1.12.2016

Erään ystävyyden loppu



Jokin aika sitten kirjoitin, miten eräs ystäväni lopetti pikku hiljaa yhteydenpidon. Olimme todella läheiset yli kymmenen vuoden ajan. Viimeksi olimme yhdessä reissussa kesällä 2012. Sen jälkeen yhteydenpito hiipui. En oikein edes tajua, miten se tapahtui, mutta yhtäkkiä jäljellä oli täydellinen radiohiljaisuus. Vielä pari vuotta sitten soittelimme, mutta näimme yhä harvemmin ja harvemmin.

Tiesin, että hänellä oli elämässään aika paljon asioita meneillään, mutta en voinut silti ymmärtää tapahtunutta. Laitoinpa sitten hänelle tekstarin, jossa kyselin miten menee ja voisimmeko soitella ja jutella, miksi emme enää nykyään pidä yhteyttä. Hän vastasi: "Soitellaan vaan. Ikävä, että tässä kävi näin."

Olin yhä enemmän ymmälläni. Pohdin miehelleni, olinko tehnyt jotain väärin - en vain keksinyt mitään. En kertakaikkiaan keksinyt.

Niinpä sovimme päivän ja soittelimme. Juttelimme kuulumiset läpi, jonka jälkeen pureuduimme itse ongelmaan.

Ystäväni kertoi, että matkan jälkeen hänellä oli sellainen olo, että en pitänyt häneen niin paljon yhteyttä kuin hän minuun. Lisäksi hän kertoi minun sanoneen jotain, joka oli häntä loukannut. En nyt tässä lähde avaamaan tarkemmin taustoja tai tapahtunutta ja mitä sanoin, se on meidän välinen asia. Mutta olin tästä kuulemastani tosi hämmästynyt ja pahoillani. Sanoin, etten ikimaailmassa hänen mieltään tahtonut pahoittaa, olin vain sanonut ihmettelyni ääneen.

Kysyin myös miksi ystäväni ei sanonut minulle mitään, jos hän tunsi olevansa loukkaantunut. Eikö olisi ollut helpompaa sanoa, että hei, pahoitit juuri mieleni. Olisimme voineet purkaa asiat siinä ja silloin. Olisin heti pyytänyt anteeksi ja pahoitellut. Sen sijaan hän päätti, että ei "jaksa" puuttua asiaan, ja pikku hiljaa sulki minut elämästään.

Olin todella vilpittömästi pahoillani, sanoin sen monta kertaa, itkimme molemmat. Puhuimme kauan. Kysyin, haluaako hän nähdä, sanoi, että hänen pitää miettiä asiaa.

Muutaman viikon kuluessa minäkin olen ajatellut asiaa.

En tiedä enää, haluanko olla hänen kanssaan tekemisissä. Tunsin, ja tunnen itseni loukatuksi, petetyksi ja jätetyksi, koska yli vuosikymmenen ystävyytemme oli noin helposti kartalta pyyhittävissä. Että en loppuviimeksi ollut mitenkään tärkeä, vaikka niin luulin. Että hän mieluummin pyyhkii minut elämästään kuin selvittää sen asian tai muut asiat, jotka häntä vaivasivat. Vaikea uskoa, että niin hyvä ystävyys kuin meidän sai näin nolon lopun. Sillä tämä oli todella, todella nolo loppu.

En varmasti ole täydellinen ihminen, kaikkea muuta. Olen mokannut ystävyyssuhteissa, mutta silti tosiystävien kanssa on voinut jatkaa eteenpäin, koska asiat on joko puhuttu tai jatkettu eteenpäin. Kuten avioliitossa, myös ystävyyssuhteissa pitää hyväksyä sekä toisen että varsinkin oma epätäydellisyys. Enkä todellakaan halua olla millään jalustalla ystävyyssuhteissani, enkä ole myöskään ajatustenlukija, ja kyllä, minulle pitää välillä vääntää rautalangasta. Ja kyllä, joskus saatan ajattelemattomuuttani sanoa jotain, mitä ei pitäisi. Suhteissa on aina kaksi henkilöä. Jos synkkaa, suhteen eteen pitää nähdä vaivaa.

Yhden asian osaan, ja se on vilpitön pahoittelu. Osaan pyytää anteeksi. En myöskään loukkaa tahallani, miksi ihmeessä niin tekisin? Olen mielestäni - ja läheiset tietävät tämän - uskollinen ystävä. Kiintymykseni ystäviini on teräksenluja ja horjumaton. Minuun tutustuu nopeasti, mutta ystäväksi tie on pitempi. En päästä lähelle helposti. On myös ystävyyssuhteita, joissa vain kasvetaan eri suuntiin, mutta tässä ei käynyt niin, minun mielestäni ainakaan. Ja on ystäviä, joiden kanssa ei niin paljon pidetä yhteyttä, mutta kun nähdään, niin ollaan niin kuin aikaa välissä ei olisi ollutkaan.

