttamaan jalkapohjansa Gran Canarian dyyneillä." Allekirjoitan tämän! Niin minäkin. Säälittävää toisaalta, ehkä, myös se, että moni tuntuu ajattelevan niin että matka on jotenkin parempi kun kaikki on selvitetty, tutkittu, vertailtu ja varattu itse. Mielellään joka yö tai ainakin joka toinen uudessa paikassa. Kukin tavallaan. Mulle oli niin parasta lomaa just viikko Gran Canarialla, hyvässä hotellissa, puolihoidolla. Todellinen loma! Ja aiotaan mennä uudelleen (samaan hotelliinkin ihan). Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin totta! Pakettimatkasta tuttuihin mestoihin nauttii todella, mä en ainakaan jaksa aloittaa seikkailua niinä muutamana lomapäivänä kun on mahdollisuus reissata. Siinä haluaa vain ojentaa varpaat kohti aurinkoa ja huokaista syvään, ruokapaikat ja hotellisänky ovat vieressä. Kukin tavallaan, mutta pakettimatkoissa ei ole mitään dissattavaa! : )Ja GC on ihana mesta, voisin vaikka asua siellä...

      Poista
  2. Ihana postaus! Eikä ole lainkaan säälittävää olla tyytyväinen ns. tavalliseen: kyllä mäkin olen tyytyväinen nykyisin melko pieniin asioihin. Gran Canaria olisi jo jotain suurta :D Ja pakettimatkoissa ei kyllä ole mitään pahaa, päinvastoin.
    Olen miettinyt samaa, että mihin se kunnianhimo ja uskalias heittäytyminen oikein on kadonnut. Tulee mietittyä ehkä liikaakin kaiken maailman asioita ja mukavuudenhalu ja laiskuus voittavat hyvin usein. Mutta jatko-opinnoista kuitenkin sen verran, että koskaan ei ole liian myöhäistä! Nimimerkki: tohtoriopinto-oikeudet saatu noin kuukausi sitten, aikataululla ei dead linea :)(mä olen myöskin FFS)

    Ihanaa viikonloppua! Minä katoan nyt Voice of Finlandin maailmaan kera (pienen) viinilasillisen :)

    PS: ihana asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mitä pahaa on tavallisessa. Sitä vain joskus toivoisi vielä hetkeksi paluuta nuoruuden mielentilaan. Ihan mahtavaa, että sulla on tohtoriopinnot nyt auki, siitä se lähtee. Ei kannatakaan asettaa paineita sen suhteen, siitä se alkaa pikku hiljaa!

      Samoin sulle ihanaa viikkistä, mäkin taidan katsoa VooFin, kiinnostaa Saaran siskon esitys.

      Poista
    2. Hyvä postaus, MUTTA miksi ihmeessä pyydellä anteeksi saati nolostella tyytyväisyyttään olemassaolevaan onnelliseen elämänvaiheeseen?? Tällainen ajattelu on omiaan kasvattamaan turhia paineita entisestään vaikka koko ajan hoemme olevamme hyviä tällaisenaan. Nämä ajatukset jatkuvasta kehittymisen pakosta ovat ikävä lähisukulainen harhakuvitelmille ahneesta jatkuvasta voittojen kasvusta. :( Pähkähullua sanon minä. Aion jatkossakin olla hemmetin tyytyväinen itseeni, toki opin koko ajan kaikkea uutta sekä työssä että yksityiselämässa, mutten anna ulkopuolisten määrittää sitä miten minun "kuuluisi" olla. Valtaisa ylellisyys tässä ajassa olla juuri siinä missä haluaa, eikä se tarkoita että kyttää heitä joilla on tavoitteet korkealla, muttei heilläkään ole oikeutta arvostella meitä. :) klise: Meitä kaikenlaisia eritahtisia tarvitaan.

      Poista
    3. Heh, näin meidän kesken, en tosiaan ota paineita kehittymisen pakosta saatika voittojen kasvusta, minä, humanistiperheen humanisti... Olen jopa itsepäinen siinä, etten ota mielelläni ulkopuolisia neuvoja yhtään mistään. Mutta tunnistan kyllä itsessäni edelleen hivenen levottoman luonteenlaadun, jolla on vaikeuksia pysyä välillä paikoilaan ja tallata tasaista arkea. Se nostaa ajoittain päätään ja on luonnekysymys. Samainen luonne ajoi aikoinaan uusiin juttuihin ja maailmalle, mutta en tiedä, jaksaisinko enää niin epävarmaa elämää. Oma koti, mies, työ ja ystävät ovat valtava onnen löhde. Meitä eritahtisia todellakin tarvitaan, enkä koe kenenkään mua siitä arvostelevan. Mutta ihailen kyllä erilaisia ihmisia! Kiitos kommentistasi!

      Poista
  3. Täydelliset kengät! Olen etsinyt mustia nilkkureita, mutta en ole oikein tiennyt itsekään millaisia etsin. Tässä ne on.
    Tiina

    VastaaPoista
  4. Konkreettinen ja todenmakuinen kirjoitus Emilia Lahdelta. Allekirjoitan täysin. Tämä kuitenkin jäi vaille katetta: "Ennen kaikkea valittamisen täytyy loppua Suomessa. Jokaisen valituksen aihetta kohti pitäisi olla ainakin kaksi ratkaisuehdotusta."

