9.8.2016

Koukussa Kate Mortonin kirjoihin



Luin australialaissyntyisen Kate Mortonin (1976) esikoisteoksen Paluu Rivertoniin jo jokunen aika sitten. Pidin kirjasta, mutta en ollut siihen mitenkään ihastunut erityisemmin. Kroatian Matkalle ostin kuitenkin kaksi muuta teosta pokkareina, Hylätty puutarha ja Kaukaiset hetket. Aloitin aurinkotuolissani jälkimmäistä, ja hups - enkä meinannut päästä kirjan tunnelmasta millään irti. Niin kovasti ihastuin kirjan juoneen ja tunnelmaan. Alkuillan hetkistä omalla parvekkeella kirja sylissä tuli melkein parhaat lomamuistot. Harvoin pääsee täydelliseen flow-tilaan kirjan kanssa, mutta näiden kanssa pääsin. Pitkin iltaa mietin kirjan juonta ja kertoilin vähän väliä siipalle, miten kovasti odotin seuraavaa päivää ja jatkuvaa lukuhetkeä.

Mortonin kirjoissa (noissa kolmessa ainakin) on kartano, jonka ympärille tapahtumat nivoutuvat. Juonen tapahtumat sijoittuvat menneeseen ja nykyaikaan, kerronta polveilee jännittävästi niiden välillä. Juoni on vähän dekkaria, vähän rakkausromaani, vähän sukudraama. Miksikään chick litiksi Morton ei todellakaan lukeudu, vaan kunnon lukuromaaniksi. Uusin, Salaisuuden kantaja, on vielä hankkimatta. Ostan sen ja uppoudun siihen, kun tekee mieli täydellistä irtiottoa arjesta. Aloitin Paluu Rivertoniin muuten alusta. Nyt harmittaa, että tuli hankittua pokkareita, sillä olisin ehdottomasti halunnut nämä kovakantisena itselleni.

Mortonin kaikki neljä ensimmäistä romaania on palkittu Australian kirja-alan arvostetulla Vuoden romaani -palkinnolla. Kirjoja on julkaistu jo 39 maassa.




Onko Kate Morton sinulle tuttu? Mitä suositeltavaa olet tänä kesänä lukenut? Mukavaa illanjatkoa!

19 kommenttia:

  1. Täytyypä katsoa löytyykö meidän kirjakaupasta. On ihan uusi kirjailija-nimi minulle mutta kuulostaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista
  2. Onkohan näistä kirjoista tehty se australialainen tv-sarja, joka tuli viime syksynä alkuillasta. Oli tosi kiinnostava.
    Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tutkia asiaa, kirjoista tulisi kyllä todella hyviä sarjoja tai leffoja.

      Poista
  3. Olen myös lukenut nuo kaikki, kiehtovia kirjoja. Mielenkiintoista luettavaa löytyy
    myös mm. Cecilia Samartinilta ja Katherine Pancolilta, Mukavaa kirjasyksyä!
    t.AO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä, Pancol tuttu, mutta tuo toinen ei. Hyvät romaanit ovat kovasti mieleeni!

      Poista
  4. Piti tarkistaa kirjaston Helmet-sivustolta, olenko lukenut Mortonia ja olinhan minä. Jos Kate Atkinsonin kirjat eivät ole vielä tuttuja, suosittelen tutustumaan. Lopetin juuri Tämäkin menee ohi -nimisen kirjan, jota voin suositella lämpimästi. Kirjoihin keskittyminen etenkin lomalla on kyllä ihan parasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, sellainen luku-flow on ihan huippu! Kiitos vinkistä, pitääpä käydä kirjastossa!

      Poista
    2. Eipä kestä! Sen verran pitää täsmentää, että tuo Tämäkin menee ohi ei ole Atkinsonin, vaan Milena Busquetsin. Kate Atkinsonilta luin ensimmäisenä Elämä elämältä -kirjan, joka sekin seikkailee jännästi eri aikakausissa ja eri mahdollisuuksissa. Pidin myös Anthony Doerrin Kaikki se valo mitä emme näe -kirjasta sekä Patrick deWittin tuotannosta. Liane Moriarty on myös sopivan kepeää kesälukemista, samoin kuin Jojo Moyes. Minäkin tykkäsi kovasti Pancoleista!