Oli rankkaa huomata, että ei ollutkaan sitten niin kovin tärkeä, vaikka toisin luulin. Suren asiaa yhä, mutta ehkä olisi aika päästää irti. Suren myös sitä, että menetimme hyvän ystäväpariskunnan, jonka kanssa meillä oli vuosien mittaan mahtavia keskusteluita ja hurjasti naurua.


Olisi kiva kuulla onko sinulla ollut samantapaisia kokemuksia?

Mukavaa illanjatkoa!

25 kommenttia:

  1. Minulla on hyvin samantapainen tilanne. Ystävä katosi vain yhtäkkiä, eikä vastannut enää viesteihin tai soittoyrityksiin. Kaikki tapahtui ihan yllättäin. Tätä hiljaisuutta kesti lähes pari vuotta, kunnes ihan samalla tavalla yllättäin tämä ystävä (vai onko edes ystävä) ottaa yhteyttä ja pahoittelee, että on vastaaminen jäänyt. Ymmärrän kyllä, että elämässä on kiireitä ja joskus ystävyyssuhteet jää vähän jalkoihin, mutta lähes pari vuotta on liian pitkä aika. Hänen katoamisensa sattui todella paljon, ja nyt olenkin miettinyt paljon, että haluanko häntä ollenkaan enää elämääni. Katoaako hän taas, tai miten lähelle uskallan hänet päästää enää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epätietoisuus on kurjaa, sitä miettii että mitä tapahtui, tekikö jotain väärin tms. Sellainen "luonnollinen katoaminen" tuntuu erilaiselta, kuten esimerkiksi joidenkin lapsuudenystävien kohdalla. Mutta kyllä se ystävyys siellä aina on, sitten vain jatketaan siitä mihin jäätiin. Harmi, että sinullakin kävi näin.

      Poista
  2. Minullakin on samantapaisia kokemuksia. Pidin aiemmin yhtä ystävääni oikein todella läheisenä, jopa niin läheisenä, että pystyimme kertomaan kaiken toisillemme. Aikaa kului ja yritin aina tavoitella häntä. Soitin useamman kerran, jätin tekstiviestiä, sähköpostiakin. Ei mitään. Hän alkoi peruutella sovittuja tapaamisia. Ystävyys hiipui. En tiedä, miksi. Saan joulukortin jouluna, varmaan tänäkin vuonna, mutta mysteeri on miksi niin läheinen suhde katkesi. Olo on minullakin ollut hylätty, petetty ja jotenkin nolo. Kaikesta huolimatta rauhaisaa perjantaita ja viikonloppua! Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin mulla. Kurja, kun ei saa tietää mitä tapahtui. Oletko ajatellut kysyä?

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta. Meillä tilanne on vielä se, että kyseinen "ystäväni" on vanhimman lapsemme kummitäti ja on sulkenut myös kummilapsensa täysin pois elämästään, kummilapsi ei edes muista kummitätiään. Kummitäti ei reagoi kummilapsen synttäreihin, ripille pääsyyn, ei mihinkään.
    Syytä en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tosi ikävää. Kummina olo on kuitenkin kunniatehtävä. Harmittaa lapsenne puolesta. Mikähän lienee ollut syy elämstä häviämiseen...

      Poista
  4. Kerran myös yksi ystävyys täällä loppui, mutta totesin kanssa myöhemmin, että parempi ilman tätä ystävää oli kuitenkin jatkaa. Tapahtui jotain, kolmannesta osapuolesta johtuvaa, joka johti siihen, että jouduin selitellä itseäni, vaikka minun yksityiselämäni asioita väritettynä selän takanani puhuttiin. Ystävä ei halunnutkaan enää nähdä niin kuin oli seuraavana päivänä sovittu. Muutaman kuukauden päästä hän otti yhteyttä, että pitäisikö nähdä, mutta olin siinä vaiheessa jo huomannut, että ei se ystävyys ollut lopultakaan sellainen kuin olin luullut, enkä enää halunnut olla hänen ystävänsä. Todellisia kestäviä ystävyyssuhteita minulla kuitenkin on tarpeeksi. Keskity sinäkin niihin oikeisiin ystävyyssuhteisiin, jotka tuottavat iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä keskityn, ja heitä onkin ihana joukko, sellaisia, joiden kanssa nähdään harvemmin, ja sitten heitä, keitä tavataan useasti.

      Takanapuhuminen luottamuksellisista asioista on karmeaa. Siitä menee niin luotto ja tulee paha mieli! En minäkään olisi enää halunnut olla yhteydessä, jos olisin sinä.

