29.5.2016

Kesäkukka-aika!

Kun muutimme vastavalmistuneeseen kotiimme reilut kymmenen vuotta sitten, kuvittelin silloin, että talomme kylpee kesäisin kukkaloistossa. Hah! A little did I know. Pitempään blogiani lukeneet tietävät, että olen osoittautunut yrityksistä huolimatta oikeaksi anti-viherpeukaloksi. Ja ihan rehellisesti sanoen lojun mieluummin aurinkolaverilla kuin hikoilen puutarhatöissä...  Eikä minulla ei ole taitoa saada kukkia kukkimaan upeasti, ei puutarhassa eikä ruukussa. Viime kesänä ruukkukukat kukoistivat, kun olimme viikon reissussa ja naapurin rouva kasteli niitä. En tiedä, mikä oli salaisuutensa.

En ole ruukkukukkienkaan suhteen mikään kokeilija, vaan pidättäydyn hyviksi havaituissa kasveissa. Mitkä sitten suht hyvin menestyvät hoidostani huolimatta ovat pelargonia, marketta ja lumihiutale. Roikkuvana kasvina menestyy petunia. Joten mitäs sitä turhia stressejä ottamaan, niitä siis ostamaan. Ensi viikolla on luvassa taas lämmintä, joten mukavaa, että saadaan kukat paikoilleen.

Kävimme ajelemassa taimitarhalla. Kivahan erilaisia kukkia on katsoa. Taimitarhalta emme kuitenkaan ostaneet mitään, vaan kukat hankittiin sitten toisaalta. Kivoja kuvia kuitenkin nappailin!









Joko olet istuttanut kesäkukat? Oletko viherpeukalo? Mukavaa viimeistä toukokuista sunnuntaita!

Ps. Tämä oli postaus numero 1500! :D

12 kommenttia:

  1. Oi kukat on niin ihania. Olen itsekin täysi poropeukalo puutarhassa mutta kun asuu omakotitalossa kannattaa mun mielestä satsata just monivuotisiin kasveihin. Muutama vuosi sitten istuttamani pionit ovat jo nuppuvaiheessa,sireenit tuoksuvat ja pikkusydän kukkii täydellä teholla. Itse asiassa laitan vain pari ruukkua heinäkasveja terassille, muuta ei tartte kun piha yllättää joka kevät uudestaan kukkamerenä. Muutamassa vuodessa pioni kasvaa jo niin isoksi, että siitä voi leikellä kukkia maljakkoon ja ystävillekin annettavaksi. Viime kesänä laskin yli 40 kukintoa!
    Ihanaa toukokuun viimeistä viikkoa ja pian koittavaa lomaa. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat niin kauniita ja helppojakin, pitäisi laittaa niitä enemmän. Wau neljäkymmentä kukintoa on aika ruhtinaallinen määrä, siitä saa ihania kimppuja! Kiitos, alkaa tuntua siltä, että lomalle tarttis päästä!

      Poista
  2. Olen ihan samanlainen kuin sinäkin eli en tosiaankaan halua tai jaksa käyttää kesäiltoja siihen, että kyykin nyppimässä rikkaruohoja tai hoitamassa muutoinkaan pihaa.

    Ruukkukukille riittää hyvän lannoituksen jälkeen pelkkä kastelu kesällä. Meillä vakiohankinnat ovat hortensia ja kerrottu ahkeraliisa puolivarjoon sekä aurinkoon pelargonia ja muratti. Niillä mennään tänäkin vuonna, kunhan saisi aikaiseksi lähdettyä puutarhamyymälään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisaa oli mullakin, mutta se roskasi aika tavalla. Pelargoniat ovat kauniita ja niitä saa vaikka missä väreissä. Hih, kesäpäivän voi käyttää löhöämälläkin, talvella saa juosta ihan tarpeeksi...

      Poista
  3. Pakko kysäistä, millä taimitarhalla kävitte? Asun samalla suunnalla ja kuvat eivät yhdisty mihinkään tuntemaani taimistoon.
    Mukavaa loman odotusta!
    Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvat on otettu kehä 1:n varrella Muhevaisella, Pirkkola / Maununnevan liittymän kohdilla. Kiitos, lomaa odotan jo ihan innoissani!

      Poista
  4. Mullakin on jauho- ym. peukaloiden lisäksi myös viherpeukalo keskellä kämmentä! Onneksi pienen rivitaloasunnon takapihakin on postimerkin kokoinen ja siinä oli jo valmiina harvinaisen kaunis vuorenkilpipenkki ja angervopensas.. Edellinen asukas oli kuitenkin tehnyt väliaidan viereen kukkapenkin ja raapaisi lähtiessään istuttamansa kukat mennessään, joten siihen piti jotakin keksiä. Kun halusin mahdollisimman huoletonta, puutarhuri suositteli koivu- tai keijuangervopensaita ja reunalle perennoja, mm. pikkusydäntä ja kaihonkukkaa. Näin tein, ja perennat menestyivät pari vuotta oikein hyvin, mutta kun koivuangervopensaat alkoivat todella paisua, ne "söivät" perennat, jotka sitten lopulta kaivoin pois, eikä niitä nyt enää siihen kaipaakaan. Terassin pikkupöydällä on ikikukka, joita saa nykyään todella hyvän- ja aidonnäköisiä. Ei tarvitse ketään vaivata kastelulla, kun olen itse poissa useita viikkoja kesäisin. Ihailen toisten kukkivia pihoja. Ihania kukkakuvia! Nuo pikkuneilikat tuoksuvat huumaavalle :) Lauantaina sain jo poimittua kielokimpunkin, sitä ei ole muistaakseni ennen toukokuussa tapahtunut. Ne tuoksuvat niiiiin ihanalle!! Oikein ihanaa loman odotusta, tämä on miltei parasta aikaa, kun kaikki on vielä edessä :) T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angervot ovat aika upeita, oli laji mikä tahansa. Viime kesänä istutin pari jaloangervoa. Keijuangervoista on myös kokemusta, samoin pihassa kasvaa yksi töyhtöangervo ja mukavasti villiintynyt pihlaja-angervo.

      Voi, kielot eivät olekaan kukkineet vähään aikaan toukokuussa! Pitääpä sellainenkin käydä poimimassa! Loma on ovella, tosin on vielä aika iso ryykäisy ennen sitä! : )

      Poista
  5. Täällä taas kukkahullu. Kesäkukat laitoin heti Vapun jälkeen. Yhteensä 9 ruukussa on kukkia. Nautin pihan hoidosta, meillä on noin 800 neliötä. Trimmaan viimeisen päälle kaikki puskien ja pation reunatkin ruohon leikkauksen jälkeen. Kitken voikukkia koko kesän ja kasvimaa kasvaa jo isosti, perunatkin taimella jo.

    T. KukkaEspoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, olen sulle niin kateellinen! Ei ihme, että pihasi on taatusti upea, kun jaksat sitä harrastaa ja hoitaa! Sitähän se vaatii, että kasvit voivat hyvin ja on kukkia ja vihanneksia. Nauti!

      Poista
  6. Viherpeukaloksi en todellakaan voi itseäni kehua, mutta ensimmäiset neilikat on saatu istutettua. Voi sitä riemua. :-) Iloa kukkaiskesään! Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienestä iloa meille ei niin-viherpeukaloille! Kiitos samoin!!

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.