    Totuus on kuitenkin se, että yhdenkään valituksen aihetta ei kata yksikään ratkaisu, siksi ihmiset valittaa. Valittaminen loppuu sinä päivänä, kun tämä kansakunta viisastuu, eikä käyttäydytä kuten tällä hetkellä, olemme lunastaneet lupauksemme olla POHJOLAN KONGO.
    Talvi ei palella ainakaan minun päätäni: )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, yhteiskunnan pyörät pyörivät hitaasti, siksi on kiva, että ihmiset keksivät sitten vaikka jotain pienempiä tapahtumia tai ilonaiheita. Ja ainahan voi aloittaa lähipiiristään tavalla tai toisella. Mikä on Pohjolan Kongo, never heard...

      Poista
  5. Ihan samoja ajatuksia tuli kun luin Emilian haastattelun ja olen siihen palannut parikin kertaa. Kai se on tätä keski-ikäisen naisen elämää pohtia menneitä ja miettiä vieläkö sitä ehtisi, haluaisi, uskaltaisi jotain repäistä elämässään, vaikka onkin tyytyväinen nykytilaan. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin, Johanna, tosi hyvin sanottu muutamalla sanalla sen, mitä yritin itsekin tuossa tekstissäni räpeltää. Emilian haastattelu inspiroi, lähinnä sillä tavalla, että joku uskaltaa luottaa siihen, että elämä kantaa. Itse ei ole siitä aina niin varma.

      Poista
  6. Ostin samaisen lehden itsekin tuossa pari viikkoa sitten. Oli hyvä kirjoitus tuo Lahden. Myönnän olevani kyllästynyt ainaiseen valittamiseen kaikesta mahdollisesta. Ja samaan hengenvetoon myönnän välillä valittavani itsekin :). Mutta noin yleensä minusta elämän kantaminen on ihan vaan sitä, että on hyvä olla "omissa kengissä". Siinä, että ei murehdita sitä mitä meillä ei ole vaan osataan oikeasti nauttia ja olla iloisia siitä, mitä meillä on. Ei se ole etelän matkailua saati muuta extreme-urheilua. Mutta se on totta, että suomalaiset ovat kovia arvostelemaan toisiaan... ja vähän kateellisia. Liian usein naapurilla on paremmin asiat. Mutta sitten toisaalta, ehkä me vain katsotaan itseämme kansana liian läheltä ja muissa maissa ollaan ihan samanlaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa ei valittaisi... No tiedän pari ystävää, jotka eivät valita koskaan. Mutta itsekin tunnustan kyllä siihen sortuvani. Suomalaiset tuntuvat olevan kyllä aika kateellista ja negatiivista porukkaa. Ja ilmapiiri tällä hetkellä Suomessa melkein pelottava. Mut kaiketi se on muualla samanlaista, oma napa on vain lähinnä.

      Poista
    2. Hei, vähän myöhässä tähän kommentoin. Olen 45v (henkisesti 19 :))ja havainnut erityisesti parin viime vuoden aikana, että tässä iässä jo tiedän, mitä haluan ja mitä en halua ja sanon sen ääneen. Esimerkkinä viime viikolta, alkuillassa työpaikan juhlatilaisuus, ihanat juhlat olikin. Kun tilaisuus oli päättymässä, alkoi säpinä ja kuhina, mihin jatkoille. Totesin mukaansa pyytäville, että mikään ei tämän illan jälkeen vedä puoleensa niin paljon kuin oma koti. Entinen minä olisi varmasti lähtenyt mukaan, peläten, että menettäisi jotain, jollei lähde..eikä kyse ollut edes siitä, että olen tipattomalla ja autolla liikkeellä, olisin mainiosti voinut lähteä, sosiaalinen kun olen. Mutta kotiin menin, tyytyväisenä nukkumaan melko ajoissa. TerhiR

      Poista
    3. Näin se on, kyllä sitä uskaltaa olla sitä mieltä mitä on ja sanoa sen myös. Ja todellakin oma sänky on hyvin houkuttava! Heh, mä olen varmaan henkisesti seitsemänkymmentä, hyvin harvoin jaksan yli puolenyön...

      Poista
  7. Hei!
    Myöhään tulee tämäkin kommentti. Ensiksi kiitos ihanasta ja elämänmyönteisestä blogista, mahtavaa, että tuot omia vaikeitakin ajatuksia esille. Elämä ei aina ole niin helppoa ja hyvä niitä omia juttuja on välillä pohdiskella.
    Luin myös artikkelin Emiliasta ja se jotenkin voimaannutti minua. Hän on selvästikin hyväntahdonlähettiläs ja heitä ei ole liikaa tässä maailmassa. Titta 43v.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi. Välillä kun on vaikeita aikoja, on vaikeaa pitää blogissa hyvää tuulta yllä. Mutta onhan tämä myös voimaannuttavaa. Emilia on huipputyyppi!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.