      Poista
  5. Elämä heittelee, tilanteet ja ihmiset muuttuvat. Eikä siinä mitään ihmeellistä. Toivoisi kuitenkin, että hyvä ystävä pysyisi rinnalla ja uskalitaisi/haluaisi jakaa ne pienet ja suuret muutokset.
    Joskus voi käydä toisinkin. Ystäväni lapsuudesta katosi vuosiksi. Syitä varmasti monia. Aika ja me muutuimme. Mutta yllättäen tapasimme uudelleen ja nyt on kuin kadotettuja vuosia ei olisi ollutkaan.
    Toivon voimia sinulle. Älä syytä itseäsi. Terkuin Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että löysitte toisenne uudelleen! Mulla on yksi lapsuudenystävä, jonka kanssa nähdään aika harvoin, mutta se tunne tuttuudesta ei katoa mihinkään. Mitään ei tarvitse selitellä!

      Kiitos, mä en syytä itseäni, sillä tiedän tilanteen, ja kuten sanottu, en voi blogissa kirjoittaa tarkemmin. Harmittaa vain, mutta katson eteenpäin.

      Poista
  6. Voi Marjukka, et uskokaan kuinka ajankohtainen postaus. Olen syksyn ihmetellyt yhden ystäväni yhteydenottojen hiipumista. En ymmärrä yhtään mistä on kyse. Välillä olen huolissani, että onko hänen elämässään tapahtunut jotain dramaattista. Välillä olen todella pettynyt ja jätetty, miten en olisi sen luottamuksen arvoinen, jos elämässä on tapahtunut jotain. Toinen tapahtuma on jo muutaman vuoden takaa, jolloin ystäväni aina lukiovuosilta asti totesi, ettei kestä minun täydellistä elämääni. Ja tämä lähti liikkeelle siitä, että erehdyin olemaan hänen kanssaan eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua - täydellistä elämää??? Kellä meillä on täydellinen elämä? Ystävyyden pitäisi kestää se, että ollaan eri mieltä. Hänellä on varmasti ollut tai on itsensä kanssa vaikeaa, kun noin toteaa. Kurjuus, kun ystävyytenne noin hiipui.

      Kyllä mustakin tuntuu välillä, että kaikki tässä elämässä menee monissa asioissa vaikeimman kautta, mutta yritän ottaa muiden menestymiset haasteena ja kannustimena itselleni.

      Poista
  7. On, on käynyt ja edelleen kolmen vuoden jälkeen suren sitä. En yhtä paljon kuin aikaisemmin, mutta lopulta se olin minä joka sanoi, että annan suhteeseen josta en saa enää itselleni mitään ja koen kaikki näkemiset raskaina (kysyin kyllä hänen kuulumisiaan, omiani ei kysytty).

    Paljon voimia ja jaksamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on sellainen luonne, että antaa ystävyyteen kaikkensa, niin ero on ihan oikeasti rankka ja vaikea. Ja surullista. Olit aika rohkea, että "laitoit poikki". Olen minäkin tehnyt niin kerran, ja se oli kieltämättä aika vaikeaa.

      Poista
  8. On sattunut minullekin näitä ystävyyden viilenemisiä tai jopa loppullisia eroja. Ikävältähän se tuntuu, mutta ajattelen usein näitä kuulemiani lauseita, jotka ovat mielestäni niin totta. "Some people come in your life as blessings, others come in your life as lessons. And when someone leaves, it`s because someone else is about to arrive". Ihanaa viikonloppua Marjukka! :)
    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti sanottu! Me ollaan matkalla, ja matkakaverit voivat vaihtua. Jotkut pysyvät rinnalla loppuun saakka! Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  9. Täällä nyt näyttää kuin pelkkiä suurenmoisia maailman ihanimpia ihmisiä oltaisiin jätetty ikävien entisten ystävien toimesta, sekä postauksessa ja suurimmassa osassa kommenteissa!😏 Eiköhän painavaa syytä ole aina molemmissa osapuolissa jos näin tapahtuu, ja ystävyyksienkin loppuminen täysin luonnollista, eihän kukaan erojakaan kummeksu. Kun aikuistutaan, elämäntilanteet ym. muuttuvat niin saattavat muuttua elämässä olevat ihmissuhteetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hophop, äläpä laita sanoja suuhuni tai muiden suuhun! En ole postauksessa sättinyt ystävääni ikäväksi, vaan kuten varmasti tekstistä huomaatkin, olen ihmetellyt ja kaivannut. Ystävyyden loppuvat, mutta monet meistä tulevat myös jätetyiksi. Silloin on luonnollista olla surullinen,eikö vain? Varmasti saamme kaikki katsoa peiliin, eihän meistä ole täydellinen kukaan. Koko totuutta en voinut kuitenkaan tähän postaukseen kirjoittaa, siksi jokainen omasta näkökulmastaan tekee omat johtopäätöksensä.

