21.6.2016

Asuja Zoom Designin valikoimista



Viime perjantain Zoom Designin -retkellä kuvattiin tosiaan muutamia asujakin. Natalia oli jo miettinyt valmiiksi joitain vaatekappaleita, mutta yhdessä mietimme vielä viimeisen silauksen. Sanoisin, että kovin näköisiäni asuja, vai mitä sanotte?

Ensimmäisen asun neule on suloinen Delicateloven, huivi Balmuirin ylellinen Marchese. Jalassa minulla on DAY Birger & Mikkelsenin farkut ja Marenasin espadrillot. Ja hattu on on myös Balmuirin. Kitin värinen neule ja helmenharmaa huivi olivat vähän erilainen yhdistelmä.






Asussa kaksi on hurmaavat Hunkydoryn seilorihousut. Hunkydory istuu tosi hyvin, housut ovat ihanat jalassa, joustavat ja makeet leveine lahkeineen ja kultanappeineen. Teeppari on Lexingtonin ja huivi Balmuirin. Rannekoru Dyrberg & Kern.





Lisätään edelliseen asuun vielä takki! Sekin on Hunkydoryn, ja mallihan on klassinen trenssi. Helmat ovat vain makeesti pitkät. Voi että olen odottanut pitkien takkien paluuta, ja niitä on ollutkin jo kivasti parin vuoden ajan saatavilla. Kuvan huivi Balmuirin Como. Jälkimmäisten kuvien nyöripaita on Hunkydoryn.






Viimeiseen asuun halusin vähän jotain itselleni erilaista. Miten olisi maksimekko? Lexingtonin mekko on kuin itse aurinko. Kuosista on myös hameita ja yläosia. Hattu on myös Lexingtonin, sandaalit Marenas. Upeat korut Dyrberg & Kern.






Mistä asusta tykkäätte eniten? Oma suosikkini taitaa olla tuo ensimmäinen, vaikka enpä ole ihan varma, niin nastaa oli kokeilla kaikkia yhdistelmiä. Mukavaa tiistaita kaikille!

7 kommenttia:

  1. Hei! Ihana asuja kaikki, mutta ensimmäinen on minun suosikki. Mitä kokoa sinä muuten käytät DAY Birger & Mikkelsenin vaatteissa? Kiinostaisi tilata kuvissakin taustalla oleva vaalea mekko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mun koko on 34/xs, mutta kuvan valkoiset farkut ovat 36. Kiva, kun tykkäsit asuista!

      Poista
  2. Ihania asuja ja sun päällä kaikki näyttää hyvältä!

    VastaaPoista
  3. Ihania asuja kaikki, vaikea valita suosikkia. Trenssi näyttää kertakaikkisen upealta.

    VastaaPoista
  4. Ykkösasu paras. Pitkät takit eivät oikein sovi lyhyelle ( itsellänikin mittaa vain 156 cm) ne ovat myös kömpelöitä köytössä. Leveistä lahkeistakaan, enkä maximekoista tule milloinkaan syttymään.

    T. Miljoonakello

    VastaaPoista
  5. Miten näistä voisi valita yhtä suosikkia :) Monta hyvää mutta ehkä kuva nr 6 oli mieluisin. Lexingtonin mekko sopisi Juhannustansseihin, itselleni tuskin tuo väri sopisi.
    Lämmintä keskiviikkoiltaa terv. Maarit

    VastaaPoista
  6. Mussu: Kiitos kovasti!
    Brlladonna: se on ihana takki!
    Miljoonakello: Minusta se on leikkauksesta kiinni, pitkä näyttää silloin hyvältä myös lyhyellä.
    Maarit: niin sopisi, jos vain jaksaisi valvoa, hih!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.