      Itse en halua ostaa enkä omistaa kirjoja, vaan poimin vinkkejä esimerkiksi lehdistä ja blogeista. :-) Varaan niitä sitten Helmetistä.

      Poista
  5. Loistava postaus, Pancol on minullekin tuttu, otetaan seuraavaksi Kate Morton lukulistalle - patsy-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Paluu Rivertoniin on heikoin lenkki, joten aloitapa jostain muusta. Voi Pancolit ovat niin hyviä - hyvin ranskalaista kerrontaa!

      Poista
  6. Hei Marjukka!

    Olen lukenut blogiasi ainakin viimeiset kolme vuotta, mutta en ole koskaan aiemmin kommentoinut. Nyt oli ihan pakko, sillä tänään sattui hauska sattumus. Luin eilen tämän postauksesi. No, tänään sitten menin paikkakuntani kirjastoon ihan muissa asioissa, omissa ajatuksissani ja pienoisessa kiireessä lainaamaan yhtä työssäni tarvitsemaa kirjaa. Kirjaa lainatessani havahduin huomaamaan, että kirjaston henkilökunta oli nostanut Kirjaston henkilökunta suosittelee -kirjakseen ja kirjailijakseen Kate Mortonin. Enpä epäröinyt hetkeäkään, vaan nappasin tämänkin kirjan mukaani. Nyt olen lukenut tätä Kaukaiset hetket -kirjaa parisenkymmentä sivua, ja hyvältä vaikuttaa! Kiitos siis vinkistä, sillä tuskinpa siinä kiireessäni olisin tänään ko. kirjailijaan ja kirjaan kiinnittänyt mitään huomiota kirjaston tiskillä touhutessani.

    Muutoinkin haluan kiittää Sinua upeasta blogistasi. Blogisi on minulle se jokailtainen rauhoittumisen ja hyvän mielen paikka, ja koen suurta nautintoa katsellessani esteettisesti kauniita kuviasi. Kaikkea hyvää Sinulle ja blogillesi toivottaen Mari Lapista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari, voi kiitos ihanasta kommentistasi! Luin tämän juuri ennen kuin aloin nukkumaan, ja kyllä jäin niin hyvä fiilis! Olipas mahtavan kiva sattuma, että kirjastonne henkilökunta sattui just Mortonia suosittelemaan! Kaukaiset hetket on oma suosikkini, jonka tunnelmaan juutuin totaalisesti! Toivottavasti se antaa sinullekin rentoutumisen hetkiä!

      Sinunlaisesi ihmiset antavat minulle motivaatiota blogata, kiitän siis sydämellisesti kommentistasi!

      Poista
  7. Australiasta näkyy tulevan hyviä naiskirjailijoita, itse luin Liane Moriartyn kirjat Hyvä aviomies, Nainen joka unohti ja Mustat valkeat valheet, voin suositella :) Kate Mortonin kirjat kuulostavat todella kiehtovilta, täytyypä tutustua! T: Ansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee! Nuorena luin Okalintuja ja itkin katkerasti... ja tv-sarjan vuoksi myös... Moriartystä olen kuullut, mutten lukenut, kiitos hurjasti vinkistä!

      Poista
  8. Luin Thaimaan lomalla joulukuussa tuon paluu rivertoniin ja tykkäsin. Luin tämän postauksen toissapäivänä ja muistin että mulla on kirjastokassissa vielä yksi romaani... Ja sepä sattui olemaan hylätty puutarha. Olen vapaa päivän kunniaksi lukenut yömyöhään ja jestas miten hyvä kirja. Ja kiitos vinkistä..täytyy hakea tuo kolmaskin lainalle. T. Mari myös

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin hyvä!! Eilen Suomalaisessa Kirjakaupassa sanoivat, että Salaisuuksien vartija, Mortonin uusin, ilmestyy 1.9. Sitä odottaessa... Mukavaa viikonloppua, Mari!

      Poista
  9. On tuttu, Kaukaiset Hetket luin kesälomalla. Ihana kirja!!!!

    VastaaPoista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.