      Kyllä elämä vie omia polkujaan, ja joskus käy näin. Mutta me ollaan isoja tyttöjä ja selvitään niistä. Ja hei ollaan varmasti kaikki aika ihania ihmisiä ; )

      Poista
    2. Ei aina ole niin, että molemmissa osapuolissa on saman verran "syytä" ja molemmat ovat saman verran käyttäytyneet kummallisesti. Kyllä kai menetettyä ystävyyttä saa kaivata ja kummastella, sillä ihmiset saattavat käyttäytyä yhtäkkiä omituisesti ystäviään kohtaan tulematta itse kohdellusti huonosti. Toki monet asiat elämäntilanteesta lähtien vaikuttavat ystävyyteen, mutta joskus ihmiset käyttäytyvät myös epäreilusti ja ikävästi, vaikka ystävä ei olisi heitä niin kohdellut. Minusta Marjukan tekstin sävy ei ollut ollenkaan sellainen, miksi sitä väitit. Minusta tekstistä välittyy ihmetys, kaipaus ja suru sekä yleensäkin ystävyyden arvostus, joka välittyy hyvin monesta aikaisemmastakin tekstistä.

      Poista
    3. Hei, laitanpa minäkin lusikan tähän soppaan
      Minulle on käynyt samanlailla kuin sinulle Marjukka. Ystäväni, siis entinen ystäväni, lopetti yhteydenpidon. Kun ihmettelin asiaa toiselle ystävälleni, hän kertoi syyksi sen, että olin sanonut jotain loukkaavaa kyseiselle henkilölle. Koskaan en ole saanut tietää mitä olen sanonut. Minulle ei ole annettu siis mahdollisuutta pahoitella asiaa tai pyytää anteeksi. Asiasta on jo 27 vuotta mutta edelleen asia vaivaa minua. Haluaisin pyytää anteeksi vaikka ystäväkseni en enää häntä haluaisikaan.
      Ystäviä olen saanut sen jälkeen. Ystäviä jotka arvostavat minua omana itsenäni. Kaikista puutteista huolimatta
      Oikein hyvääjoulun odotusta!

      Poista
    4. Samanlainen tarina tosiaan. Voi hitsi, 27 vuotta on pitkä aika. Mä en ymmärrä, miten voi yhtäkkiä noin vain sulkea elämästään pois. Mutta juuri siksi nykyisiä ystäviään arvostaa niin kovasti. Ja heitä, jotka pysyvät, vaikka nähtäis ja kuultais harvemmin. Ja puutteita on kyllä meissä kaikissa! Ihana, että sulla on hyviä ystäviä ympärilläsi! Kiitos oikein hyvää joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  10. Itselleni on tärkeätä, että ystäväni ja minä voimme keskustella kaikista tilanteista mukaan lukien negatiiviset tuntemukset suhteessamme, mutta tässä tapauksessa se ei vaan yksinkertaisesti ollut mahdollista. Olimme olleet ystäviä noin 10 vuotta, kun ystäväni teki tietoisen valinnan ja loukkasi kyllä niin maan perusteellisesti osallistumalla selkäni takana puhumiseen ja suoranaiseen mustamaalaamiseen. Näimme vielä tapahtuman jälkeen pari kertaa vuoden välein hänen kutsumanaan ja hän käyttäytyi ikään kuin kaikki olisi kuin ennenkin ja miehensä kehtasi vielä sanoa, että kyllähän sinä ja miehesi nyt huumoria ymmärrätte. Voi jumankekka sanon minä! Tämän jälkeen yksinkertaisesti lopetin yhteydenpidon ilman mitään selityksiä. Koin, että tässä tilanteessa minun ei tarvitse selittää ja ystävyyden jatkaminen ei ole mahdollista, kun sillä ei selvästikään ollut mitään arvoa hänelle. Koin, että arvostan itseäni ja hyvinvointiani, kun teen näin. Toki jos jossakin tapaamme, olen edelleen korrekti ja asiallinen niin kuin kenen muunkin kanssa tahansa. Tässäkin tilanteessa ystävyyden loppu tuntui kumma kyllä pahalta, vaikka ystävä olikin käyttäytynyt tavalla, jota hyvältä ystävältä ei voi missään olosuhteissa hyväksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihan totta. Jos luottamus menee, se menee, eikä takaisin ole oikein paluuta. Selän takana puhuminen erittäin luottamuksellisista asioista on ihan pahinta. Ymmärrän hyvin valintasi, olisin itse tehnyt samoin.

      Poista
  11. Ihmisiä tulee ja menee. Jos itse koet, että olet toiminut oikein, unohda koko juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida voida unohtaa, sen verran lähelle ystäväni pääsi. Mutta eteenpäin menen ja keskitän energiat muihin asioihin.

      Poista

© Fab Forty Something. All rights reserved. Designed with Happy days.