30.3.2016

Kevätinspiraatiota omasta kaapista



 
Vaikka kevät on allergia-aikaa, rakastan keväässä silti tätä lisääntyvää valoa. Tuntuu, että iltaakin on jäljellä töiden jälkeen! Vietän pari iltaa itsekseni miehen ollessa reissussa. Suunnitelmissa oli vaikka mitä suuria, mutta niin vain päädyin vaatehuonetta siivoamaan ja kuvailemaan joitakin juttuja lähinnä omaksi (toivottavasti teidänkin) inspiraatioksi.
 
Mintunvihreää neuletta olen ollut vähän huono käyttämään, liekö 80-luvun vibat liian voimakkaat... Mutta Panchic-lenkkareihin yhdistettynä se näyttää kivalta.

Mustat Guessin ballerinat vetelevät viimeisiään, ja ostin Höglin nudet. En oikastaan tykkää käyttää ballerinoja, mutta onhan sitä annettava jaloilleen periksi...




Converset kuuluvat kevääseen yhtä lailla kuin valkoiset farkut. Toivon, että pääsen ulkoiluttamaan kolme vuotta täyttäviä farkujani Barcelonaan. Puuvillaneule on Paisien superleveä ihanuus.




Silkkihuivit kaivetaan esiin heti, kun mahdollista. Huivi on Balmuirilta, ja pikkuhuivit ovat tänä keväänä erityisen in. Seine-huivin värit sopivat moneen asuuni.





Ruskeaa on tänä keväänä myös. se on yksi lempivärejäni. Espadrillot vaativat jo aika lämpimiä kelejä.





Mutta ehkä eniten odotan, että pääsen yhdistämään farkut korkkareihin. Kuusivuotiaat mokkaiset Pura Lopezit ovat jo sen verran nuutuneet, että MI.NO-shopin ihanuudet pääsivät tilalle toimittamaan arkikorkkareideni virkaa. Sininen, valkoinen, musta - onko raikkaampaa kevätkomboa?



Nyt yritän vielä jaksaa tehdä pari hommaa ennen myöhää. Tulossa on mukava viikonloppu, jota pitäisi vähän ehtiä valmistella. Kivaa iltaa ja keväthaaveita kaikille!


*sisältää mainoslinkkejä

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kevät tulee. Se on niin ihana hetki, kun voit kaivaa aurinkolasit esiin ja odottaa, että aurinko häikäisisi silmiä ;)

    VastaaPoista
  2. Kiva inspiraatiopostaus - ja ihania värisävyjä!
    Ja upeat korkkarit - voi kun vielä pystyisi tuollaisia käyttämään muunakin kuin koristeena!
    Valoisia kevätpäiviä, Marjukka <3

    VastaaPoista
  3. Ensimmäisessä kuvassa on hauskat lenkkarit, mistähän niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, osa tekstiä oli kadonnut julkaistessa johonkin... Ne ovat italialaiset Panchicit, ja parhaiten varmaan ostopaikat selviävät agentilta:
      taina.myllyla@sbfi. Eli Selected Brands Finland näitä agentoi. Mulla tulee mieleen ensimmäisenä Zoom Design Vääksyssä ja Hali Kauniaisissa.

      Poista
  4. Ihania yhdistelmiä! Aloin himoita tuon ekan kuvan kaltaisia nudetennareita, joten täytyypä harkita sellaisten lisäämistä omaan kaappiin :)
    Ihanaa kevättä ja kiitos kauniista blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tennareita tekee jo kyllä mieli pitää, en ole vielä rohjennut kevätflunssan pelossa...

      Voi kiitos, samoin sulle, kiva kuulla, että tykkäät!

      Poista
  5. Kevät on ihanaa aikaa, oikein odotan että pääsen parin viikon päästä Singaporen ikuisesta kesästä suoraan Suomen kevääseen.. :)
    Ihanat yhdistelmät. Tuo viimeinen raitapaitapusero, farkut ja korkkarit, hyvä yhdistelmä. Ostin täältä Zarasta siniraitaisen paitapuseron ja ajattelin yhdistää juuri noin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, täällä on jo valoista! Farkut ja korkkarit ovat kyllä hyvä yhdistelmä, voi kun jo pääsisi ulos noin...

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.