4.2.2016

Kotimaisten tulppaanien aika



Heti joulun jälkeen alkaa meidän kotona tulppaanien aika. Tulppaani tuo tullessaan raikkaan kevään ensi tuulahduksen koristeellisen joulun jälkeen. Kukkien myötä saan myös aina hurjan siivousvimman raivata koti kaikesta ylimääräisestä, ja aloittaa vuosi puhtaalta pöydältä. Ja sille pöydälle voi kirjaimellisesti asettaa maljakollisen tulppaaneja!

Kutsu yhteistyöhön Kauppapuutarhaliiton* kanssa oli tosi mieluinen. Kukat ovat niin ihania kuvattavia! Lempivärini kaikissa kukissa on valkoinen, mutta tulppaaneissa valitsen mielelläni myös värejä maljakkoon. Nyt olen erityisen mieltynyt vaaleanpunertavaan, ja se näkyy kimppuvalinnassakin. Lähikukkakaupasta löytyi tämä ihana, pastellinen papukaijatulppaanikimppu. Kauppias kertoi, että kukat tulevat naapurikunnasta puutarhalta, jossa niitä kasvatetaan käsin huolella ja rakkaudella.



Kotimainen tulppaani on lähituote lyhyine kuljetusmatkoineen. Siksi se on tuore ja ekologinen valinta. Tiesittekö, että tulppaanilajikkeita on yli 20 000, Suomessakin viljellään kahtasataa lajiketta! Suomi on ihan todistetusti tulppaanimaa: 75 miljoonaa tulppaaninkukkaa tekee meistä maailman kärkikolmikkomaan Ruotsin ja Norjan kanssa kukkien määrän väkilukuun suhteutettuna. Kotimaisia tulppaanejahan löytää hyvin kaikenkokoisista marketeista sekä tietenkin kukkakaupoista.



Tulppaani on helppo hoidettava. Varresta leikataan pari senttiä pois, ja annetaan kimpun imeä vettä puolisen tuntia. Vettä voi vaihtaa pari kertaa viikossa, samalla myös lyhentää kukan vartta. Helppoa, kimppu menestyy jopa minun antihortonomin käsissäni. Ohjeita tulppaanin hoitoon löytyy täältä. Tulppaani ei ole myrkyllinen, se sopii hyvin lapsi- ja lemmikkiperheisiinkin.


 
Kotimaista sen olla pitää - käärepaperista tunnistaa kotimaisuuden. Tämä kimppu pääsi yöpöydälle.






Tuovatko tulppaanit kevään sinun kotiisi? Minkävärisistä tulppaaneista pidät eniten?
Ja hei, Kauniisti kotimainen-sivulta saat tietoa kotimaisista kukista ja niiden hoidosta!
 
Mukavaa torstaita!

Ps. Kuka muistaa, mikä on tuon Iittalan maljakon nimi...?

22 kommenttia:

  1. Meillä ekat tulppaanit tulee jo jouluksi, ja siitä se sitten jatkuu pitkälle kevääseen. Kaiken väriset tulppaanit käyvät, fiiliksen mukaan. Itsellänikin tänään valikoitui kaupasta tuollaisia hailukan värisiä. Sain juuri #tulppaanitorstai -haasteen Kukkala-blogin Sannalta, joten kiva yhteensattuma tämä sinun kukkapostaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jouluksi olen myös ostanut niitä silloin tällöin. Hei kiva, nyt haasteeseen vastaamaan!

      Poista
  2. Kuinka kaunis ja herkkä tulppaanikimppu <3
    Meidän kotona tulppaanit Vaasissa myös.

    Stoori.fi/pakkomielteita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt just Runeberginpäivän ja laskiaisen tienovilla tulppaanit jotenkin kuuluvat kuvaan.
      Eikö olekin ihana kimppu, mä rakastan sitä!

      Poista
  3. Ihanat tulppaanit ja maljakko on Markku Salon Juno.

    Ripi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos, niinpä onkin! Olen saanut sen yli kaksikymmentä vuotta sitten (terkkuja vain Sariannalle!), ja se on ollut nyt käytössä tosi kovasti!

      Poista
  4. Kyllä vain, värikkäät tulppaanit herättelevät kutkuttavaan kevään odotukseen :) Pidän kaikenvärisistä tulppaaneista, tosin tähän aikaan vuodesta ei tummanpunainen enää oikein sytytä mutta kaikki muut menee. Varsinkin suuri, heleän monivärinen kimppu on ihana ja tuntuu olevan monen muunkin suosikki! Niitä tulee ystävänpäiväksi hankittua muutama :) T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tummanpunainen kuuluu jouluun, ja sen jälkeen kutkuttavat muut värit!

      Poista
  5. Muistelen maljakon nimeksi Kartio.
    t. Asta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin muistelin, mutta Kartiohan on tosiaan niiden lasien mallinen. Googlasin, ja Juno taitaa olla!

      Poista
  6. Ihanan näköinen kimppu! Upean värinen ja niin raikas!

    VastaaPoista
  7. Mulla on sama maljakko, mutta vihreänä ja yleensä siihen laitan valkoiset tulppaanit sekä ostan aina irto-oksina muutaman eukalyptus-oksia sekaan. Tulppaanit ovat ihania, lempikukkani on kuitenkin pioni. TerhiR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava yhdistelmä vihreään maljakkoon! Pionit ovat ihania. Mä en oikein tiedä lempikukkaani, niin monet ovat kauniita!

      Poista
  8. Ei ole suosikkeja väreissä, välillä ostan useamman kimpun, jotta tulee kaiken värisiä. En osaa valita, milloin minkäkin värisiä, mutta ehkä useimmin kuitenkin sorrun punaisiin tai valkoisiin, kun sinisiä ei hitsi vieköön ole. ,)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen nähnyt sinisiä ruusuja! No, ne ovat varmaan värjättyjä.

      Poista
  9. Tulppaanit kuuluvat ehdottomasti kevät-talveen. Ja valkoinen, tai sitten vaaleanpunainen ovat minun suosikkini. Kerran eräs ystäväni uhmasi mieltymyksiäni, ja toi iloisen värikkään kimpun. Se oli kyllä kiva, siinä oli kaikkia värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, välillä tekee mieli värejä! Mä valitsen useinmiten oranssia. Tulppaanit ovat niin kevättalven kukka!

      Poista
  10. Hei,
    Kivan värisiä nuo kuviesi tulppaanit.
    Itselle tulppaanit ovat ihana piristys kotiin. Viime viikon perjantaina ostin kunnollisen satsin eli 20 tulppaanin kimpun. Eniten pidän kirkkaan keltaisista. Varsinainen väripilkku!
    Aurinkoista oloa viikonloppuun!
    T. Aija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen on ihana väri, pääsiäisenä pitää saada keltaisia tulppaaneja!

      Poista
    2. Minäkin ostan tänään tulppaaneja viikonloppua värittämään!

      Poista
  11. Onpa ihastutavia nuo vaalenaviheän/vaaleanpunaise sävyiset tuppaanit

    Katson haikaillen tulppaaneja ja muita leikkokukkia. Juuri nyt en niitä viitsi ostaa, sillä meillä on ikkunaremontti meneillään ja kaikki normaalisti 1,5 m säteellä ikkunoista olevat tavarat ovat kekona keskellä olohuonetta. Kukat menisivät vähän "hukkaan" nyt. Mutta kunhan kaaos on selvitetty, toivottavasti 1-2 viikon sisään, ostan varmasti ison kimpun!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.